Hiilivalkea

V. A. Koskenniemi

Description

The Project Gutenberg EBook of Hiilivalkea, by V. A. Koskenniemi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org
Title: Hiilivalkea
Author: V. A. Koskenniemi
Release Date: December 19, 2006 [EBook #20140]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***
Produced by Tapio Riikonen
HIILIVALKEA
Kirj.
V. A. Koskenniemi
WSOY, Porvoo, 1913.
SISÄLLYS:
Sonetti sadun linnusta
Dionysos
Syyslilja
Ikarus
Iltapilviä
Orvokit lumessa
On kaikki syksyn tähdet syttyneet
Unta
Elegia yölle
Mister Hartley
»Hiljainen amiraali»
Nuori David
Palokärki
Yötä kohti
Viimeinen Lusignan
Pieni Chelotte
Hämärän lauluja
Sonetti suomenkielestä
Merikoski
Maisteri Pietari Särkilahden kiusaus
Kruunuja
Nuijamiesten marssi
Veljeshauta
Syysilta metsässäHiilivalkea
Maria
Rukous
Sibylla
Meri
Sonetti kellostaSONETTI SADUN LINNUSTA
Niin monen äänen kaiku kuollut on mun rinnassani öin ja päivin pitkin. Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin,
et joudu konsanaan sa unhohon.
Näin unta: kotipihan puistikon ma kuljin kevätöistä tietä pitkin, kun äänes pimennosta pensaston ma
kuullessani hiljaa onnest' itkin.
Tän' yönä kotikoivut urvut saa ja keväthärmä kiiltää nurmikolla yön auringossa hopein, helmivöin.
Oi tuhat vuotta tahdon unhoittaa ja tuhat vuotta onnellinen olla ja kuulla laulua sen linnun ...

Informations

• Publié par: phooh
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 54
• Langue: Finnish

Extrait

The Project GtuneebgrE oBkoo Hif ivilkeal ba,.V y .A ksoKinne his  emi Tk iseBoot ehf roo  fu es aneyoane erwhnyoc on taw dna tstsn  oerti hlaomns whatsstrictiom uoc yaeveoY .r e iv ait y op, g it  eti-esuror aw yermshe ter t und tcejorP eht fo nsceLig ernbteGusihtoBe o kono rine udcl wedh it ebgro.gr line at www.guten

HIILIVALKEA

Produced by Tapio Riikonen

WSOY, Porvoo, 1913.

Kirj. V. A. Koskenniemi

Title: Hiilivalkea Author: V. A. Koskenniemi Release Date: December 19, 2006 [EBook #20140] Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***

SISÄLLYS: Sonetti sadun linnusta Dionysos Syyslilja Ikarus Iltapilviä Orvokit lumessa On kaikki syksyn tähdet syttyneet Unta Elegia yölle Mister Hartley »Hiljainen amiraali» Nuori David Palokärki Yötä kohti Viimeinen Lusignan Pieni Chelotte Hämärän lauluja Sonetti suomenkielestä Merikoski Maisteri Pietari Särkilahden kiusaus Kruunuja Nuijamiesten marssi Veljeshauta Syysilta metsässä

Sone Meri ylla

sta

tti

llo

ke

liiilkvaH uoku biS s aM ae R air

SONETTI SADUN LINNUSTA

Niin monen äänen kaiku kuollut on mun rinnassani öin ja päivin pitkin. Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin, et joudu konsanaan sa unhohon.

Näin unta: kotipihan puistikon ma kuljin kevätöistä tietä pitkin, kun äänes pimennosta pensaston ma kuullessani hiljaa onnest' itkin.

Tän' yönä kotikoivut urvut saa ja keväthärmä kiiltää nurmikolla yön auringossa hopein, helmivöin.

Oi tuhat vuotta tahdon unhoittaa ja tuhat vuotta onnellinen olla ja kuulla laulua sen linnun öin!

DIONYSOS

Dionysos, jumala riemun, sun satosi tuleentuu. Kaikk' kesän-muistoni vie mun on tänään syksyn kuu. Mik' on poissa, on iäksi poissa, miks eilistä surrakin! Syysselkeiden aamujen koissa ylös korjuujuhlihin!

Dionysos, jumala huuman, on päiväs saapuneet. Joka huulen vilvotat kuuman, joka silmästä pyyhit veet. Tule unohdusta tuoden, tule tanssien, seppelpäin, tule leikkejä, lauluja luoden, tule soittain, sytyttäin!

Dionysos, jumala hurman, kaikk' kesät katoo pois. Elon viinin kädestä surman ken hetkeks viedä vois! Ilosilmin ken astua tohti syysöiden pimeihin! Käsin täysin talvea kohti ja täysin sydämin!

SYYSLILJA

Suo päivän mennä ja toisen tulla, ei ole kiirettä mulla.

Minä salaisten unten saituri oon. En herää ma kevään aurinkoon, ja suhinan suven päivien kuin suihkeen sadun lintujen minä uneni lävitse kuulen vain. Ja leikkejä tuulten lauhkeain ja poutapilvien karkelon vain aavistanut mun sieluni on. Mut tullessa ensi syksy-yön minä unteni lippaan auki lyön. Kun katsovat tähdet maailmaa, mun uneni yöhön puhkeaa. Minä herään syksyyn härmäiseen ja vuoden ensi kylmyyteen. Ja edessä talven ja hallan ja yön minä uhraan mun sieluni salaisen työn. En herää ma kevään aurinkoon, minä herään syksyn suuteloon.

Suo päivän mennä ja toisen tulla, ei ole kiirettä mulla!

IKARUS

 Ah, Ikarus sa oot, et enempää!  Sun allas ammottavat aavat syvät.  Kun siipiesi iskut heikentyvät,  sun nielee ensi aalto vaahtopää.

 Et untes rantaa ikinä sa nää,  sun silmäs auringossa häikäistyvät.  Mut turhat ystäväin on neuvot hyvät,  kun kaikki veren kaiho kiidättää.

 Sa uskalikko unten ulappain,  sa tuudittama tuulien ja meren,  sun tappiosi todistaja vain

 on taivas, joka hautas tahdittaa.  Niin anna kantaa, kiidätellä veren!  Ah, Ikarus sa oot, et vähempää!

ILTAPILVIÄ

Mun uneni iltapilviä on, punaviitta-urhoja kunniavahdissa ylt'ympäri kuolevan auringon. Surumarssin, mun kaipuuni soittaman tahdissa ne liehuvat lippunsa paareille tuo. Elon ruhtinas viimeisen loistonsa mahdissa yli maidensa kuningas-katseen luo: »Te unet, te pilvi-urohot, miss' olitte taiston ja voiman ajalla? Nyt on laanneet ilot ja taistelot. Te tulette myöhään, kuoleman rajalla. Yö nostaa ikuista valtikkaa.»

Jo unet, jo pilvet sammukaa!

ORVOKIT LUMESSA

On kuollut koko kukkamaa, mut silmämme ei unta saa. Ja kaihojemme siivet lyö, vaikk' on jo talvi, on jo yö. Kaikk' kevään lapset syksy vei, mut meitä ei, mut meitä ei.

Oi talven talvi, syksyn syys, oi öiden äiti, iäisyys, sa yksin meille levon suot, sa unen silmihimme tuot. Me polvistumme lumehen sun tuloasi vuottaen, sa talven talvi, syksyn syys, sa öiden yö, sa iäisyys.

ON KAIKKI SYKSYN TÄHDET SYTTYNEET

 On kaikki syksyn tähdet syttyneet.  Taas seison yksin kotitasangolla.  On kedot runsaan sadon kantaneet,  mut mun on autio ja tyhjä olla.

 Ma yössä ajattelen itseksein:  niin monet kylvöt täällä tähkään ehti — '  miss on mun vuoteni, mun nuoruutein?  Ma olen syksyn irrallinen lehti.

Maan multa, siemenenä uudestaan sa minut ota povees versomahan, sun kesääs kauniimpana kukkimaan, sun syksyys kypsempänä kuolemahan!

UNTA

Näin kerran unta — siit' on kauan jo — en tiedä mikä, hetken oikkuko sen unen taas mun mieleheni toi. Kuin onnenmuisto sielussa se soi. Ma kuljin niinkuin mailla autuasten, ja kukat elon, harvoin auenneet, kaikk' oli ympärillein puhjenneet. Ma niitä taitoin, painoin rintaa vasten. Ja joka kukkaselta povellain ma yhden toivon täytetyksi sain. Ja käteni kun ylös ojensin, niin taivaan tähtiä ma tapailin. Ja joka tähtöseltä totehen yks kävi unikuva kaukainen. Vain hetken kaiho, toivon välähdys — koht' oli rinnassani täyttymys. Ei mitään puuttunut mun onnestain — ja kuitenkin ma vielä jotain hain. Sen muistinko, ett' olin ihminen, ett'en ma luotu ollut onnehen? Ma kukan kalkin huulilleni vein, join riemukylläiseksi sydämein, ei ollut taivas taivas, maa ei maa, kaikk' oli autuasta unelmaa. Mut sentään, syvemmällä jossakin, ma tunsin kuni janon kuitenkin. Sen muistinko, ett' olin ihminen, ett'en ma luotu ollut onnehen? Niin kuulin lähteen äänen lähelläin. Ma oudoin tuntein astuin sitä päin. Sen viimein löysin, taivuin puolehen ja huulin janoisin join vettä sen. Ja ihme! Kukat kaikki kuihtuivat ja tähdet sammui, kentät ihanat, kaikk' oli poissa — mutta salaisin myös tyyntyi sielun jano jossakin. Sen muistinko, ett' olin ihminen, ett'en ma luotu ollut onnehen? — Sa lähde tulit uumenista maan, miss' ovat pimeys ja paine vaan, maan kylmän veren huulilleni toit, maan lapseks itsein tuntea sa soit. Niin kadotessa kukkain, tähtien, ma muistin, muistin: olin ihminen!