Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella

Evald Ferdinand Jahnsson

Informations

• Publié par: offu
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 46
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella, by Evald Ferdinand Jahnsson

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella

Author: Evald Ferdinand Jahnsson

Release Date: March 20, 2007 [EBook #20854]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN SUOMALAINEN SOTURI ***

Produced by Tapio Riikonen

MUUAN SUOMALAINEN SOTURI KRISTIINA KUNINGATTAREN AIKANA

Historiallinen romaani

Kirj.

EVALD FERD. JAHNSSON

Werner Söderström, Porvoo, 1884.

Suurelle runoilijallemme "Välskärin kertomusten" kuululle kirjoittajalle

Zachris Topelius'elle

omistaa kunnioituksen osoitteeksi nämät kyhäelmänsä nöyryydellä

tekijä.

LUKIJALLE:

En tahdo salata teiltä, kunnioitettavat lukijat, että raskaalta tuntuu isän sydämessäni tänä hetkenä, jolloin tämä nuori soturi lähtee sotaan ja taisteluun. Kuinka monta monituista ajatusta sentään yhtehen yhtyy saadaksensa mieltäni syttä mustemmaksi! Millä menestyksellä on tuo poika taisteleva? Hyvällä vai huonollako? Tuleeko hänestä peloton aseiden kantaja vai kehno pelkuriko? Ahdistanevatko viholliset häntä niin ankarasti, että hänen voitettuna häpeällä täytyy lähteä käpälämäkeen? Taikka ehkäpä hän palajaa kotiansa haavoitettuna, raajarikkona, raukkana? Tokko hän matkallansa tapaa ainoatakaan ystävää? Rientäneekö häntä vihollisten hätyyttäissä ainoakaan uskollinen toveri avuksi? — Kas tuossa kysymyksiä, joista milt'ei jok'ainoa ole omansa pusertamaan tuskan hikeä isän otsasta, vuodattamaan myrkkyä hänen mieleensä! — Ja entäs, kuinka ankara tuo taistelu, jonka hänen tulee kestää! Voi, nuo ovat todellakin vaarallisia vihollisia, nuo arvostelijat — erittäinkin ne heistä, joita tavallisesti kutsutaan "kritikasteiksi". Viimemainitut ovat saaneet monen nuoren soturin hengeltä pois. He pyytävät, ylenmäärin teräväksi hiotuita aseita käyttämällä sekä tylyjä ja kohtuutta puuttuvia rynnäkköjä tekemällä, osoittaa olevansa oikein aika uroita. — Mutta jos nyt sotaan lähtevän

poika-raukan kuitenkin toistaseksi onnistuisi säilyä jotenkin eheänä, vähässäkin määrässä voittaen yleisön suosiota, niin on aikomukseni lähettää hänelle avuksi nuoremman veljen, liittämällä tähän kertomukseen toisen, nimellä: "Muuan suomalainen soturi kuningas Kaarle X Kustaan aikakaudelta."

Kunnioituksella

Soturin isä.

1 LUKU.

"Kävitkö kirkossa tänään, Jakobsson?"

"Kyllä kävin isossa kirkossa, Pertti Månsson. Sinunkin olisi pitänyt tuleman kuuntelemaan Fors'in herra Kristofferia! Hänen vertaistansa pappia ei ole milloinkaan löytynyt Sörmlannin maakunnan rajojen toissa puolla!"

"Entäs meidän Emporagrius? Mitäpä tuumailet hänestä? Luulisin toki että hänessäkin on miestä pähkinöitä naksahuttamaan! Peijakas, millainen ääni hänellä on!… ja entäs sanat sitte, jotka hänen suustansa virtana valuvat!"

"No no Pertti Månsson … ei mitään moitteen muotoista hänestäkään ole sanottavaa, eipä suinkaan! Kyllä hän laulaa nokkansa mukaan, hänkin … ja tunnustaa täytyy, ett'ei hänen nokkansa olekkaan mikään kehno nokka … mutta Kristoffer herra on kuitenkin kaikista Jumalan sanan julistajista etevin, sen vakuutan kautta isäni autuuden! Hän sulkee puheesensa niin paljon ruutia, että sillä voisi räjähyttää ilmaan kaikki valtakunnan neuvokset ja muut ylimykset!"

"Aivan niin Jakobsson … enhän sitä kiellä. Olenkin kuullut hoettavan yhtä ja toista hänen täänpäiväisestä saarnastansa. Hän lienee oikein

kelpo lailla löylähyttänyt saunan kiuasta?"

"Tekipä niin, siitä voit olla vakuutettu! Kuningatar oli itse kirkossa ja sai, kuten sanotaan, totuuden suorastaan vasten naamaansa. Että se pippurilta maistui, sen saattoi ken hyvänsä nähdä, joka otti huomatakseen, kuinka pahasti hän väänteli suutansa ja kasvojansa. Esipuhe oli Mattheuksen viidennestätoista —"

"Kenties muistatkin kaikki tyyni?"

"En juuri sanasta sanaan, mutta tarkoitus oli se, ettei sovi ottaa leipää lapsilta koirille heitettäväksi. — Ymmärrätkö pistopuhetta?"

"Luulen ymmärtäväni. Lapsilla hän tarkoittaa vapaasukuisia."

"Aivan niin, Pertti Månsson; tuon sanoi Kristoffer herra milt'ei ihan suoraan. Mutta me kaikki aatelittomat olemme koiria, joille kuningattaren ei sovi heittää leivän muruakaan! Sitä hän ei — Jumala sen hänelle kostakoon — ole tehnytkään! Kristoffer herra kutsui hänen tuomiolle Jumalan tuomioistuimen eteen ja toden totta on, että kuningattaren lienee vaikea päästä sisälle taivaan porttiloista, ell'ei vanha ukko Pietari ota hämmästyäkseen ranskalaisista korupuheista! O diabl' — niinkuin kreivin palvelijoilla on tapana huutaa — me ja valtakunta ovat hukkaan menemäisillänsä!"

"Hiljaa Jakobsson!… Tuollaisesta puheesta saattaisivat asettaa sinun korkeaan kunnia- asemaan Norrmalm'illa!" [Norrmalm on eräs paikka Tukholmassa, jossa ennen aikaan hirtettiin kuolemaan tuomituita.]

Miesten keskustelu päättyi tähän syystä, että heitä vastaan tulla tulvaili joukko kerjäläisiä, kasvoiltaan kalpeita, rääsyihin puetuita ihmisiä, jotka haikeasti valittavalla äänellä anoivat heiltä almua, ja vaikka äyrinki arvoista. Kerjäläisten oli sekä nälkä että myös vilu, sillä nyt oltiin syyskuussa ja ilta oli kolkko ja kylmä, synkillä pilvillä peitetyltä syys-taivaalta tipahteli tuon tuostakin raskaita sadepisaroita. — Luultavasti olivatkin meidän molemmat matkustajamme siitä syystä nostaneet ylös takkinsa kaulukset, jotta heidän kasvonsa olivat puoleksi peitossa, ja muutenkin suurella huolella kääriytyneet lyhykäisiin nuttuihinsa. Nyt oli heidän pysähtyminen, sillä kerjäläisjoukko sulki heiltä tien. Tukholman kaupungissa ei siihen aikaan — tämä tapahtui vuonna 1650 — yleisesti löytynyt leveitä katuja; tämä katu, jota myöten Jakobsson ja Månsson kulkivat tullaksensa Norrbro nimiselle sillalle oli mitä kapeimpia.

Kerjäläiset huusivat vaikeroiden: "Antakaa meille Vapahtajamme armahtavaisuuden tähden roponen! Meillä ei ole mitään syötävää!" taikka: "Ell'ei joku kristillinen ihminen meitä armahda, niin kuolemme nälkään!"j.n.e. Siinä sai kuulla monellaista ääntä,

ääntä haikeata, sydäntä särkevää. Siinä puhuttiin sekä ruotsin että suomen kieltä ja näitä molempia kieliä monilla monituisilla eri murteilla. Eri suunnilta, eri maakunnista olivat nämät onnettomat tulleet pääkaupunkiin.

Tuo oli kova vuosi, tuo vuosi 1650. Sama surullinen maine on sen edelläkäviälläkin, vuodella 1649. Nälän tuska oli sangen suuri kaikkialla Ruotsin valtakunnan pohjoisimmissa maakunnissa, suurin silloin, niinkuin tavallisesti ainakin, Suomessa. Vaikka meidän maassa pettua ahkerasti ja säästämättä sekoitettiin Jumalan niukalla mitalla antaman viljan sekaan, ei leipää kuitenkaan riittänyt, vaan suuren osan maan asukkaista oli muuttaminen maasta pois. Muutamat lähtivät Venäjälle; mutta suurin osa heistä pyrki Ruotsin maalle, jossa heidän toiveensa päästä parempien päivien perille kyllä surullisella tavalla pettyi.

Mutta palatkaamme Jakobsson'in, Månsson'in ja kerjäläisten luo.

"Me emme taida auttaa teitä — sanoi ensin mainittu. — Mutta käykäätte linnaan pyytämään kuningattarelta apua! — Hänellä on yltäkylläisesti tämän mailman tavaraa, hänelle on helppo asia määrätä teille riittäviä eläke- ja muona-varoja."

"Meiltä on pääsy linnaan kielletty. Me emme saata pyrkiä kuningattaren puheille" — valitti joku joukosta.

"Niin menkäätte vanhan valtiokanslerin luo! — väitti Jakobsson — Taikka valtakunnan rahavaraston hoitajan luo! Heidän toki pitää voida jakaa teille jonkun pienen osueen niistä runsaista veroista, joita me vuosittain olemme valtiolle maksaneet ja ovathan ne miljonat heidän talletettavinansa, jotka Ruotsi voitti viime rauhassa. Minä rohkenen arvella että niitä pitäisi käytettämän kansan hyväksi."

"Nuo korkeat herrat eivät pidä meistä vähintäkään huolta eivätkä salli että lähestymme heitä! — intti eräs vanha harmaapää ukko, joka vavisten vilusta ja vanhuudesta seisoi sauvaansa nojaten.

"Siinäpä se nyt onkin — huudahti Jakobsson kiljaisemalla — He eivät pidä teistä vähintäkään huolta — eivätkä salli teidän lähestyä heitä! Tämäpä juuri on pääpuntti asiassa! Päälle päätteeksi ovat nämät korkeat herrat ynnä kuningatar tuhlanneet kaikki kruunun omistamat rahavarat, jott'ei heillä nyt ole mitä antaa, jos antaa tahtoisivatkin — siinä on asian pirullinen kohta ja puoli! Mutta keventäkööt nytomiaraskaita rahapussejansa niinkuin tähän asti ovat keventäneet kruunun!"

"Sinä puhut liian rohkeasti!" — kuiskasi Pertti Månsson varoittaen kumppaninsa korvaan.

Matalammalla äänellä vastasi Jakobsson: Ole huoletta! Minä olen kuullut itse Niilo Niilonpojan