Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa

Kuuno A. Talvioja

Informations

• Publié par: sien
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 64
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa, by Kuuno A. Talvioja
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.net
Title: Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa
Author: Kuuno A. Talvioja
Release Date: October 1, 2004 [EBook #13565]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JAAKKO JUTEINI JA HÄNEN ***
Produced by Tapio RiikonenJAAKKO JUTEINI JA HÄNEN KIRJALLINEN TOIMINTANSA
Kirj.
Kuuno A. Talvioja
A.G. Wäänäsen Kirjapaino, Heinola, 1915.
[Kuva: Juteini.]
SISÄLLYS:
Alkulause.
I. Johdatus.
II. Juteinin elämänvaiheita.
III. Juteini kääntyy kansansa puoleen suomenkielellä.
IV. Juteini kääntyy aikansa sivistyneiden puoleen ruotsinkielellä.
V. Juteinin mielipiteitä kasvatuksesta.
VI. Juteinin kielioppi ja Valittuja Suomalaisten Sananlaskuja.
VII. Lasten Kirja ja Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle.
VIII. Juteini jättää kirjailemisen, mutta ei malta kuitenkaan kauan
pitää päätöstään.
IX. Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen ja oikeuksien
päätökset.
X. Juteini kunniansa kukkuloilla.
XI. Yleiskatsaus Juteinin kirjailijatoimeen:
Juteinin runous.
Kirjallisuusluettelo.
A.) Juteinikirjallisuutta
B.) Juteinia käsittelevää kirjallisuutta
C.) Kirjallisuutta, jota J. on käyttänyt
Liitteitä.ALKULAUSE.
Kiitollisena muistelen, että prof. E.N. Setälä v. 1887 syksyllä—ollen silloin nuori yliopiston opettaja ja v.t. professori—
antoi minulle »laudatur»-väitöskirjotusta varten hauskan aineen »Jaakko Juteini kirjailijana». Kun sitten Yliopiston
konsistoori seuraavana syksynä oli palkinnut kirjotukseni tästä aiheesta, oli tuo väitöskirjani tarkastuksen alaisena
keväällä v. 1889 Kotikielenseurassa, jossa esimiehyyttä hoiti prof. Kaarle Krohn—hänkin silloin nuori dosentti ja v.t.
suomenkielen professori yliopistossamme. Hän lausui tarkastustilaisuudessa toivomuksen, että julkaisisin kirjotukseni,
sillä suomalaisen kirjallisuutemme historioitsijat olivat senlaisten monografiiojen tarpeessa. Vuosikymmeniä kuitenkin
vierähti, ennenkun minulla oli tilaisuutta kirjani julkaisemiseen. Kun sitten kirjani alkuosan (113 sivua) v. 1910 keväällä
painatin Heinolan Alkeiskoulun vuosikertomuksen yhteyteen ja samalla otin pienen ylipainoksen siitä, oli se jo jonkun
verran laajentunut; sen selostukset Juteinin teosten sisällyksestä olivat näet laajenneet sen takia, että olin niihin lainaillut
paljoa runsaammin näytteitä hänen kielestään, jos kirjaa mahdollisesti voitaisiin käyttää jonkinverran joissakin kouluissa
lukemisena suomalaisen kirjallisuushistorian tunneilla.— Tänjälkeisenä aikana sain sitten tietooni muutamia seikkoja
Juteinin Anteckningar-kirjaa koskevasta jutusta. Näistä kävin ottamassa selkoa prokuraattorinviraston- ja
valtionarkistoissa sekä laajensin esitykseni niistä ylipainoksessa ja painatin jäljennökset asiakirjoista teoksen loppuun.
Prof. Setälän erään lausuman johdosta ryhdyin sittemmin vielä kirjottamaan Juteinin elämäkertaa—elämäkerrallisten
tietojen puolesta niin täydellistä kuin suinkin—ja matkustin sen takia Juteinin kotipuolessa, sekä Viipurissa että
Hattulassa, Hauholla ja Hämeenlinnassa. Seurauksena matkasta oli, että sain julkisuuteen Juteinin kuvan sekä yhtä ja
toista hänen elämänsä taipaleelta ennen julkaisematonta ja ennen julkaistuakin taas työni kestäessä tarkistetuksi.
Tämän elämäkerrallisen esityksen kautta kirjani uudelleen laajeni tavattomasti, niin että se nyt, kun sen ensi osan täten
olen valmiiksi painattanut, muodostaa liitteineen noin 400 sivun laajuisen teoksen. Tämä selitykseksi kirjani hieman
omituisen pagineerauksen johdosta. Syynä siihen, että tämän osan valmistuminen on niin kovin viivähtynyt, on tietysti
ensi sijassa ollut suurtöinen virkani, mutta myöskin suuressa määrin sairaus. Toivon tulevaisuudessa saavani tilaisuutta
kirjani jatkon eli toisen osan julkaisemiseen. Siinä esitän tarkemmin Juteinin mielipiteitä kasvatuksesta ja
tietoviisaudesta.
Olen työni kestäessä saanut arvokastakin apua muutamilta henkilöiltä, minkä täten kiitollisena tunnustan; mutta ennen
muita on minun mainittava kaksi ystävääni_ prof. E.N. Setälä sekä toht. A.V. Koskimies, joiden neuvot ja kehotukset ovat
olleet tehokkaina kannustimina työni kestäessä.
Heinolassa syyskuulla 1915.
K. A. T. O.I.
JOHDATUS.
Voidaksemme ymmärtää ja oikealla tavalla arvostella Jaakko Juteinia kirjailijana meidän täytyy tuntea aikakausi, jossa
hän eli, tai ehkä tarkemmin sanoen ne aatevirtaukset, mitkä 18:nnen vuosisadan loppupuolella ja 19:nnen vuosisadan
alkupuolella tunkeutuivat Länsi-Euroopasta maahamme ja täällä etupäässä yliopistosivistyksen välityksellä pääsivät
valtaan.
Aikakauden, josta on puhe, tunnemme »valistusajan» nimellä ja sen tunnuslauseenahan oli: kaikesta taikauskosta ja
ennakkoluuloista vapautunut, terve, mutta vilpitön ihmisjärki on oikeutettu tutkimaan ja ratkaisevastikin tuomionsa
lausumaan kaikista asioista, mitkä kuuluvat inhimillisen ajattelemisen piiriin ja voivat joutua saman ajattelemisen
esineiksi. Auktoriteettiuskoa ei siis saanut olla. Uskonnonkin alalla tuli kaiken alistua järjen arvostelun alaiseksi tai voi
korkeintaan niitä tämän alan ilmiöitä myöntää oikeutetuiksi ja tosiksi, joita voi omassa mielessään kokea. Ihmekö siis,
että monen monet sen ajan papit ja oppineet, jotka halusivat valistuneen nimeä kantaa, häpesivät raamatun tavoin puhua
»rististä», joka puhe jo apostoli Paavalin aikoinakin »oli kreikkalaisille hulluutta»! Taikka, jos raamatun selvistä sanoista
ei mihinkään päässyt, vaan täytyi puhua Kristuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemisesta sekä muistakin ihmeistä, niin oli
niitä sellaisella tavalla selitettävä, että järki ne voi hyväksyä. Että yhden »uhrilla», yhden kuuliaisuudella saatettaisiin
sovittaa monen syntivelka, monen tottelemattomuus, oli silloin samoin kuin kaikkina aikoina järkiniekoille »hulluutta».
Emme sen vuoksi oudoksune, ettei Juteininkaan teoksissa tämmöistä tavata.
Kun »järjen valo» milt'ei yksinomaan oli johtotähtenä,—kun ei »gemyt'ille», tunne-elämälle tarpeellista oikeutusta järjen
rinnalla myönnetty, oli seurauksena, että »valistusmiesten» runoudesta puuttui lämpöä, puuttui useimmiten arveluttavassa
määrin kuvitusvoimaakin;— niissähän ei saanut olla mitään »mystillistä», salaperäistä—; mielikuvituksen lentoa ei niistä
tarvinnut etsiäkään. Runouden tarkotuksena, samoin kuin kaiken henkisen ja hengellisen kirjailemisen, oli muka
hyödyttää. Sen tuli siis olla tarkotuksellista, eikä erikoisesti ilmaista syvintä, mitä ihmishengessä liikkui, tai tulkita
kaikkea jaloa, minkä tunne-elämä sydämessä herättää ja ajatus tunnetta palvellen kokee muille selvittää. Ei edes
luonnonkuvausta yritetty, ja mitäpä tuosta, kun sen tarkotus olisi ollut puhua tunteelle eikä palvella »järjen valistusta».
Sanakuvia saatettiin koristeena kyllä käyttää samoin kuin yleensä ulkonaisia runon ja kirjailemisen kaunistuskeinoja,
mutta nämä kuvat kalskahtivat useimmin onttoina, kun niiden tarkotuksena vain oli selvittää asiaa, ja kuta pitemmiksi
tämänluontoisia runoja venytettiin, sitä enemmän sanatulva sanakuvineen teki tyhjän sanahelinän vaikutuksen. Jos
kuitenkin sukkeluus runoissa yleensä, ja pistävä iva pilkkarunoissa eritoten oli laatuaan oikeata, oli todellista, niinkuin
»runoilijoissa Jumalan armosta» kuten Kellgren'issä, Lenngren'issä, kauempaa esimerkkiä hakematta, niin kävi tietysti
tällainenkin runous laatuun ja sellaisten mestarien kädestä luonnollisesti syntyi »kuolemattomia» tekeleitä. Mutta
valitettavasti Juteinin runotar ei ollut sukua näiden »esprit'ä», sukkelaa, iloista henkevyyttä uhkuville »hengettärille».
Kuitenkin tehtäköön täyttä oikeutta Juteinillekin! Jos nykyään annetaan runoilijan nimi ja hyvän runoilijan arvo ja kunnia