Vaarallista väkeä

Kristian Elster

Informations

• Publié par: nusig
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 25
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Vaarallista väkeä,
by Kristian Elster
This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the
terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Vaarallista väkeä
Author: Kristian Elster
Translator: O. Relander
Release Date: June 12, 2006 [EBook #18568]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG
EBOOK VAARALLISTA VÄKEÄ ***
Produced by Tapio RiikonenVAARALLISTA VÄKEÄ
Kirjoitti
Kristian Elster
Norjan kielestä [»Farlige folk», 1881] suomensi O.
Relander
Otava, Helsinki, 1891.I.
Suuri höyrylaiva suuntaa kulkuaan norjalaista
rannikkokaupunkia kohti. Kankaan aikaan ei laivaan
ole näkynyt muuta kuin vettä ja vuoria, tuulen
pieksämiä, päivän paahtamia vuoria. Vihdoin alkaa
maisema muuttua. Kallioita peittää paikka paikoin
kahvinruskea kanerva ja siellä täällä on yksinäinen
petäjä, jonka kaikki oksat epätoivoisesti ovat
vääntyneet maihin päin. Kuin höyrylaiva on
kulkenut monien asumattomien ulkosaarien ohi,
eroittaa harmaalla rannikolla muutamia valkeita
täpliä. Se on kaupunki. Höyrylaiva lähestyy
sataman suuta. Kallion takaa, jonka äärimmäisellä
kärjellä majakka on, näkyy laivanmastia ja
höyrylaivantorvia. Kaupunki näkyy mastometsän
läpi. Äärimmäisenä meren rannalla rivi tilavia
meriaittoja. Yläpuolella niitä ovat muut rakennukset
penkeittäin vuoren rinteillä, alempana rivittäin,
ylempänä säännöttömästi hajallaan. Toiset
ikäänkuin uhalla ovat sijoitetut tuulisimpiin
kulmanteisiin, josta ne näyttävät tähystelevän
merelle, toiset ovat arasti ryhmittyneet notkoihin,
jossa ovat tuulen suojassa. Yli muitten talojen
kohoavat kirkko ja latinakoulu.
Pienessä satamassa on elämä vilkasta.
Äärimmäisenä on suuria valtameren kulkijoita,
joitten mastossa liehuu norjalainen tai vieras lippu,
sisempänä rannikkohöyrylaivoja ja vuonoveneitä;
meriaittojen edessä purjelaivoja ja laitureissaveneitä joukottain. Useimmat alukset kulettavat
kalaa. Kalaa tuovat jaalat, jotka juuri ovat tulleet
pyyntipaikoilta; kalaa lastataan sekä
rannikkohöyrylaivoihin että niihin, jotka välittävät
liikettä kaupungin ja maailman markkinoiden välillä,
kalaa on veneissä, jotka ovat laitureissa. Enin osa
siitä, mitä kuljetetaan suunnattomien meriaittojen
ovista, on kalaa; ja kaikki ne tehtaat, jotka ovat
kaupungin lähistössä ovat tavalla tai toisella
riippuvia kalasta. Kaupungin tulee kiittää kalaa
olemassa olostaan. Merestä ovat vähitellen
kiivenneet nämä valoisat puutalot, jotka näyttävät
niin mukavilta ja varakkailta, — merestä ovat
nousseet nämä leveät, komeat meriaitat, joihin
omistajan nimet ovat maalatut suurilla kirjaimilla,
toiset hitaasti ja varmasti, toiset uhkarohkean
nopeasti, — merestä ovat kohonneet kaikki nämä
valkosiipiset purjehtijat ja savuavat höyryt, —
merestä ylenneet kirkko välkkyvine ristineen ja
opinahjo, kaupungin ylpeys, latinakoulu.
Elinehtonsa saapi kaupunki muutamien
peninkulmien päästä, merestä särkkien kohdalta,
jossa kiiltäviä kalaparvia eleskelee ja jossa joka
vuosi kelluilee sadottain kalaveneitä.
Me jätämme höyryn ja lähdemme astumaan
kapeata pääkatua, joka mutkittelee ja on jyrkkä
kuin vuoripolku. Talot kadun yläpuolella ovat parin
sylen korkuiselle muurille siten rakennetut, että
ikkunoiden eteen on jätetty tilaa pienille
puutarhoille. Näillä kaistaleilla, joihin pääsee jyrkkiä
portaita myöten, kasvaa köynnöskasvia, jotka
peittävät muurin ja ulottuvat katukiviin saakka.
Kadun alapuolella ovat talot niin alhaalla, että vaanylimmät ikkunat pilkistävät sen reunan yli. Niillä on
takapuoli kadulle päin, talojen ja kadun välillä on
syvä kuilu, ja sen pohjalta kohoaa mahtavia puita,
jotka vaan ylimmillä oksillaan varjostavat katua.
Siellä täällä lähtee pääkadusta hämäriä solia, joihin
aurinko ei koskaan paista. Siellä eletään aivan
ujostelematta. Pestään ja pesuvesi kaadetaan
maahan, josta se vuolaana purona juoksee kadulle.
Vaatteita ripustetaan kuivamaan ja sänkyvaatteita
tomuutetaan. Haljenneita kattotiiliä ja vanhaa
raudan romua, lasisiruja ja rikkonaisia huonekaluja
ja astioita on kaikkialla näitten rotkojen pohjalla.
Niissä käyskentelee koiria, kanoja ja hanhia ja ne
nuuskivat ja nokkivat ja kaappivat ja ovat
erinomaisen tyytyväisiä. Solien perällä on pimeitä
inhottavia kapakoita, joista kalastajia, kotimaisia ja
vieraita merimiehiä hoipertelee ulos ja sisään.
Tyynessä notkossa kaupungin yläosassa on
puiston tapainen, jossa palvelustytöt ajeluttavat
pikkulapsia ja latinakoulun opettajat välitunneilla
kuljeskelevat edes takasin päivän kuulumia
keskustellen.
Oli aikainen kevätpäivä; suuri höyry lähestyi
rannikkokaupunkia. Ilma oli tyyni; monista
puutarhoista levisi raitista maan ja lehden
silmukkain tuoksua. Ovet olivat kaikkialla auki.
Puutarhoissa tehtiin työtä, haravoitiin pois
keltasenruskeita, kerroksiin pusertuneita lehtiä,
edellisen vuoden kuivunutta kesäpukua, lapioitiin ja
kaivettiin, istutettiin ja kasteltiin. Alhaalla satamassa
lähellä tullihuonetta oli kauppias Vikin talo suurtenpuitten keskellä viheriän aitauksen ympäröimänä.
Puutarhan edusta oli suurilla kivillä peitetty rantaan
saakka. Aivan rannalle oli pystytetty lipputanko.
Puutarhassa haravoi nuori neito. Hänellä oli hienot
kalpeat vähän surumieliset kasvot. Hän oli
hentorakenteinen, käsivarret olivat laihoja ja
olkapäät teräviä ja hän liikkui hiukan kumarassa.
Kuin höyry lähestyi, heitti hän haravan kädestään
ja meni puiston portille. Siihen hän jäi seisomaan ja
katseli satamaan, hengitti syvään leutoa ilmaa ja
tunsi mielihyvällä sen vienoa hyväilyä kasvoissaan.
Hienon hieno puna levisi hänen poskilleen; hetkisen
ajan välähti hänen silmissään uteliaisuutta ja
toivoa; verettömillä huulilla kuvastui tyytyväisyyttä.
Käytävästä kuului askelia. Talon omistaja tuli
portaille ja ojensi laivalle päin puoltatoista kyynärää
pitkän kiikarin. Hän oli lyhyenläntä mies, pää oli
suuri, kulmakarvat tuuheat ja paksut, tukka
jäykkää, lyhyeksi leikattua, jotta saattoi nähdä
paksun, lihaisen niskan. Hän oli vääräsäärinen ja
ahtaat housut liittyivät tiukasti reisien ja pohkeitten
jykeviin lihaksiin. Kädet olivat lyheitä, paksuja ja
kovia. Syvälle painuneet suupielet tekivät kasvot
julmistuneen näköisiksi.
Läheiseltä laiturilta, johon väkeä alkoi kokoontua,
tuli kolme miestä Vikin puutarhaan. Ensimmäinen
tulijoista oli kookas mies, posket sileäksi ajetut,
harmaa tukka huolellisesti leikattu, hiukkasen kalju,
kaulus jäykkä ja kiiltävä ikäänkun suorastaan
silitysraudan alta tullut. Se oli laivanomistaja,
kalakauppias, tehtaanomistaja, pankinpäällikköy.m.m. Klaus Hamre, kaupungin vanhin ja rikkain
»talo».
Sitä, joka seurasi hyvin puettua ja siistiä
rahamiestä, olisi saattanut pitää
rihkamakauppiaana, joka haki matkustavaisia
heistä hyötyäkseen. Musta nuttu oli kiiltäväksi
kulunut, samoin musta kaulahuivi, joka oli moneen
kertaan kääritty kaulan ympäri. Hän tallusteli
kengissä, jotka olivat liian suuret. Tuhkanharmaa,
tuuhea parta ympäröi paksua neekerisuuta; hänellä
oli melkein valkeat silmät ja pienet kuihtuneet
likaiset kädet. Puutarhaan astuessaan oli hän
kompastua omiin jalkoihinsa ja tuli siten
tallanneeksi muutamia äsken istutettuja kukkia,
josta hän kuitenkaan ei ollut milläänkään. Tämä
suurkauppiaan vähäpätöisen näköinen seuralainen
ei kuitenkaan ollut sen vähäpätöisempi mies kuin
kaupungin latinakoulun yliopettaja ja paikkakunnan
virallisen lehden toimittaja, Kristoffer Björnholt.
Björnholt oli sekä teologian ja filologian kandidaatti.
Hä