Läpi neekerien maan-osan - Henry Stanleyn matkat, seikkailut ja vaarat Afrikassa

De
Publié par

! " # " " $ %& $ " # # # " """% % ' ( $ ) ) ' ! * ' + ,- ,../ 0 1,23/,4 ' 5 6 # ' 7(8 339/ : ;;; ( ) 85 7( 8+ 6 ? 7 = > 7 = @))= 8()= ;;; # # ! "#$ % & & ' ( & ) * & +,,- .
Publié le : mercredi 8 décembre 2010
Lecture(s) : 25
Nombre de pages : 138
Voir plus Voir moins
The Project Gutenberg EBook of Läpi neekerien maan-osan, by Rafael Hertzberg
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Läpi neekerien maan-osan  Henry Stanleyn matkat, seikkailut ja vaarat Afrikassa
Author: Rafael Hertzberg
Release Date: January 26, 2009 [EBook #27892]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄPI NEEKERIEN MAAN-OSAN ***
Produced by Tapio Riikonen
LÄPI NEEKERIEN MAAN-OSAN
Henry Stanleyn matkat, seikkailut ja vaarat Afrikas sa
Kirj.
RAFAEL HERTZBERG
Suomennos.
Helsingissä, Kansanvalistus-seuran kustantama. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1886.
SISÄLLYS:
Henry Stanley.
Kuinka matka tuli päätetyksi. Tulo Sansibariin. Sansibar ja sen väestö. Valmistukset. Retkikunta lähtee liikkeelle. Retkikunta tunkee Afrikkaan. Vastuksia, nälänhätä ja kuolema. Taisteluja villien kanssa. Tulo Victoria-järvelle. Victoria Nyanza'lla. Stanley Ugandan keisarin luona. Uusia seikkailuja järvellä. Stanley saa kanootteja. Kanootit joutuvat haaksirikkoon. Villien juhla. Taistelu maan-asukkaiden kanssa. Taas Mtesan luona. Mtesan sota. Mustan keisarin kää ntyminen kristin-uskoon. Sodan loppu. Leiri palaa. Ugandan maa ja kansa. Vastoinkäyminen. Kuningas Rumanika. Neekerien kylpypaikka. Retkeä jatketaan. Stanley rupeaa veriveljeyteen. Ruma kansa. Eteenpäin merta kohti. Virtaa alas. Taistelu varustetussa leirissä. Eteenpäin tuntemattomia seikkailuja kohti. Stanleyn-koskia alas. Vaaroja ja taisteluita. Uusia taisteluja. Kova onnettomuus. Uledin rikoksellisuus. Frank hukkuu. Salakapina. Pelastus hengenvaarasta. Epätoivo ja hätä.
Pelastus. Merelle. Taas Sansibariin.
Kuinka matka tuli päätetyksi.
Mainio löytömatkustaja Henry M. Stanley, jonka moni vaiheiset matkat sisä-Afrikassa, missä hän oli etsimässä kuolleeksi luultua lähetyssaarnaajaa ja tutkimusretkeilijää Livingstonea, olivat herättänee t koko maailmassa hämmästystä ja ihmettelyä, oli v. 1874 Englannissa, kun ilmoitus tuli että Livingstone oli kuollut. Hän oli kuollut juuri ollessaan pääsemäisillään siihen salaperäiseen seutuun, jota hänen oli aikomus tutkia.
Stanley oli yksi niistä, jotka, sittekun Livingstonen ruumis oli tuotu Englantiin, kantoivat häntä hautaan. Hän tunsi sanomattoman, syvään tunkeutuvan tuskan ja alakuloisuuden tunteen nähdessään arkun laskeutuvan haudan pohjaan ja kuullessaan ensimmäisten multakourallisten raskaasti putoavan arkun mustalle kannelle. Silloin tunsi Stanley itsessään kypsyvän täyteen voimaansa sen päätöksen, jonka hän oli jo tehnyt saatuaan ensimmäisen tiedon Livingstonen kuolemasta, että nimittäin se olisi oleva juuri hän, joka jatkaisi siitä mihinkä Livingstone oli lopettanut ja, jos sallimus niin va atisi, tulisi lähimmäksi marttyyraksi kuulemattoman Afrikan valloittamista v arten tieteelle, maailmankaupalle ja sivistykselle.
Valmistaakseen itseänsä vastaista suurta tointansa varten, osti Stanley nyt kaikki Afrikasta kirjoitetut kirjat, mitä vaan voi käsiinsä saada, ja pian oli hänellä semmoisia satakolmekymmentä. Hän tutki niitä palavalla innolla ja pian oli hänellä päässään kaikki mitä siihen asti tunnettiin Afrikan maantieteestä, sen luonnosta ja kansakunnista, sekä tiesi täydellisesti kuinka paljo sisä-Afrikassa oli ihmiskunnalle tuntematonta ja hänellä oli jälel lä tehtävää. Hän valvoi myöhään yöhön ja teki matkasuunnitelmia, viitoitti alueen vastaisia löytöjään varten, pani muistoon kaikki, mitä piti ennakolta tuntea, ja teki luetteloita kaluista, joita hänellä piti olla mukanaan matkalla sivistyneen maailman rajojen ulkopuolella.
Eräänä päivänä meni hän sitte suuren englantilaisen lehdenDaily Telegraph'inHän istui ja puheli toimittajien kanssa sitä ja toimituspaikkaan. tätä, kun lehden ulos-antaja astui sisään. Stanley oli juuri puhunut Livingstonen kuolemasta ja kaikesta siitä mitä tällä olisi vielä ollut toimitettavana. Lehden ulos-antaja kysyi silloin äkkiä:
— Taidatteko ja tahdotteko saattaa hänen työnsä päätökseen? Ja mitä luulette ennen kaikkia siinä päättämisessä olevan tehtävää?
Stanley vastasi:
— Keski-Afrikassa olevan Tanganika-järven laskuväylää ei ole keksitty. Emme tiedä liioin juuri mitään mahdottoman suuresta Viktoria-järvestä, Tanganikan läheisestä naapurista; emme tiedä myöskään onko se yksi järvi vai kuuluuko siihen monta. Emme siis myöskään tiedä missä Niilin lähteet ovat.
— Luuletteko voivanne saada kaiken tuon selville, jos minä annan teille näistä tiedon hankkimisen toimeksi?
— Jos vaan elän, niin olen ainakin jotain tekevä. Jos olen elossa sivuitse sen ajan, joka tarvitaan kaiken tämän tekemiseksi, tulee se myös kaikki tehdyksi.
Asia lykättiin kumminkin toistaiseksi, sillä amerikalaisenNew York Herald lehden omistajalta, Gordon Bennetiltä, piti ensin kysyä asiasta. Se oli nimittäin hän, joka ennen oli omalla kustannuksellaan lähettä nyt Stanleyn etsimään Livingstonea.
Seuraavan-sisältöinen sähkösanoma lähetettiin herra Bennetille: "Tahdotteko yhtyäDaily Telegraph'in kanssa lähettämään Stanleyn Afrikaan. jatkamaan Livingstonen löytöjä?" — ja kahdenkymmenenneljän tunnin päästä tuli Atlantin meren toiselta puolelta lyhyt vastaus: "Tahdon. Bennett."
Kaksi viikkoa oli määrätty, jolla aikaa piti ostaa veneet — yksi ruuhi, yksi pienempi ja yksi suurempi vene —, hankkia laiva ja miehistö, ostaa kivääriä, ampumisneuvoja, köysiä, satuloita, lääke- ja ruokatavaroita; hankkia kankaita lahjoiksi neekerienpäälliköille; ostaa tieteellisiä kaluja, kirjoitusaineita j.n.e. Suurempi vene oli Stanleyn oman keksinnön mukaan ra kennettu. Se oli 40 jalkaa pitkä, 6 jalkaa leveä ja 36 tuumaa syvä, ja tehty 3/8 tuumaa vahvasta espanialaisesta seeteristä. Sen voi hajoittaa viite en 8 jalan pituiseen kappaleesen. Että sitä helpommin voisi kantaa oli jokainen kappale vielä jaettu kahteen puoliskoon.
Muutamia nuoria ja reippaita englantilaisia soutaji a, joiden taidot jokikulussa tulisivat olemaan erittäin hyödyllisiä, koetti Stanley saada mukaansa. Hänelle neuvottiin kahta rohkeaa ja seikkailuhaluista nuorta miestä, Francis John Pocock ja Edward Pocock, molemmat siivoja nuorukaisia, jotka hän ottikin palvelukseensa.
Sill'aikaa oli joukko hakemuksia päästä "uuden lähetystön" mukaan tullut sekä Daily Telegraph'ille ettäNew York Heraldille, "kenraaleilta", "översteiltä", "kapteeneilta", "luutnanteilta", "merikadeteilta", "insinööreiltä", ravintolanomistajilta, käsityöläisiltä, viinureilta, kokeilta, rengeiltä, — väeltä joka kelpasi johonkin ja väeltä joka ei mihinkään kelvannut, — kaikki tunsivat he omien vakuutustensa mukaan Afrikan, kaikki oliva t he hyvin tottuneita ilmanalaan, kaikki olivat varmoja siitä että tulisi vat tekemään Stanleylle suurimpia palveluksia; teräväjärkisyydellään ja keksintökyvyllään olivat he suojelevat Stanleytä kaikenlaisista vastuksista, ol ivat nostavat hänen ylös ilmapalloissa tahi lentokoneissa, tekevät itsensä j a hänen näkymättömiksi salaisilla taidoillaan, tahi "magnetismin tieteen" avulla nukuttavansa villit, niin että kaikessa rauhassa ja levossa voitaisiin kulkea missä hyvänsä. Varma on, että jos Stanley olisi tahtonut, olisi hän saanut mukaansa 5,000 Englantilaista, 5,000 Amerikalaista, 2,000 Ranskalaista, 2,000 Saksalaista, 200 italialaista, 250 Sveitsiläistä, 200 Belgialaista, 20 Espanialaista ja 5 kreikkalaista eli yhteensä 15,500 henkilöä. Hän tyytyi kuitenkin vaan kolmeen, ottaen mukaansa edellä mainitut Francis John ja Edward Poc ock'in sekä erään kolmannen nuoren miehen, Fredrik Barkerin.
Stanleyn pyrintö herätti vilkkainta osan-ottoa koko Englannissa. Niinpä sai hän ennen lähtöänsä vastaanottaa joukon lahjoja, niinkuin pullokoteloita, kelloja, hajuvesipulloja, piippuja, pistoolia, veitsiä, hamm astikkuja, sikaria, pillerirasioita, raamattuja, rukouskirjoja, englann inkielisiä kirjoituksia kristillisyyden levittämistä varten villien sekaan, runokappaleita, silkkihuivia, kultasormuksia j.n.e. Eräs nainen antoi hänelle vielä komean "Castor" nimisen koirankin, eräs englantilainen upseri antoi hänelle toisen; itse osti hän yhden vainukoiran, yhden verikoiran ja yhden mäyräkoiran, jotka Pocock-veljekset ristivät Neroksi, Bulliksi ja Jack'iksi.
Sittenkuin Stanley oli saanut laivaan seuraajansa, veneet, koirat ja kaiken sen mitä muuten oli retkeä varten hankittuna, jätti hän 15 p. elokunta 1874 Englannin mennäkseen Sansibariinja alkaakseen tutkimusmatkansa Afrikan
itäisellä rannikolla.
Tulo Sansibariin.
Kahdeksankolmatta kuukautta oli kulunut siitä päivä stä kun Stanley, löydettyänsä Livingstonen, jätti Sansibarin, kun hän taas astui tälle saarelle 21 p. syyskunta 1874.
Tutut, aaltomaiset vuorenharjut palmuja ja mango-puita kasvavine rinteineen olivat vielä kerran hänen edessään uiden haaleassa tropillisessa ilmassa. Vaaleansininen taivas kaareutui yli sumun peittämän maan ja tyynen veden, kun laiva purjehti siihen salmeen, joka erottaa San sibarin Afrikan mannermaasta. Näiden rantojen näkö on viehättävä jokaiselle, joka niitä ensi kerta näkee ja vielä enemmän sille, joka tervehtii niitä vanhoina tuttavinaan. Loistava vihannuus, purpuranväriset kukkulat, tyyni vesi, puhdas, läpinäkyvä ilma, puoleksi salaperäinen hiljaisuus, joka vallitsee koko luonnossa — kaikki tämä herättää ihailua, kun, niinkuin Stanley matkal laan tänne, on katsellut polttavan kuumaa punaista merta, Nubian synkkiä ja pelottavia vuoria, Arabian niemimaan autioita, keltaisia harjanteita, Adenin kuivia tulivuori-kallioita tahi Guardafuin keltasenruskeita, mäkisiä rantoja. Laiva kulkee likitse ohi Sansibarin vihantain rantojen; näkyy luonto jossa on ainoastaan viheriäistä, hengitetään tuoksuja puiden pirteistä, hyvänhajuisi sta lehdistä. On kyllästytty valtameren ainaiseen tummansiniseen väriin ja halataan vaihtelevaisuutta. Ajatellaan niitä kuivia ja hedelmättömiä kukkuloita, jotka hiljan on jätetty, ja katso, mikä vaihtelevaisuus! Juuri silmien edessä kohoaa uusi, hedelmällinen maa. Palmut, jotka kohottavat tupsumaiset latvansa taivasta kohden; mangopuu tummanvihannan lehdistön suojaamine hedelmineen; banaani-istutukset, jotka antavat erittäin hyvän varjon; tuoksuvat myrttipuu-lehdot — kaiken tämän saa yhdellä kertaa nähdä ikäänkuin lumouksen kautta. Leipäpuut kohottavat suuret tuuheat lehtilatvansa ja puiden välistä näkee maan, joka on tiheän, viheriäisen ja mehuisan ruohoston ja kukkakentän peitossa. Kaikki sulaa yhteen saaren lämpimästä sisuksesta suitsuavi en höyryjen kanssa. Mielikuvitus kiihtyy, sielu kadottaa tahdonvoimansa ja ikäänkuin juopuu tuosta yhäti vaihtelemattomasta, lämpimästä kesä-ilmasta.
Juuri nyt näkyvät näköpiirin reunalla ensimmäiset epäselvät laivanmastojen haahmot, vasemmalla näkyy himmeä valkoinen möhkäle. Se on saaren pääkaupunki. Sill'aikaa kun höyrylaiva yhä ohjaa kulkuansa etelään, huomaa selvästi kaupungin luodinkannon päässä matalasta, v iheriästä rannasta. Huoneet ovat nelikulmaisia, jotenkin yhtä korkeita, valkeiksi rapattuja ja matalalla asemalla. Niiden ja salmen välillä on lev eä hietikkokenttä, joka hiukkasen kääntyy vasemmalle vastapäätä olevaan saareen päin.
Kahden tunnin kuluttua siitä kun kaupunki oli ruvennut näkymään lasketaan ankkuri jonkun matkan päässä rannasta. Joukko veneitä laskee vesille rannalla ja rientää kaimaa kohden. Perässä istuu Euroopalais ia, soutajat ovat vapautettuja neekeriä valkoisissa vaatteissa ja pun aisissa lakeissa. Euroopalaiset haluavat kuulla uutisia, saada sanoma lehtiä ja kirjeitä sekä "suoraan kapteenilta" ehkä pieniä pakettia ystäviltään Euroopassa.
Outo hämmästyy kohta siitä elämästä, minkä hän nyt ensi kerran näkee päiväntasaajan lähellä Afrikassa. Ne muodot, naamat ja äänet, mitkä hän ensiksi näkee ja kuulee, kiintyvät huomaamattansa h änen muistoonsa. Onnellisia ja tyytyväisiä musta-, kelta- tai keltaisenruskea-ihoisia ihmisiä pitkät valkoiset villapaidat yllä liikkuu ripeästi ja vilkkaasti hänen edessään, huutavat
ja vastaavat toisilleen swahilin-kielellä, jota alk uasukkaat puhuvat, taikka arabiaksi, kovalla äänellä ja vilkkailla liikkeillä. Uusia aineksia tulee joukkoon, ja niin jatkuu se yhäti siksi kunnes tulee oikea ba bylonilainen sekaannus: englannin-, ranskan-, swahilin-, arabian-, hinduilais- ja ehkä persian-kieltä — kaikkea voi kuulla yht'aikaa.
Oleskelu Sansibarissa on sille, joka aikoo lähteä l öytöretkelle, kaikkea muuta kuin hauskaa; hänellä on paljo huolehdittavana ja monta asiaa ajateltavana. Aika kuluu nopeasti. Koko päivä menee valitessa ja ostaissa kankaita, helmiä ja vaskilankaa alkuasukkaille niillä seuduin, mihinkä hänen on matkustettava ja missä rahoilla ei ole mitään arvoa. Puolialastomia kantajia tulee tuoden suuria pakkoja valkaisematonta pumpulikangasta, juo vaista ja kirjavaa kangasta, nenäliinoja ja punaisia lakkia, pussia, j oissa on sinisiä, viheriäisiä, punaisia, valkoisia ja merenkullan-värisiä helmiä, pieniä ja suuria, pyöreitä ja soikeita, ja joukon vaskilanka-kimppuja. Kaikki pitää tutkia, lajitella, kääriä, numeroida sekä asettaa laatikoihin lajinsa ja arvonsa mukaan. Lattioilla viruu irti-otettuja kansia, poisheitettyä paperia, vaateriepuja, rikkinäisiä laatikoita, sinkkikansia, murrettuja lautoja, sahajauhoja y.m. Kantajia, palvelijoita, isäntiä, konttoristia juoksee edes takaisin, ja keskellä tätä sekasotkua menee täällä kumoon eräs kasa, tuolla hajoaa laatikko, vaate- ta hi paperikappaleita repäistään, vasarat paukkuvat, kiivaasti kysytään sen ja sen kasan, sen ja sen laatikon numeroa, — kaikkeen tähän sekaantuu vielä kiiruhtavia huutoja, kirkumista ja meteliä varhaisesta aamusta myöhään i ltaan. Kaikki hikoavat; valkea-ihoiset käyttävät ahkerasti nenäliinoja; värilliset käyttävät yhtä ahkerasti käsiään, käsivarsiaan ja paidanhihojaan.
Semmoisen kuuman, kiireellisen työpäivän iltana tarvitaan lepoa — asetutaan nojatuoliin, poltetaan piipullinen tupakkaa tai sikari ja juodaan kuppi teetä työn lopetettua; tahi jos joskus saataisiin askareet aikaisemmin loppuun, syödään hyvä päivällinen, kello puoli 5 satuloidaan hevonen , tehdään pieni matka saaren sisäosaan ja palataan lyhyen hämärän aikana takaisin. Tahi kuletaan tavallinen kävelymatka jalkasin Mnazi-Moya'n, s.o. yksinäisen palmun luo, joka salaperäisenä ja ikäänkuin etuvartijana Shangani-ni emen takana kohoaa yksinkertaisten hautojen yli vanhalla rannalla. Tahi vielä on yksi ja viimeinen keino miettivällä ja tutkivalla luonteella varustetuille henkilöille, nimittäin että asettua nojatuoliin lattealla katolla, jossa isännä n parkitut vuodat ovat kuivamassa, ja jalat vähäsen päätä korkeammalla odottaa yön tuloa.
Jos teemme matkan hevosella, voimme muutamissa minuuteissa vuorokauden suloisimpana aikana ottaa katsellaksemme kaikkia pa ikan omituisuuksia. Pitkin ahdasta ja mutkaista, kivellä laskettua kuja a, jossa hevosen kaviot kaikuen kilahtelevat kiviin, ratsastamme muutamain kookkaiden, valkeiksi rapattujen kaksi- tahi kolmikerroksisten talojen ohi. Euroopalaiset kauppiaat ja virkamiehet asuvat täällä lähellä toisiaan ja kapeaan porttiin on portinvartija asettunut niin mukavasti kuin asianhaarat sallivat. Ohimennen saamme siellä ja täällä vilahdukselta^ nähdä sinertävää merenlahd elmaa. Jatkamme kulkuamme siksi, kunnes tulee näkyviin vanha, rappi olle joutunut linnoitus, joka näyttää joka hetki aikovan romahtaa läjään. Jo ku vuosi sitten oli linnoituksen takana tori, jossa myytiin orjia. Semmoista paikkaa ei, Jumalan kiitos, enää ole.
Oikealla meistä linnoituksen sisäänkäytävällä istuu muutamia törkeitä Arabialaisia. Vasemmalla kohoaa tervehdystykistö, j oka vaihtaakseen vanhan tavan mukaan tervehdyksiä sotalaivain kanssa ja mui ta juhlallisia tarkoituksia varten kuluttaa paljon ruutia. Aivan sen vieressä on tullihuoneukset ja keskellä edessämme on ruhtinas Barghasch'in haaremi eli nais huone, komea arabialaiseen tapaan tehtyrakennus, kolmikerroksinenja valkeaksi rapattu —
niinkuin kaikki huoneet tällä saarella näyttävät olevan.
Jos ratsastamme edemmä, tulemme hetken päästä vielä kapeammalle kujalle, jossa rappaus ei ole niin valkoista kuin eurooppalaisessa kortteerissa. Olemme nyt Melindissä, missä niiden Eurooppalaisten, joill a ei ole varoja asua Shanganissa, täytyy asua Hinduilaisten ja Arabialai sten naapureina. Melindin toisella puolella on sekasin pieniä valkoisia huoneita ja matalia mökkiä, missä rikkaus ja likaisuus oleskelee vierettäin. Olemme nyt Malagash'in yli vievällä sillalla. Tämä Malagash ulottuu lahdesta Mnazi-Moya 'n, ennen mainitun kokospalmun luo Shanganin takana. Molemman-puoleise t rannat näkyvät sillalle; mutta näkyy myös joukko mökkiä ja muita k urjia hökkeliä keskellä tunkioita, lukemattomia puoli-alastomia neekeriä ja muita valkovaatteisia ihmisiä.
Sillan toisella puolella on niin kutsuttu Nyambu el i "toinen puoli". Tie on leveä, mutta kortteeri vielä likaisempi kuin se, jonka juu ri jätimme. Täällä asuu Wangwanoita eli vapautetuita, joidenka palvelusta l öytöretkeilijät käyttävät matkoja varten Afrikan mannermaalla. Täällä elävät nämä onnellista elämää yhdessä Mswahilien (rannikkokauppiaitten), Hinduila isten, Persialaisten, Arabialaisten, orjakauppiaitten ja kauppamiesten kanssa. Juhlapäivinä, kun kansa on juhlapuvussaan, on Nyambu sangen kirjava, vieläpä hilpeäkin; ilo on silloin meluavaa, melkeinpä villiä. Arkipäivinä näk ee kyllä tosin myös "köyhäinkortteerissakin" erivärisiä pukuja; mutta n äitä pukuja kantaa likanaamaiset ja puolialastomat ihmiset. Kortteeri on kuitenkin ainoastaan parin virstan pituinen; ja jos kulemme vähä reippaammin, on meillä pian edessämme huoneita ja mökkiä, hajassa siellä täällä, ryhmittäin kokospalmuja ja vanhoja mangopuita mahdottomine tumman vehreine lehtikattoi neen. Kolme penikulmaa eteenpäin ulottuu leveä, keltainen tie, pensas-aitoineen molemmin puolin. Pensas-aitain takana kasvaa sokuriputkia, b anaania, palmuja, pomeranssipuita, ryytineilikkapuita, kanelipuita, k okolehtisiä leipäpuita, risiinipuita, hirssiä, maissia, batatia ja munataimia — sanalla sanoen melkein kaikkia kuuman ilman-alan kasvia.
Päivillä vilisee koko pitkällä rannalla kantajia, j otka lastaavat säkkiä ryytineilikoilla ja kanelilla, norsunluulla, gummipihalla sekä vuodalla, suuriin proomuihin, joissa ne viedään laivoihin, — merimiehiä, jotka auttavat, ja mustia soutajia, jotka läjäävät eri tavaroita hiekkaisella rannalla. Iltasin tunkeilee siellä alastomia työmiehiä ja poikia, jotka merentyrskyissä pesevät itsensä puhtaiksi kovan päivätyönsä päätettyään. Siellä täällä näkee arabialaisia kauppamiehiä, jotka istuvat tuoleillaan, kivipadolla taikka tavaramytyillä, hyvässä sovussa lörpöttelevän keskenänsä aina siihen saakka kunnes aurinko laskee ja rukoushetki on käsissä. Veneitä liikkuu hiljaa ja h itaisesti eteenpäin ja nariseviin raakapuihin nostetaan purjeita, jotka vi evät ne rantaan. Sansibarkanotia saapuu rantaan lastattuina rakennuspuilla ja muilla tuotteilla; muutamat veneet kääntävät mastopurjeensa jättääksensä sataman. Aurinko on laskemaisillaan ja sen laskettua seuraa hiljaisuus. Sansibarissa ei ole ajokaluja jyrisevine pyörineen; kun ilta tulee, nii n tulee myös hiljaisuus ja rauha.
Löytöretkeilijä, jonka katsanto on kiinnitetty tummaan mannermaan juovaan, joka näkyy kauimpana lännessä Sansibarista, ajattelee kokonaan muita asioita kuin se joka jää saarelle. Yhtä vähän kuin hänen si lmänsä voivat selvästi erottaa sumuisia piirteitä lännessä näköpiirin rajalla, yhtä vähän voi hän tietää, onko hänen vastainen matkansa onnellinen vai onneton. Hän mietiskelee sitä että kaikki on epävarmaa. Kuitenkin tahtoo hän verrata näköalaa auringon laskiessa ja sitä kohtaloa, joka häntä odottaa. Pimeänä laskeutuu äkkiä tuleva yö yli mannermaan, mutta näkeehän hän vielä siellä olevan vaaleanpunaisia
juovia ja karmosinipunaisia heijastuksia? Ja hän voi silloin sanoa: "Niinkuin nämä värit loistavat nyt pimeästä lännestä, eikö ko ita myöskin toivon säde pimeästä tulevaisuudestani".
Sansibar ja sen väestö.
Sansibarin ruhtinas, Seyyid Barghasch on Euroopalai sten ystävä ja todellinen liittolainen, joka tahtoo koettaa parastaan orjakaupan hävittämiseksi.
Vaikka hänen alamaisensa mannermaan sisäosissa ylön katsovat hänen valtaansa ja nauravat uhkauksille, jotka niin kaukaa tulevat, kunnioittavat he häntä kumminkin "seyyidinänsä" eli hallitsijanaan j a isänään, ja tulevat, kun kerran ovat tulleet huomaamaan että hänen tarkoituksensa on todellinen ja vakaa, myöskin seuraamaan hänen neuvojansa ja käskyjänsä.
Hänen valtakuntaansa kuuluu, paitsi Sansibaria ja muutamia muita saaria, liki 1,000 penikulmaa mannermaan rannikkoa, ja asukkaita siinä on puoli miljoonaa.
Kauppa Sansibarin tuotteilla on tehnyt monta Euroop alaista rikkaaksi. Ryytineilikoita, taatelia, kilpikonnan-kuoria, pippuria, gummia, norsunluuta, tupakkaa, kautsua ja vuotia on viety ulos useina vuosina, mutta tämä ei ole kymmeneskään osa siitä, mitä saari voisi tuottaa. K okospalmu kukoistaa Sansibarissa ja mannermaalla, öljypalmuja tavataan runsaasti ja sokuriruokoa kasvaa joka paikassa. Kautsupuu on vielä koskematta metsiköissä rannalla, melkein sama on asianlaita gummista rikkaiden akasi a-metsien. Riisiä viljellään paljo ja se antaa runsaita satoja, pumpu lipensas menestyisi jokaisessa noista monista viljavista jokilaaksoista. Sitä paitsi kasvaa vehnää, hirssiä ja maissia sekä paljo muuta, mitä alkuasukkaat viljelevät, kuitenkaan erittäin uurastamatta niitä. Maan sisäosassa on run saasti karjaa ja vuohia; kahvipensas menestyy hyvin. Teiden puute ja kuuma i lman-ala on kuitenkin esteenä kaupan virkeälle kukoistamiselle.
Teiden hakkaaminen koleitten, puilla ja pensailla tiheästi kasvettuneiden seutujen läpi on asia, joka vaatii aikaa, varoja ja kärsivällisyyttä sekä sen lisäksi kovaa työtä. Melkein yhtä nopeasti kuin maa on puhdistettu puista ja pensaista, on se taas korkean ja paksun ruohon peitossa; tarvitsee ainoastaan muutamia kuukausia ja jokainen jälki vuosikausien työstä on kadonnut. Karja kaatuu kärpästen kuoliaaksi kiusaamana tahi myrkyttää sen pahalta haiseva ruoho; alkuasukkaat kuolevat sopivan ruoan puuttees ta, tahi lankeevat väsymyksestä ja uupumuksesta täällä raivoaviin moniin kuolettaviin tauteihin.
Rautatietä tarvitsee Afrika ensi tilassa. Kaikki mu u hyvä, mitä sivistys mukanaan tuo, on seuraava rautateiden mukana; niistä on muodostuva Afrikan ja enemmän suosittujen maan-osien välinen rautainen yhdysside, joka ei koskaan murru.
Ne arabialaiset valloittajat, jotka seurasivat sultani Seyydiä, nykyisen sultani Barghasch'in iso-isää, ottivat itselleen, niinkuin on tavallista kaikissa monivaimoisuutta suosivissa kansoissa, vaimonsa oma sta heimostaan varojensa mukaan, mutta melkein kaikki ostivat viel ä itselleen vaimoiksi neekerinaisia. Viimemainittujen yhtymysten seurauksen näkee niissä monissa ihoväreissä, joita täällä tapaa sellaisilla henkilö illä, jotka kutsuvat itseään Arabialaisiksi. Monet niiden Arabialaisten jälkeläi sistä, jotka muuttivat tänne sultani Seyyidin kanssa, ovat pysähtyneet isäinsä h uoneisin, viljelevät sitä
maata, mitä heiltä ovat perineet ja ansaitsevat ela tuksensa viljelemällä ryytineilikkapuuta, kanelipuuta, pomeranssipuuta, kokospalmua, sokuriruokoa y.m., mutta iso osa on muuttanut edemmäksi maahan j a siellä perustaneet uusia siirtopaikkoja.
Moni näistä siirtolaisista on paremmissa varoissa kuin he olisivat olleet, jos olisivat pysähtyneet Sansibariin. Monella niistä on sadoittain orjia ja sitä pidettäisiin hyvin köyhänä, jolla ei olisi enemmän kuin kymmenen. Ja nämä orjat ovat isännilleen rakentaneet tilavia, mukavia lattea-kattoisia huoneuksia tahi korkeita, pitkulaisia majoja, joita seuduissa, missä on syytä pelätä vihollisten hyökkäyksiä, suojellaan lujilla paalustoilla. Usealla Arabialaisista, jotka ovat näihin hyvälaitumisiin seutuihin asettuneet, on suuria karjalaumoja ja laajoja kenttiä, missä, paitsi sokuriruokoa ja sipulia, viljellään riisiä, vehnää, maissia ja hirssiä, jota paitsi kaikki Sansibarissa kasvattavat hedelmäpuut, pomeranssipuu, melonipuu, mangopuu ja granatiomenap uu, vähitellen voittavat alaa täällä.
Kun Arabialaiset valloittivat Sansibarin, huomasiva t he Portugalilaisten mustien alamaisten olevan kahta lajia, watumiaa (orjia) ja wangwanoita (vapaita). Vapaita olivat neekerit, jotka joko säästörahoillaan olivat ostaneet itsensä vapaiksi orjuudesta, tahi isäntänsä kuoltua päässeet vapauteen; ne lapset jotka syntyivät sittenkuin vanhemmat olivat saaneet vapauden, tulivat vapaiksi.
Sitten on sana "wangwana", se on saanut yleisemmän ja laajemman merkityksen ja sitä käytetään osoittamaan sekä orjia että vapaita Sansibarissa.
Wangwanat ovat hyvin helliä ja uskollisia sekä kiitollisia ja niillä on monta muuta ihmisluonnon hyvää puolta. Niistä voi tulla hyviä ja kuuliaisia palvelijoita ja useat niistä ovat vikkeliä, kunniallisia, ahkeroita, tarkkaoppisia, toimellisia, rohkeita ja oikeamielisiä — sanalla sanoen: he ovat yhtä hyviä kuin mikään värillinen tahi väritön rotu koko maapallolla. Mutta oppiakseen tuntemaan niiden arvon pitää oudolla olla tarkka ja kestäväinen vaarin-ottokyky sekä on hänen unohdettava korkeampi arvoasteensa, josta hän itse ja hänen rotunsa ehkä voi kerskata.
Neekerit Sansibarissa ovat kansaa, joka vast'ikään tulleena rauta-aikaan nyt melkein väkipakolla joutuu yhteyteen kansojen kanssa, jotka nelituhatvuotisen edistymisen tähden ovat jättäneet nämä mahdottoman kauas taaksensa. Niissä on vielä raakalaiskansan paheet; mutta ne ymmärtävät täydelleen minkälainen ja kuinka kurja tämä tila on.
Ne wangwanat eli Sansibarin alkuasukkaat, jotka asu vat Nyambussa, ovat onnellisia ja iloisia ihmisiä, pitävät seurasta ja seurustelevat sentähden mielellään. Turhamielisyytensä saattaa heidän pitämään sitä kunnianansa että heillä on muutamia valkoisia paitoja ja heleänpunai sia lakkia. Jos mgwana [Stanley kirjoittaa kansain nimet niinkuin neekerit sanovat; siten merkitsee m maan nimen edessä asukasta sieltä (mjiji = Jijistä kotoisin oleva henkilö) wa useita henkilöitä samasta maasta (wajiji = Jijistä kotoisin olevia) u merkitsee maata itseä (esim. Ujiji = Jijin maa)] on nähnyt Euroopalaisen tai Arabialaisen kävelevän keppi kädessä, niin on melkein varma, että jos hän on kylliksi rikas ostaakseen itselleen valkoisen paidan ja punaisen l akin, niin saa myöskin nähdä hänen kävelevän keveä keppi kädessä.
Kaikkein köyhimmät wangwanoista menevät palvelukseen muille, kantamaan myttyjä, laatikoita ja tavaroita. Jotka haluavat helpompaa työtä ja ovat hyvässä maineessa, pääsevät portinvartijoiksi tai rengeiksi euroopalaisille kauppamiehille. Toiset, jotka ovat saaneet oppia kä sitöitä, ansaitsevat elatuksensa korjaamalla pyssyjä, tekemällä veitsiä, sapelinkantimia,
satulalaitoksia, tahi nikkaroimalla ja laivanveisto lla. Saaren sisä-osissa ja mannermaan rannikolla on toisen lajisia wangwanoita, jotka pitävät parempana kuljeskella ympäri arabialaisten kauppiasten ja tie teellisten matkueiden mukana kuin olla kärsimässä arabialaisten maanviljelijäin oikkuja, sortoa ja kitsautta.
Mutta mgwanan suurin kunnianhimo on päästä huoneen ja puutarhan isännäksi. Puutarhakaan ei tarvitse olla suurempi kuin että siihen sopii tusina kokospalmuja, tusina maniokpensaita, puoli tusinaa banania, puoli tusinaa batatia ja kaksi tai kolme maapistasia-lavaa — se o n kaikissa tapauksissa hänen puutarhansa, hänen omaisuutensa ja sen tähden hänelle niin suuriarvoinen, ettei sen arvoa voi rahoissa määrätä . Tämän pienen mutta hyvinhoidetun puutarhan nurkkaan tahtoisi hän rakentaa itselleen huoneen ja laittaa sen eteen erityisen pienen pihamaan, jossa saisi kävellä puoli tusinaa kanoja ja vuohi, jonka hän lellittelisi aivan pilalle, hyväilisi sitä oikein hartaasti.
Hän menee kahdesti naimisiin, tulee neljän tai viid en lapsen isäksi ja ehkä yhden kai kahden orjan omistajaksi. Silloin nauraa musta tilanomistaja koko maailmalle ja katsoo olevansa yhtä hyvällä kannalla ja hyvinvoipa kuin joku Sansibarin Arabialaisista. Mutta onni häntä harvoin pilaa. Hän pitää hauskasta kanssakäymisestä ja hänen hyvä sydämensä hankkii hä nelle kuinka monta ystävää hyvänsä. Maissista tehty olut, palmuviini, kokospähkinän-maito tai euroopalainen paloviina laajentavat vielä puolestaa n ja vahvistavat hänen ystävyysliittojansa.
Wangwanojen lukuisuuden ja monien hyvien ominaisuuk sien vuoksi voi ennustaa sen päivän tulevan, jolloin niitä katsotaan paremmiksi kuin minä niitä nyt pidetään, ja jolloin niitä rehellisesti kohdell aan hyvinä alamaisina sivistyneessä valtakunnassa, joka niitä voi kasvattaa, sillä ne ovat suuren afrikalaisen kansan ydin ja voivat yhtä voimallisesti edistää tuon suuren maan-osan vastaista onnea, kuin nykyiset olosuhteet uhka avat tehdä sille onnettomuutta.
Valmistukset. Retkikunta lähtee liikkeelle.
Huhu oli jo aikoja ennen levinnyt täällä, että Stan ley ottaisi mukaansa kaikellaista kansaa, joka kuormaa jaksaisi kantaa. Aina siitä pitäin kun hän tuli Sansibariin, oli hän hyvissä kirjoissa niin Arapial aisten kuin wangwanain kesken. He eivät olleet unhottaneet että hän oli se , joka löysi "vanhan, valkoisen miehen" — Livingstonen Ujijissä, eivätkä hänen anteliaisuuttansa ja hyvyyttänsä miehiänsä kohtaan.
Stanleylla oli nyt se vaikea tehtävä että mahdottoman suuresta hakijajoukosta valita sopivimmat seurakumppaneiksi pitkälle ja vaa ralliselle matkalleen. Melkein kaikki raajarikkoiset, keuhkotautiset ja heikkovoimaiset miehet, jotka Sansibarissa olivat, ilmoittivat itsensä osan-ottajiksi retkikuntaan, mutta saivat luonnollisesti kohta kieltävän vastauksen. Niiden kintereillä seurasi saaren kaikki roistot, tappelijat ja irstailijat, ja näitä ei ollut niin helppo huomata. Orjia ei myöskään ollut aikomus ottaa, sillä nehän ovat herrainsa vallan alaiset, mutta siitä huolimatta tuli otetuksi monia, joiden oikeasta säädystä ei Stanleyllä ollut vähintäkään aavistusta, ennenkuin hän useampien kuukausien päästä niiden riidoista leirissä tuli huomaamaan, kuinka ne kaval at veijarit olivat vetäneet häntä nenästä.
Kaikki ne,jotka olivat olleet Stanleytkikunnassa Livinn mieliksi re gstonen
etsimistä varten vuonna 1872, otettiin kohta.
Mutta ennenkuin mitään voitiin toimittaa, oli jokai sen saatava tavanmukaiset lahjat.
Eräs sai kultasormuksen pannakseen sen paksuun mustaan sormeensa, eräs toinen hopeavitjat ripustaakseen ne kaulansa ympäri . Kiitollisuus teki leveän suun vielä leveämmäksi.
Eräs tuli silmänräpäyksen ajaksi aivan tajuttomaksi kiitollisuudesta, kun Stanley ripusti loistavan agat-kaulaimen hänen kaul aansa ja sormeen asetti raskaan sinettisormuksen. Eräs kolmas sai hopeaisen väkipuukon, kullatun rannerenkaan ja parin korvarenkaita.
Kaikki suuret yritykset vaativat valmistusta ja perinpohjaista miettimistä eli, kuten wangwanat sanovat,shauri'a. Nämä shaurit ovat hyvin tavallisia itä-Afrikassa. Täällä pelätään kiirehtimistä. "Poli, poli!" varovasti, varovasti! sanoo wangwana, kun jotakin tärkeätä yritetään.
Sellaisen shaurin piti Stanleyn nyt pitää niiden wangwana-päällikköjen kanssa, jotka olivat taipuvaiset seuraamaan häntä. Päälliköt asettuivat puoliympyrään ja Stanley asettui jalat ristissä kasvot heihin päin.
Mitä haluatte, ystäväni? Puhukaa! sanoi hän.
Ne mutisivat, änkyttivät ja katsoivat toisiinsa, ikäänkuin jos ne naapuriensa naamoissa olivat voineet lukea tarkoituksen, jota varten olivat tulleet. Kun ei kukaan tahtonut alkaa, remahtivat ne viimein kovaääniseen nauruun.
Eräs päälliköistä, jonka nimi oli Manwa Sera ja, vaikka hän aina näytti hyvin vakavalta, kuitenkin oli aina valmis hyvään pilapuh eesen, oli olevinaan äkeissään ja sanoi naapurilleen:
— Puhu sinä, Safeni! Meillä on todella lasten kujee t. Luuletko Stanleyn tahtovan syödä meidät?
Safeni alkoi sitten, hyvin varovasti, hetken epäröityään:
— Oomme tulleet, massa, — sanalla sanoin, kuuntelemaan. Haluamme tietää joka askeleen minne meidän on mentävä. Matkamies ei lähde tietämättä mihin matka vie. Oomme tulleet saamaan tietoa mihinkä mai hin aijot meitä viedä, massa.
Samalla varovaisella ja matalalla äänellä, ikäänkui n jos se, mitä hänellä oli sanottavaa, olisi ollut liika tärkeätä kovalla äänellä lausuttavaksi, alkoi Stanley murtavalla swahili-kielellä selittämään aijotusta matkasta. Hän luetteli maan toisensa perästä, joista wangwanoilla oli tähän saa kka ollut ainoastaan himmeä aavistus ja samaten virran ja järven toisens a perästä. Hän sanoi toivovansa heidän avullaan suorittavansa kaikki onn ellisesti ja perinpohjaisesti.
Päällikköjen suusta kuului Stanleyn puheen aikana hämmästys- ja ilohuutoja sekaisin rauhattomuus- ja kauhistushuudahduksien kanssa, ja kun hän lopetti, hengitti jokainen raskaasti ja huusi ihmetellen:
— No, toverit! Sitä voi sanoa retkeksi joka kelpaa!
— Mutta massa, sanoi eräs Uledi niminen päällikkö, sittenkuin oli vähäsen rauhoitettu, vaatiihan tämä matka vuosia, — kuusi, yhdeksän tai kymmenen.
— Loruja, vastasi Stanley. Kuusi, yhdeksän tai kymmenen vuotta! Mitä te ajattelette? Arabialaiset tarvitsevat, se on kyllä totta, kolme vuotta keritäksensä
Soyez le premier à déposer un commentaire !

17/1000 caractères maximum.