Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa

Pietari Päivärinta

Description

The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa, by Pietari Päivärinta
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.net
Title: Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa
Author: Pietari Päivärinta
Release Date: February 7, 2005 [EBook #14949]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: ***
Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1899.
RAUTA=WAIMOJA.
Palanen matkakertomusta.
I.
Minun oli rautatietä myöten meneminen etelään päin toiseen pitäjääseen —ei waan kolmanteen, sillä olihan siinä eräs
pitäjäs wälillä. Rautatie ei ollut wielä walmis, mutta kumminkin jo kiskoitettu, niin että sitä myöten pääsi rautatien tarpeita
kuljettawat junat wapaasti kulkemaan; siinähän sitä sitten sai kyytiä joku matkustajakin, käydäksensä kotinurkkiansa
edempänä. Rautatien työmiehet, heidän waimonsa ja lapsensa saiwat myös työjunassa kulkea edestakaisin.
Olinpa semmoisen junan kanssa saanut luwan tehdä tuon pienen matkustukseni. Mitään säännöllistä kulkua kun ei wielä
ollut, täytyi jo waraselta mennä asemapaikalle wartomaan, milloin juna menisi sinne päin, mihin minunkin oli meneminen.
Oli Pohjolan kaunis elokuun ...

Informations

• Publié par: enkou
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 34
• Langue: Finnish

Extrait

The Project GtuneebgrE oBkoo Elf änämaw hnnaiatioIIV R :Iatuamoja=waikea;; SothnuK iuse,atuw etPiy  bivPäi ar hT atnirä kooBe siht esu ei  sof re anywheof anyonsoc na ta eron toslmnot wid  ath shwitnortcir seu ma. Yoeveratso i evig ,ti ypoc y se-urer  oayawt  smrt foP ehejort  ideunthr tee neesi cnuled diwct Gutenberg Lic enilno  ug.www tas hi tthork ooeB erg.tenbnet I  rlitaauin . M ounee näjsäawnae— itoisäin pitäeen e nenimep nääletmyä ettien menöt ll.äR uaatit eie eräs pitäjäs wäli o älahilis n äniol kntman,eeil s tä sn et niittu,ioetikksj  oknnimium ktaut ms,milaw äleiw tullo  aasti kuunat wapttwataj  ti k a luej  tenpearau rtitap neisää ätitöym inur kotensädäks nä.äedpm sn e akkai miyö tentitaau Riaw nädieh ,tehe  siinähälkemaan;tiet nas nisäts ok jmau kyi iäyt,nikyäk suktajat esmmpn a nujioeskansnan aanusa s nawul tut ädhetneie ponustkman  omsn aajl paessna saiwat myös tynujöassaluk  aekesedkatainis li . O w ellakiapamesa näen mtaelasar w iisnesianm  nujlloi, mimaanarto ätsiluk nääsllönit Mn ääkstui.en yäyt iojloul,tt  ei wieläkua kun  toispao elydtäi äwiäp nukniruA .awanduttmast kuureläätt kuheätt  numiinnkli oen m ennniäpim , nih lan kaunis eloku menine O . ilP hooj lmai sanltkimaa so ,iskannuuatlili kokooikalle okääek iatnnutuw al pnäkiärimes wapsyäsyP .atsawa  puhiset ihmi ja äsnäötsi witaakli  aj ihupawesöh nyhyronew tkpiänäh äit ou nowwhtoatwan, hihkailewan iskaso amatteokissa, anytkyo ik osamk ta to a na uta jauuttmaa, kum  nraewilajt ioenja yksi  rataa, ip nniktosieiittltse Sä.tkpiliälaa ntnmu sutodutsi orupelle mone aj iuluk akiA .asskaoi rsäesistä Waikka ilma oliknäj uookssnaas .n kiissen oiidhek ätsulu ;atänimen ktuksisesiireu duutnomuimnek estitaauä ek stä aj äthy  r atsiot  kin taiwneet sen teptiätnao ilawole meimalä  mla ,naknim naadhoka jaihtoi hualkopp yr öylune .uT inesa wihuie a l kikiak älletiröyp  kliok iuetknnit  in niin kaunis, aokokutnoio aniekwaai rannaane llkt ä ,imetlläwiha jy aiklwiäkypiinejaat  ip aj tawjeaa lenjat wani äle  nämw ,aokiaum htaeriwtotaosiitlmäsiiw aajk ehtiwiä estä säd naiP .atiorahiki t staansrui koal  aewaktir salual itsta aaroisiis täeini, päinei mknädo nittodeijan ja katsojien hpaneieat ,uhlomiii staatinns etälo ,nääkn oktawiolise hu rmaa ta haieattnnuutiwh ia

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: ***

RAUTA=WAIMOJA. Palanen matkakertomusta.

Title: Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa Author: Pietari Päivärinta Release Date: February 7, 2005 [EBook #14949] Language: Finnish

n.ää

WSOY, Porvoo, 1899.

Produced by Tapio Riikonen

ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa Kirj. P. Päivärinta

idts ahutiesle iin tekukeli äist

Samassa tuokiossa kulki editsemme eräs nainen ja minä arwelin: sydämmettä on se ihminen, jonka huomiota ei hän herättäisi. Hän oli lyhyenläntä nuorenlainen nainen hajallansa olewilla hiuksilla sekä pakartuneilla, wetistyneillä ja punottawilla silmillä. "Sataa, sataa…! woi kun nyt wielä sataakin…! Hywä Jumala kun minä pääsisin kotiin…! enhän tiedä enkä ymmärrä—— lapseni?" supisi hän omia aikojaan riwimme siwu hitaasti mennessään, kantaen ja suojustellen kastuneita hameensa helmuksia. Kaikkien silmät kääntyiwät häneen, mutta minä kenties katselin häntä tarkkaawaisemmasti kuin yksikään muu. Pian palasi hän takaisin, seisahti meidän eteemme ja, kuinka lienee niin sattunutkaan, katsoa muljautti hän minua silmiin. "Hywä Jumala, kun minä pääsisin kotiin!" sanoi hän taasenkin, mutta samassa kääntyi hän selin meihin; olipa niinkuin ei hän olisi meitä nähnytkään. "Mihin päin te matkustaisitte?" kysyin häneltä. Hän säikähti ja nyt wasta näytti hänen huomionsa heränneen. Hän loi turwottuneista ja weristyneistä silmistänsä toisen kerran minuun niin epätoiwoisen ja surkean katseen, että minua oikein kauhistutti, ja sanoi ujosti: "etelään päin". "Mistä te olette kotoisin?" kysyin taas. "H n pitäjästä", sanoi hän arasti. —— "Oletteko rautatien työmiehen waimo?" "Olen." "Onko teidän miehenne täällä työssä?" "Ei, ei se ole … ei hän ole … ei hän ole ollut", sanoi hän hätäisesti ja katkonaisesti; sen ohessa koetti hän naurahtaa, mutta se yritys ei onnistunut ensinkään. "Oletteko ennen ollut täällä?" kysyin taaskin, sillä minusta alkoi tuntua siltä kuin hän peittäisi jotakin. "E … en minä ole täällä ollut … en milloinkaan", sanoi hän ja loi katseensa maahan. "Kaspas waan … jopahan nyt jotakin kuuluu … olittepa kuitenkin wiime talwella, wai kuinka?—tuolla Perkiöllä, 'Worslummin' alueella ja miehenne oli myös siellä", sanoi joku samassa joukossa olewa rautatien työmies. Waimo säikähti niin että hän oikein kohoksi hypähti ja hän tuli semmoiseen mielen hämmennykseen, että hän wapisi kuin haawan lehti. Nähtäwästi oli hän koettanut olla tuntemattomana ja salata jotakin, mutta se onnistui näin huonosti. "Niin—niinhän se on … olinhan … olimmehan siellä.——Minä olen walehdellut teille … olimmehan me siellä Perkiöllä", koki hän hämmästyneenä änkyttää, ikäänkuin hän olin suuresta pahanteosta tawattu. "Teillä on siis todellakin mies ja ehkä hän on nytkin täällä waikk'ette tahdo sitä sanoa; muutoin ette kai olisi näin pitkän matkan päästä tänne tullut?" sanoin hänelle, katsellen häntä tutkiwasti. "Onhan se täällä … ei täällä, waan kappaleen matkaa täältä pohjoiseen päin … tuolla Perärajalla. Siellä on hän ollut koko kesän——mitä minä hänestä nyt enään mitään salaisin", sanoi hän, silmäillen tawasta minua. "Miestännekö olette tullut tänne tapaamaan?" "Niin olen … sitä wartenhan minä tänne tulin." "Tapasitte kai hänet?" "Tapasin … kyllähän minä tapasin", sanoi hän selin pyörähtäen ja kokien parannella huiwiaan, saadaksensa hajallaan olewat hiuksensa sen alle. "Milloin olette tänne tullut?" "Siitä on jo kolmatta wiikkoa." "Kuinka näin pian woitte hänestä erota, kun olette niin pitkän matkan takaa kumminkin tullut häntä tapaamaan?" "Minulla on pieni lapsikin siellä kotona——eihän sitä jouda… Woi kun minä pääsisin kotia", sanoi hän ja samassa alkoi hän tulla hywin lewottomaksi. "Onko teillä matkalippua?" kysyin häneltä, sillä minuakin alkoi huolettaa hänen kotiin pääsemisensä.

"Ei minulla mitään semmoista ole … pitäisikö se olla?" sanoi hän ja samassa yritteli hän menemään sinne tänne, osaamatta kuitenkaan mihinkään mennä. "Wälttämättömästi täytyy teillä semmoinen olla, sillä muutoin jäätte tähän kuin kalamiehen koira", sanoin. "Woi hywä Jumala…! mistään sen saisi…? Minun täytyy päätä … woi minun lapsiani!" sanoi hän hätäillen. "Teidän täytyy mennä konttoriin ja pyytää lippu; muistakaa sanoa, että olette rautien työmiehen waimo—ja joutukaa, sillä ei tiedä millä silmänräpäyksellä juna tulee", koin häntä ohjata. "Woi hywä isä!——enhän tiedä koko konttoriakaan—ja insinööri … minä en tohdi", hätäili hän. Minä koetin neuwoa hänelle missä konttori on ja wakuuttaa, että insinööri on ihmisellinen mies, joka kyllä hänen asiansa ottaa warteen. Mutta jota enemmän minä hänelle tuota selitin, sitä neuwottomammaksi käwi hän. Sääliessäni tuota hätäilewää, neuwotonta ja surullisen näköistä naista, syöksähdin minä konttoriin ja otin hänelle matkalipun. Sen kanssa riensin hänen luokseen ja ojensin lipun hänelle. Minä näin kuinka hänen koko ruumiinsa tärähteli ja wawahteli sitä wastaanottaessaan. Oliko se sen wuoksi kuin hänelle osoitettiin ihmisyyttä, wai siitä syystä, kun hänellä oli tiedossa jotakin warmuutta, että hän pääsee nyt kotiin lastensa luo, johon hän niin hartaasti halusi? Ilma synkistyi yhä synkemmäksi, sillä taiwas peittyi koko näköpiirillä niin wahwaan pilween, että päiwäsydännä oli jonkunmoinen hämärä. Ensinnä tuli hienoa wihma=sadetta, mutta pian yltyi se niin rankaksi, että wettä walahteli taiwaan täydeltä; sentähden koki itsekukin hakea suojaa, mistä parhaiten taisi. Siinä lähellä oli rautatien halkosuojus ja sinne kiirehtiwät kaikki odottajat. Kukin koetti täyteen ahdatussa suojuksessa hakea itsellensä jotakin paikkaa, mihin olisi woinut istua. Halkopinojen pienet lowat ja kulmaukset eiwät olleet niin awarat, että olisi woinut yhteen paikkaan sijoittua isompia ryhmiä; sentähden oli noita sateenpitäjiä hajallaan siellä täällä, pari kolme henkeä yhdessä paikassa. Kauwan oli odotettu junaa, eikä sitä kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Kysyttiin sähkölaitoksella syytä wiipymiseen ja silloin saatiin tietää, ett'ei se tule wielä pariin tuntiin, jonkun satunnaisen esteen tähden. Tämän kuultuansa tekeysiwät odottajaryhmät huolettoman näköisiksi ja warustausiwat wiettämään aikaansa kuten parhaiten taisiwat. Minä näin, että tuo huomiotani herättäwä nainen oli erään toisen naisen kanssa kyyristynyt johonkin pieneen halkopinojen kulmaukseen jääneeseen koloon. Kun hänen tilansa ja retkensä eiwät olleet minulle wielä läheskään selwät, menin minä heidän luokseen siinä toiwossa, että saisin tarkat tiedot hänen elämänsä juoksusta. Kun hän huomasi minun tuloni, näytti hän säpsähtäwän; oli niinkuin hän olisi sanonut: enkö täälläkään saa olla rauhassa. Kun hän loi silmänsä minuun, näin minä, että ne oliwat kosteammat entistään; minusta tuntui siltä kuin se olisi ollut wiimeinen kosteus, minkä hänen murtunut sydämmensä woipi kyynelten muodossa näkywille puristaa. "Pyydän anteeksi, mutta en woi teitä niin wähällä jättää. Minä luulen, että te ette ole wielä puoliksikaan awannut sydäntänne, ettekä sanonut elämänne erityiskohtia minulle, waikka luulette minun jo kaikki tietäwän mitä haluan", sanoin minä katsellen häntä tarkasti. "Mistä sen tiedätte…? Minä luulen, että olette jo liiaksikin saanut tietää", sanoi hän ja koetti nauraa oikein sydämmestään, mutta selwästi huomasin minä, että se oli epätoiwon tuskallinen, jotakin peittelewä, mutta turha yritys. "Minä huomaan sen teidän käytöksestänne ja surullisen näköisestä elämästänne", sanoin. "Eihän se niin surullista ole … wai onko se teidän mielestänne…? Minä luulen, ett'ei se ole…" sanoi hän, koettaen tekeytyä niin iloisen näköiseksi kuin suinkin woi. "No, mutta nuot teidän silmänne todistawat, että te olette paljon itkenyt; koetatte myös kierrellä puhuessanne, sen olen huomannut", sanoin wähän ankarasti. "Kyllä ymmärrän, että pidätte minua epärehellisenä, ja onhan siihen syytäkin, sillä olettehan minut tawannut walehtelemasta. Mutta minä tunnen olewan welwollinen salaamaan ja peittelemään yksityisiä perheasioitani. Kuitenkaan ei se näy parhaalla tahdollakaan kaiketi onnistuwan. Sillä waikka sydän jaksaakin sen tehdä, on sisällinen taistelu kumminkin waikuttanut niin paljon, että se näkyy päälle päinkin", puheli hän mielestäni kylläkin ajattelewasti ja nyt ei hän ensinkään yrittänyt nauramaan, mutta päinwastoin waipui hän kowin surullisen näköiseksi. "Se nyt rupeaa kuulumaan jonkinmoiselta todellisuudelta, mutta kuitenkin tuntuu siitä puuttuwan wielä jotakin; muun muassa tuntuu minusta hywin kummalliselta teidän niin pikainen lähtönne miehenne luota", sanoin hänelle. "Enhän ole koko tätäkään aikaa ollut hänen luonaan", sanoi hän katkerasti. "Ette tätäkään aikaa!?" "En." "No kuinkas sitte?"   "Hän meni."

näyt näkiaek io k n rranä kewielwän  ur äniM .iskäwyh  lmsielynkyn sipeioelamnasiäsr ku hän sui, ett'eilamut naaaknJ ,nitäwistädeäh hn, mme lämäu. Wa lopp iew ki'ka kiiiemlä eenojutll omä äiwääh ääkäniisn ollessa, rakasit nimänk iuetkn minstiei ändäsysemminät aj wiot än . H tileuo n h waai allo ätiis nisi en woiselä tpäälaaetisw ksuap iakoi a,ht njakuukam n ataetoueese woinut  en minäko oöyänm tuatk  rup näh  uak isiakääämeli täeta  j  ioj nloyt .t hejos pan oinesemm ,älätte es  ilon Häkikoel selitj  ateätm ni äasedullinen kauppa olhutietin m tuao ou otuituu.nen nukkua silmän täytt,än ii nokiw n ihimäh neM" !in it"Smiä  men ?"ni oine ran tistan to akts äark remiemie tanwatt en,däet nikni neS .ik skenämme. Waikkauksinel iiot neka stlmsoimis ime emms ajw neamio ?i " "krsa nak äähksik! mikasi"Kar .nenne naaksok nui ksiekiskönän  äh nukmmatn ii neki, mutän sen tiskih äknas m aoenä oi wtäSiin m ollis iuisyät nitäelisnäei tMe.  otsien n,ej eemmhjyya ty tunt skin m äkllielo ä tultähäiwpä, äällsimm eyttö ähyidtsynein woimin, ei siukkaik a r stsili mmämäle ilo ,ats öyhäin kmmek oliamlaäj tt hy taj si, ä lltuautautemmiiot t emydyykin ensie kuitenepkläk äa ulss a näMiuu ln,lett e atoiste äämi " "?n luulette … ettek  ääh nemin". T" e ttiasmmjaä täiew ätis öemraw ioään n entää yritao ?s naaao uThr ewra nelm at äniä;edut m enätin opjhioesemnnee nn hänen kuitenki m ,no niekio es kainKu " " n.äi pen ansnt öypmaaapernne n siö häenik m neyn tytnönaisota hakemaan—hän—näh—ow —yh iJ äwalum—ha— kän—ka—is,"raakioh s naja sän; sa tamas näh iluew athak rusu aart maemisll alaamaanmitään sdhni imän ,"h uuad sen n, oNi . "häin es tiatiin nähnhän … eilla aa oajn ut ,nnsieso y tyäy tunin mytnäh iette ,aonas  oppi myös samasow iuJamalinh—nänkui mastouu, inr asppyyäämik—;n ältänsimttik näy aykesssaje ll—ä ä stliyla ttmu…  lo es ni döyh nawe ää näknym eieltsse hänena eihän pur nise .nuäniM lintuaa myttouu yn j tul tt luseät hänihanä olsill j nenimhi awattaomhun neainlkuon  nähe ienään tyytytynänkäii sn hekyisknreatsiee nelämään, oloon j epur inekaiil isteun tsima oanmaowna ara aätasj aailtä m ja maa, siai kinai i knlkeniim aj ppuamohamisiin—hyritteleraoktikuwysääst  ik mn,ööntripya iin ilo tädiem äsi tisiknelln onpusenär .tH heyn Ah. laalyö trake seduusil ikkiak atwästreheswulä kaalnin  eaw theit käntoun, ontäetminan em niiäwyhpamme tilukset paa nloelne .oTpr heiM .emmotakire pänidmei ole —s alinuJamow itt—a, muillan waitäääne m nälo eteeltt emm'eil tn,aa tishinehotoatunmeidät kmme oli  e ttoo,nmiem äowkkia hanelle itsledyysiämmias älwen see ok kanrrtukoes.tA khreuudella ja säästäw yt äwytyysiäp sykiali k ts kkaipui   senuuleen lett' llkam a iu meapp ranyi tuun tmälä e ,ätläwyh niin tutta siipienet mente ,ajtstih ouman . an e t mm paorikna emmhiiSh ne elläsyydällirsiw aäkalj duleiause,mmaaniun ksaosok äätip niteok  aada hywaikaan s maem ,ajt lauott ishmtäilasal iiniM .s äns ääaupoii nasn nok apjlen j hänstanuomik nenäh  ok atsawoinwon uiun kja,  m suetmlai ,ahwahtelustansa sainonasi nisimh neta oj kjamuuh, ja aj näätsimythyölah pnihepaa si aiWmina .siatnemeärsiän kei hein suatakat tyntiiwäi p wa n, sannein j  aikwinaä triyk'ikisesastui jotyri ytänitäesksakkiaw ,thäl en  weriwätuotata w aysawtsseätädmmMi. n nuyttä wyiteia  aj a kiakalle ystäwyydellä, rkaakduleal ,ihjl uo hnileunurjai ttohs aaj innu aaa itseärauhoittk eoit nllseasin , nikoel i p tuurju iskämmewys ätisin, ä te sitmmäne enukattt a .uM snesaj akaw utuut wänehälun ukpais nimän ,te'tiesillä pian huoma yöl aj t täwiyth Ne. saan wäyilthö knääneiskiak napsa pkseneet itän aaarts,as iiätw ijyi mei joka wä ajlieesknäh h ät leteanmaui n mutstts än iih näkiniuttawakuia, waarssede emmewo nädtt otäälimns Eä. n ollut niin suuirk iu nimänu kssa en llma ea,eittaaw k aretiuaaknlluttä oun p minno .leok k ä uu äNtin liteot'ett ejalledot iyys atsi  hän kaillä eipäännäm iuthnetue käen männ dehdnäj äi aal aauniper  t sin uisealituot  suetajm aj tmiranumit wali oatlmis ,nisiotok all  ,lo iimunll aokwa leikki edessäyK . äll tynawioetllintiis m ntä imes ihiepis turhäntwat  moks ä kamm ;naamunuk attuot kän hlitun ii ip an itlilyj äl hsi kän mjahäöyätk iakkmäää ,tetonta eliin tawa lut ätsenäh—!inaalum Joi—wja, nä oj isn ätöää .yMattiän r t kyl i nyännäit mn äännkullenie ällo e tuwoa säilytettäwäai aieäki mhsira siekismö mi,ul tek aisa mät narr py,  ki hää häsill ähenne iakkitl ädaaa släilsykotenuK .iskytetiep  sit oliotonmahdää nimllää n äne  oiaeaiknkuiasa  is ,i  äll aatslo nat ihmis rupesiwätämnäk tek sätiluk assa ukoj iuWä. kaaienlltehi na T .siat sisemäömukalsä t tilassa eim inehouj uopppas niheah pemen  nlo iamdhtonos itä salata, sillä ktää nipa ajtuatn, muikiniste ons aakia nawuaK .siekisamlasan daeknal iaoutn aiotta ja jätäwalhe esti h nämiknees ninim senn nukskeseinsi ui mi, oläto n iäiikaill semituaaun Ka.ssssesimaek ihat akkauksessa, lank aputmriaesss l a uo nei os jkisatan ysykässeaas neen hitei wä selllenämnäekenunts .iM i tuun a tkon wikook atlawatlolath torppamme myömien,nj po aesmmioltseinakku,  oinisil es kiake ne essiys ä typiounta e mutani,oall röyp naaknetiuk n enhdtäen st;nytyäh nimunk naot in. Siinät sänkyyautl ,inwot o nitujaenksperu asi  äkhE—?tmouh näh oantaohnutaitso iyn alo k n ia ykää ettasi,nullä mi ksar niannakattestkikua miora stmitano ,te'tnew wa.—Olin niin wo seukawn leelrrpeioh isneir ineheuli,mä tä täMistne .its  aseinj  n häluolankai  eääktia n lis  ip äl  minua kmisyyttälaoj nhi tinnip  seitmu; a ut kennneyk tytisäämätana ja kirwelewääns dymäeminl wä  kinityranmatuaak emhI .iM !ammu Minään. leni waa pire ,n ohj  aurni nouh neeiot  nes, koikkarknuankap eitnneuoutsini kanssa, lasteni  teskymysyk eN '? awttol pätiwnsle ajy ll et eiekniaksittawatsolönk tumeemn tyo ilm—aikki muu omaisut ätpproes ak äkän hin mleulet,  M'hiin—.tyj nin  hlasn wi äntä i syd ut akniuenituu oWo. tyyö koi wi, usean mukotiin, kuisss aes nujwoän haa tä änlitu änäwiäp atah ärE . ittiilmo estitaisknrekyisj  aseithyLy. sanskan heeim neenupouj nu