Amtmannin Maria

E. (Eugenie) Marlitt

Informations

• Publié par: thowyung
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 37
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Amtmannin
Maria, by E. Marlitt
This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the
terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Amtmannin Maria
Author: E. Marlitt
Release Date: April 7, 2008 [EBook #25011]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG
EBOOK AMTMANNIN MARIA ***
Produced by Tapio RiikonenAMTMANNIN MARIA
Kirj.
E. Marlitt
Suomennos.
Tampereella, Emil Wesander'in kirjakaupan
kustannuksella, 1883.
Tampereella,
Takausyhtiön kirjapaino, 1883.
1.
Vanha ylimetsänhoitajan rouva oli jo enemmän kuin
vuosi takaperin kuollut. Vuosi on pitkä aika
kuolleille, jotka, kuten tiedetään, pian unhoitetaan,
eikä tuo vanha nainen Hirschwinkelissä ollut, kuten
sillä maanpaikalla oli tapana sanoa, jättänyt
jälkeensä yhtään "ystävyyttä" [sukulaisia] — hänen
tähtensä ei ollut lähellä eikä kaukana pienintäkään
palasta suruharsoa otettu eikä pidetty. Sellaisten
suhteiden aikana piti kai hänen yksinäisen olonsa
jäljiltä sammuman, kuten kynttilän liekin, jota
sammuksiin puhalletaan, ellei elonsa ajalla hänelläolisi ollut "originalin" (omituisen ihmisen) suuresti
silmiinpistävät piirteet — ja sellaisten luonteiden
muisteleminen ei katoa niin pian jälkeen jääneiden
mielestä.
Ne harvat kylän asukkaat, joiden tie silloin tällöin
kulki Hirschwinkelin suuren asuinrakennuksen sivu,
katsahtivatkin sen vuoksi toisen kerroksen kulma-
ikkunaan, toden teolla odottaen tuon pienen naisen
naaman valkoisine hiuskähäröineen otsalla ja
ohimoilla sekä terässankaisine silmälasineen
nenällä, hilpeästi, kuten aina, pistävän päänsä
heidän askeleensa kuultuaan ja katsovan ulos
akkunasta. Siitäpä aina hänen terävästi
tarkasteleva silmäyksensä silmälasien yli olikin heti
huomannut jokaisen, miten huolellisesti tahansa
salatun, reiän kyynärpäässä, jokaisen pienen
tahrapilkun takin liepeessä tai hameessa, niin
vieläpä kärsimyksen heikoimmatkin piirteet, ja
sielläpä oli aina tilaisuuden mukaan heille lausuttu
joku kova, moittiva sana, tai kehoitus köyhälle
syntiselle heti huolinensa tulemaan hänen
luoksensa.
Enimmin kaipasivat häntä kuitenkin metsässä
työskentelemät halon hakkaajat, pienkeittäjät ja
kimröökin polttajat. "Pieni metsänrouva" oli aina niin
säännöllisesti ja vakavin askelin näyttäynyt
metsässä. Hänen mustan huntunsa hartioiden
ympäri käärityn suuren huivinsa tunsivat he
yhtähyvin kuin hänen nopsat, pienet jalkansa
valkoisissa sukissa, joiden yli, muinoisajan tavan
mukaan, mustat kengännauhat olivat ristiin
kierretyt, nämät kaikki olivat yhtä hyvin tunnetut,kuin tuo viheriästä kankaasta tehty vanha pussi,
joka riippui hänen käsivarrellansa, ja tuo älykäs,
valkoinen villakoira, joka juoksi iäkkään emäntänsä
rinnalla.
Viheriästä työpussista oli aina tiheissä ryhmissä
pilkistellyt äsken poimittuja yrttejä, joiden tähden
tuo vanha selkä uupumatta oli taipunut. Sitäpaitsi
sisälsi tuo vanha, tilava kangassäiliö aina koko
varaston haavurin työaseita, laastarikääryjä ja
lääkepulloja, sitä paitsi ei sieltä milloinkaan
puuttunut muutamia palasia karheata saipuaa, sillä,
kuten muiden hyväätekevien rouvasihmisten
tapana on keittää köyhille lämmintä lientä, niin keitti
ylimetsänhoitajan rouva heille ahkeraan suurissa
pesupadoissa saipuata ja soopaa. Samalla kertaa
likaisten pelotuksena ja kipeiden ja kärsiväin
pelottomana lääkärinä ja kylvettäjänä, oli hän
myöskin ollut oikea kauhistus, oikea paholainen
Thüringissä niin yleisesti vallassa olevalle
taikauskolle, ja vähinkin epäluulon kipenä, että oli
ryhdytty uhriin ja loihtimisiin haavojen ja muiden
ruumiin vammojen parantamiseksi, sai hänet
antamaan kansalle kelpo läksyn ja lukemaan heille
lakia, oikein "nuottien mukaan", kuten he sanoivat.
Hän oli kuollut luonnollisella kuolemalla kuumeesen,
jonka hän sai vilustuneena etsiessään parantavia
yrttejä tuulen alaisilta vuorten huipuilta. Koska hän
sairastumisensa ensi hetkestä viimeiseen hengen
vetoon asti oli ollut kokonaan houreissa, eikä enää
tullut järjille, niin ei ensinkään ollut epäilystä siitä,
että ne pahat voimat, joita vastaan hän
elinajallansa oli taistellut, vihdoinkin olivat tarttuneethänen itsensä "kauluksiin", hänen oli täytynyt, muu
ei auttanut, "nähdä jonkun" metsässä ja se oli
loihtinut hänet pois.
Mitään testamenttimääräyksiä ei löytynyt ja siis
lankesi hänen, paraimmassa järjestyksessä oleva
ja niin sanotussa Hirschwinkelissä siaitseva tilansa
kaukaiselle sukulaiselle Mark Brandenburgissa,
josta ei yksikään ihminen tähän asti ollut mitään
kuullut, tuskin kyllä oli saatu tietää että hänen
nimensä oli Markus ja hän oli suuren, Berlinin
lähestöllä olevan konetehtaan omistaja.
Tämä ei näyttänyt panevan mitään huomiota
uuteen omaisuuteensa. Sen hoitaminen ei liene
hänelle ollut soveliasta, jonka vuoksi kaikki oli
yhdessä summassa vuokrattu. Vuokraaja asui
alikerrassa samalla kuin tuon aution rakennuksen
ylikerrassa hiiret elamoivat kaikessa toivottavassa
vapaudessa. "Niin", oli vuokraajan kauniimman
puolen, rouva Griebelin tapana lausua, halveksien
nyykäyttäen päätänsä, "niin, hämmähäkit kyllä vielä
inhoittavilla harmailla kutomuksillaan tukkivat
avaimen reiän", sillä kerrokseen pääsy oli yhtä
vähän myönnetty hänelle, kuin heidän
majesteeteillensa luudalle ja harjalle.
Thüringerwaldin korkeammalla siaitsevilla osilla
eivät viljakasvit oikein hyvin menesty. Niittymaat ja
perunapellot ovat vallitsevina. Kapeat
laaksokäytävät ovat usein penikulmaa pitkinä
viheriöinä juovina, kuten samettivyöt metsää
kasvavien vuorten välillä; ruohovyöt, ja myöskin
siellä täällä joku viileä mulloista rikas puro, javalkoinen, tasainen lehtokäytävä vaihtelevat täällä
toistensa kanssa. Hirschwinkelin sitä vastoin
muodosti kolkoilta tuulilta erittäin hyvin suojeltu ja
kuitenkin auringon valaisema rotko vuorien välissä,
jonkunmoinen saari, jossa kesätuuli sydämensä
halusta voi edellänsä ajaa korkealle aaltoilevaa
viljaa ohrapelloilla, niin saattoipa se tepastella,
kullalta loistavilla, kallisarvoisilla nisupelloillakin.
Tuo kaunis tila oli jotensakin erillään vilppaamman
liikkeen alaiselta tieltä, ikäänkuin metsäkulissien
takana. Siksi saattoikin aivan helposti tapahtua,
että tuo outo, joka jo pitkän hetken oli kulkenut
eteenpäin metsätiellä, äkkiä pysähtyi siemauksella
raitista lähdevettä itseänsä vahvistaaksensa
otaksuttavasti vieläkin pidemmälle matkalle.
Tämä lähdevesi, joka jyrkältä lirisi, alastomien,
toisiinsa kietoutuneiden kovin kallellaan olevan
männyn juurien lomitse, oli kylmää kuin jää ja
maistui oivalta. Matkamiehen pieni hopeainen pikari
täyttyi ja tyhjentyi useita kertoja, sitten lähti hän
edelleen.
Vasemman olkapäänsä yli rippui hänen
matkaviittansa ja sivulla nahkanen väsky, kevyt
varustus matkalla. Muuten saattoi helposti luulla
tuon solakan miehen vaalean harmaassa puvussa
käveliäksi, joka kokonaan näkyi vaipuneen siihen
nautintoon, minkä metsän kauneus hänessä
herätti, niin huoletonna ja hyvässä levossa seurasi
hän tietä, jossa se, ikäänkuin leikattuna
pyökkimetsän hämärään, tunkeusi eteenpäin
puurunkojen välitse.Hän oli tähän asti kulkenut aivan yksin, ei hän ollut
kohdannut ainoatakaan ihmishenkeä. Hän näki
oravien hyppelevän oksalta oksalle, hän näki
horsmien viheriät leveät lehdet tien varrella hiljaa
häilyv