Ylhäiset ja alhaiset

De
Publié par

The Project Gutenberg EBook of Ylhäiset ja alhaiset, by K. J. GummerusThis eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.netTitle: Ylhäiset ja alhaisetAuthor: K. J. GummerusRelease Date: November 30, 2004 [EBook #14214]Language: Finnish*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YLHÄISET JA ALHAISET ***Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.YLHÄISET JA ALHAISET.ALKUPERÄINEN ROMAANI KAHDESSA OSASSA.KirjoittanutK. J. Gummerus.Edellinen osa.Kolmas painos.Toisin tiesin, toisin luulin, Toisin toivotin ikäni, käkesin käkenä käyä, kukahella kukkuroilla; Enpänyt käkönä käyne, kukahelle kukkuroilla, Olen kuin alli aallokossa, Tavi laajalla lahella.Kalevala.Ensimmäisen kerran julkaissutHagelberg 1870I.Näkymätön vieras. Korvessa oli kotomme, Maantiellä majasijamme: Karhut kanssa-kumppanimme. Ei mieli mesiä tehnyt, Kylki kuuta kasvattanut Pahan pakkasen käsissä, Kovan ilman kouratessa, Hengen hädäss', heltehessä.Vanha runo.Satakunnassa oli tämän vuosisadan alkupuolella tölli, jonka pellot kertomuksemme alkaessa halla viisi vuotta oliperäksyttäin typi tyhjäksi pannut. Kuudes kesä oli tullut, oli kulunut puoleksi.Tämä tölli oli sijansa saanut synkässä metsän korvessa, kaukana muista ihmisistä. Tölli itse ...
Publié le : mercredi 8 décembre 2010
Lecture(s) : 37
Nombre de pages : 258
Voir plus Voir moins
The Project Gutenberg EBook of Ylhäiset ja alhaiset, by K. J. Gummerus This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re- use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net Title: Ylhäiset ja alhaiset Author: K. J. Gummerus Release Date: November 30, 2004 [EBook #14214] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YLHÄISET JA ALHAISET *** Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders. YLHÄISET JA ALHAISET. ALKUPERÄINEN ROMAANI KAHDESSA OSASSA. Kirjoittanut K. J. Gummerus. Edellinen osa. Kolmas painos. Toisin tiesin, toisin luulin, Toisin toivotin ikäni, käkesin käkenä käyä, kukahella kukkuroilla; Enpä nyt käkönä käyne, kukahelle kukkuroilla, Olen kuin alli aallokossa, Tavi laajalla lahella. Kalevala. Ensimmäisen kerran julkaissut Hagelberg 1870 I. Näkymätön vieras. Korvessa oli kotomme, Maantiellä majasijamme: Karhut kanssa-kumppanimme. Ei mieli mesiä tehnyt, Kylki kuuta kasvattanut Pahan pakkasen käsissä, Kovan ilman kouratessa, Hengen hädäss', heltehessä. Vanha runo. Satakunnassa oli tämän vuosisadan alkupuolella tölli, jonka pellot kertomuksemme alkaessa halla viisi vuotta oli peräksyttäin typi tyhjäksi pannut. Kuudes kesä oli tullut, oli kulunut puoleksi. Tämä tölli oli sijansa saanut synkässä metsän korvessa, kaukana muista ihmisistä. Tölli itse ei ollut mikään eriskummallinen; ei, päin vastoin oli se aivan tavallinen. Tölli oli sisustansa puolesta semmoinen kuin useat muut töllit siihen aikaan olivat; se on: huone, jonka ovinurkassa oli takka, katon keskellä lakeinen eli räppänä, josta savu pääsi kulkemaan, lavitsat ja vuoteet seiniin kiini isketyt; peräseinän vieressä kaitainen, pitkä, haarajalkainen pöytä — siinä oli kaikki, ainakin Metsämaassa. Paikka paikan nimittää. Tölli oli metsän korvessa, siitä sen nimi: Metsämaa. Pane tähän lisäksi pari arkkua, muutama puinen lusikka, pata, härkin, ruhmo ja pari kirvestä, niin on siinä kaikki huonekalut, ellet lehmää, joka oven suussa seisoo, ja porsasta, joka kaadetun kätkyen alle nuuskii, tahi päreitä orrella taikka apeastiata ja petäjäammetta lue huonekaluiksi. Metsämaata nimitettiin kirkonkirjoissa torpaksi, vaan se oli niin vähäinen, että sen isäntä teki ainoastaan yhden päivätyön viikossa kartanoon. Muita maksuja oli voinaula joka kesä lehmästä kirkkoherralle ja päivätyö kirkkoherran ruuassa pappilaan. Tuohon lisäksi maksettiin isännältä, emännältä ja appiukolta henkiraha kruunulle. Lapsia oli Metsämaassa kuusi, vaan ne olivat vielä nuoria, vanhin 18, nuorin 7 vuotinen. Appiukon nuoruudessa kylvettiin Metsämaassa puolen tynnyriä ja kaksi kappaa, ja kaskeen kappaa neljätoista. Nyt kylvettiin viisi kappaa, väliin kahdeksan kaikestaan. Muutamia vuosia takaperin saatiin pellosta viisi tynnyriä. Nyt kuorittiin petäjät pellon ympärillä leiväksi. Hallalla on nälkä; halla pitää paljon rukiista, ohrista ja kauroista. Jos se ennen viljeliää pellolle ehtii, syö se pellot puhtaiksi. Halla rakastaa ylöllisyyttä; se imee mehun ja jättää kuivan kuoren. Kuori myllyssä käytetään, kuori jauhona leivotaan: mutta tämä jauho, jos toimelias emäntä on saanut leivän koossa pysymään, on leipänä karkeaa, imelää, pahaa syödä, mustaa nähdä. Luonnollista tuo on. Halla vei sydämen. Niin kuin jo sanoimme, on peräksyttäin viisi vuotta halla sirppiä ennen Metsämaan pelloille ennättänyt. Se on kovaa! Nyt on kevät ollut ihana ja kesä kaunis. Jo toivovat Metsämaan asukkaat. «Jumala on viimoin hätämme huomannut, kuullut hartaat rukouksemme. Vai onko pappia kiittäminen; pappia, joka aina pyhin saarnastuolissa on rukoillut: Varjele, O Jumala, meitä hedelmättömistä vuosista, näljästä ja kalliista ajasta?« Päivät ovat kauniit, yöt lämpimät. Moni talollinen, joka viime vuonna näki otsansa hiessä tehdyn työnsä turhaksi, toivoo jo tämän vuoden runsaasta saaliista maksavansa velkansa ja silmäilee iloiten Jumalan taivasta. Tölliläinen kiittää kaikkivaltiasta luullen saavansa vielä kerran nähdä jyväleipää pöydällänsä. Ilo on surua seurannut. Isännät kulkevat kilvan seppien luona teettämässä itselleen ja työväelleen vankkoja sirppejä. Viikon päivät vielä, ja kauniit pellot ovat kuhilaita täynnä. Nyt ei ennätä halla, nyt on sirpin vuoro korjata, jyvät! Päivä on ollut kaunis; ei ole taivaalla pilvenhattaraa näkynyt. Ilta ehtii. Jo pudistaa vanhus päätänsä; jo silmäilee hän surullisesti kirvestä, jolla hän on monta leipäpetäjää kaatanut. Ehtimiseen käy hän ulkona katsomassa, eikö pilviä taivaalla näkyisi, eikö vähäinenkään tuuli alkaisi puhaltaa. Turhaan! Taivas on selkeä, tuuli uneksii. «Jo on toivomme hukassa!« sanoo vanhus huoaten. Nyt lentää pitkän tulevan vuoden suru ja nälkä epäileväisten silmäin edessä. Kaikki ovat tähän saakka toivoneet. He eivät toivo enää, sillä vanhuksen sanat eivät valehtele. Vanhus on vankka ennustaja. Tänä yönä ei tule unta kenenkään silmiin. Ilta joutuu, ilma kiihtyy, jähtymistään jähtyy yö. Yö kuluu. Kuten yö kuluu, siten valitus kuuluu. Jo koittaa alkavan, uuden päivän aamurusko idässä taivaan rannalla. Jo nousee aurinko, jo ovat säteet tervehtineet tähkiä; vaan oljet, jotka illalla kuormaansa kumarsivat, seisovat nyt mahtavasti suorina. Halla on käynyt, on runsaat kymmenykset ottanut! — Sama aurinko herätti eilen työhön iloisia; tämän aamupäivän loiste näkee epäilyksen-alaisia. Voiko aurinko kummeksia tätä? Se on tuohon tottunut. Se laskee säteensä puitten välistä järvelle. Jo ymmärtää se. Järven rannat ovat jäätyneet. Näkymätön vieras on käynyt. II. Hallayön seuraukset. Ruoka oli ruumenista, — — — — — — — — — — mämmi männyistä mäeltä. Vanha runo. Kalajärven rannalla oli tuo Metsämaan tölli. Muuta huonetta ei rannalla ollut; mutta vähän matkaa töllistä metsäänpäin näkyi lato, karjalato. Viime yönä ei nukkunut Metsämaassa muut kuin nuorin poika. Töllissä oli vuosi takaperin ollut useita lampaitakin. Jaakko, Metsämaan isäntä, myi ne, sai jyviä, kylvi jyvät, — niitti olkia. Yö on kulunut, päivä on puolessa. Tähän saakka ovat tölliläiset istuneet tuvassaan melkein sanaa toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei tuvassa ollut; hän keikkui ruuhessa järven rannalla. Suuri on aina tuon näkymättömän vieraan seura. Mistä se on kulkenut, siellä on sillä aina ollut jättää joka tölliin, joka ihmisen sydämeen joku seurastaan, useampiin paikkoihin useampiakin. Metsämaahan jätti se viime yönä: surun, nälän, epäilyksen. Kun on suru rinnassa, nälkä vatsassa, epäilys sydämessä, ei silloin miehen mieli työhön vie. Jaakko istui lavitsalla pöydän vieressä, nojaten käsiin kasvojansa. Anoppi ja Eeva, emäntä, olivat takalla. Lapset itkivät ja valittivat. Ruhmo on kaadettu, on vyörynyt sairastavan lehmän jaloille; porsas on kaatanut apeastian ja heittänyt sen sisällyksen lattialle. Tuota ei kukaan huomannut. — «Kova on kohtalo!« sanoi viimein anoppi. «Ei ole jyväkouraa!« valitti Eeva. «Kova on kohtalo!« kertoi Jaakko. Anoppi oli surullinen, Eevalla oli nälkä, Jaakko epäilyksen kahleissa. — Lapset? Mutta lapsen suru ei ole katkera. «Mikäs nyt neuvoksi?« lausui vihdoin Jaakko ja nousi lavitsalta. «En suinkaan tiedä muuta kuin että myymme lehmän ja porsaan ja uudestaan lähdemme petun keruulle«. «Jos lehmän ja porsaan myisitkin, kuinka kauvan luulet niillä saatujen jyväin piisaavan? Maitopisara on välttämätön Metsämaassa; petäjäinen on sittenkin karvasta«. «Oikein, Eeva; mutta luuletko meidän petäjäleivällä tulevaan syksyyn jaksavan, ja jos meissä henki pysyisikin, luuletko petäjässä tallentuvan voimia?« «Jumala tiennee, mitä nyt on tehtävä?« huokasi vaimo —. «En juuri paljon huolisi itseni tähden syötävästä«, lausui Jaakko; «mutta millä aijot kylvää pellon? Olisi toivo kumminkin parempia päiviä, jos vaan siemeniä löytyisi. Tämä vuosi kuluisi niinkuin muutkin«. «Minä lähden palvelemaan«, sanoi jäykästi vanhin poika. «Ja minä, ja minä, ja minä!« huusivat kaikki lapset. «Kyösti, Sakari ja Liisa voisivat juuri palvelukseen kelvata«, sanoi isä suruisesti; «ja jos itse tahdotte, luulen sen sekä teille että meille hyödyksi«. Äiti itki. «Taidamme saada lehmän pitää, jos nuo saavat palveluspaikan«, puhui Jaakko vähän ajan kuluttua. «Ja jos sitten porsaan viemme Turkuun, niin saadaan aina joku kappa«, sanoi Eeva. «Vähän porsaalla saa«, lausui anoppi. Tämänvuotinen halla sai toimeen paljon muutoksia Metsämaassa. Ensimäinen muutos oli muuttaminen. Kyösti, Sakari ja Liisa läksivät palvelemaan. Halla oli ollut pakottajana; se ajoi pesästä pojat kenties useampia vuosia ennemmin kuin tähän aikaan näillä seuduin muuten tavallista oli. — Kyösti, Sakari ja Liisa muuttivat, jotta lehmä sai ovensuuhun jäädä seisomaan. Mutta porsas myytiin. Nuorimman pojan kyyneleet eivät tuota estäneet. Halla oli antanut lapsenkin tuntea seurauksiaan. Porsas oli pojan paras ystävä. He söivät petäjäleipää molemmat, he hyppelivät yksissä; he rakastivat toisiansa. Nyt oli poika leikkikumppanitta. Se oli ensimäinen seuraus. Joulun edellä kuoli anoppi. — Sekin oli hallan seuraus. Petäjä ei häntä enää elättänyt. Hän kuivui kuin kaadettu puu; väsyi väsymistään, kunnes hänen ruumiinsa voimat loppuivat. Jaakko, Eeva, pikku Jaakko ja Kaisa olivat vaalean keltaiset. Surullista oli nähdä köyhää perhettä! Nuorin poika oli ainoa, jonka poskilla vielä vaalea kukoistus asui. Ellei lehmää olisi ollut, ei olisi kukaan uutta kevättä nähnyt. Ellei lehmää olisi ollut, olisi halla voiton voittanut. III. Muutamia vähäpätöisiä seikkoja. Moni silmäili ihastuen poikaa, joka äitinsä sivulla kulki Turun katuja. Ja poika olikin silmäiltävä. Hänen suurista, ihanista, taivaan sinisistä silmistänsä loisti sydämen hyvyys ja lapsellinen ilo. Hänen otsansa oli korkea ja kaunis; musta, kiherä tukka valui alas hänen hartioilleen. Hänen huulillansa lepäsi aina hymy; hänen poskensa olivat saaneet kukoistuksen ja terveyden värin siitä ihastuksesta, minkä tämän suuren kaupungin näkeminen hänessä vaikutti. «Kuka on tuo kaunis poika?« kysyi moni ihminen; mutta tuota eivät tietää saaneet, elleivät suoraan pojalta kysyneet, ja kun sen tekivät, vastasi poika kohta: »Minä olen Johannes, Metsämaan Jaakon nuorin poika«. Johannes oli iloinen lapsi. Kun halla pani hänen isänsä pellot ja muut valittivat, istui Johannes ruuhessa rannalla ja leikitteli, tahi hyppeli hän metsiä porsaan kanssa. Hän ei ymmärtänyt surun syytä niin kauvan, kun petäjä kasvoi ja metsä kasvatti marjoja. Mutta kun porsas myytiin, ruuhi jäätyi kiini järveen ja marjat jäivät lumen alle, silloin ymmärsi Johannes, ettei syyttä isä surrut kesällä, ettei äiti syyttä itkenyt. Kun anoppi joulun alla kuoli, kadotti Johannes ajaksi ilonsa. Hän ei voinut ymmärtää, miksei anoppi huutanut ja pannut vastaan, kun isä ja äiti panivat hänet ahtaaseen arkkuun ja kelkalla vetivät kirkolle. Hän ei voinut ymmärtää, miksi anoppi maan kuoppaan laskettiin, ja kun hän vanhempainsa kanssa kirkolta palasi, itki hän katkerasti. Johannes raukka! Hän oli tähän saakka elänyt viattomuuden tilassa, — hän ei kuolemasta tietänyt mitään. Hän oli tosin kuullut kuolemasta puhuttavan, mutta hän ei ensinkään tiennyt sitä noin kauheaksi. Anoppi- eukon kuolema pysyi kauvan Johanneksen mielessä. Talvi on vihdoin kulunut. Kalajärven jää suli. Lumi juoksi vetenä metsästä. Maa oli paljas. Mutta köyhyys ja kurjuus oli Metsämaassa yhä hirmuisempi. Eräänä päivänä, kun Jaakko kävi kirkossa, kuuli hän puhuttavan, että köyhille Turussa annettaisiin apua, jos heillä on papinkirja köyhyyden todisteena. Jaakko tiesi, ettei häntä köyhempää juuri voisi löytyä. Kun
Soyez le premier à déposer un commentaire !

17/1000 caractères maximum.