Helenan perhe - Kertomus Romasta ensimäiseltä vuosisadalta

Elizabeth Rundle Charles

Informations

• Publié par: theaz
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 65
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Helenan perhe, by Elizabeth Charles This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Helenan perhe Kertomus Romasta ensimäiseltä vuosisadalta Author: Elizabeth Charles Translator: Waldemar Chuberg Release Date: February 4, 2008 [EBook #24511] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELENAN PERHE *** Produced by Tapio Riikonen HELENAN PERHE Kertomus Romasta ensimäiseltä vuosisadalta Kirj. ELIZABETH CHARLES Englannin kielestä suomentanut Waldemar Churberg Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. 1875. SISÄLLYS: I. Juutalainen, joka oli vetonut Caesariin II. Nuori Athenalainen III. Isaak IV. Poika ja hänen imettäjänsä V. Caesarin ministeri VI. Upseeri, joka purjehti Paavalin kanssa VII. Syrialainen saa nuhteita VIII. "Opettaja". IX. Takaisin-tulo X. Juutalaisen toivo XI. Kartanonhoitaja rangaistu XII. Amfiteateri XIII. Cineas ja Helena XIV. Neron hovi XV. Centurio XVI. Kristityin kokous XVII. Ennustuksen tarkoitus XVIII. Britannialainen XIX. Hovissa XX. Tuhlaajapoika palajaa XXXI. Päätös XXII. Isä ja poika XXIII. Roman palo XXIV. Ensimäinen vainomus XXV. Kapinaliitto XXVI. Vankeus XXVII. Kostaja XXVIII. Vapaus XXIX. Muutoksia XXX. Etevin Martyri XXXI. Tuonelle menneet XXXII. Pois sotaan XXXIII. Nero Kreikassa XXXIV. Neron loppu XXXV. Judea XXXVI. Jotapata XXXVII. Surun virka XXXVIII. Jerusalemin hävitys XXXIX. LoppuI. Juutalainen, joka oli vetonut Caesariin. Roma — kaupungin vuonna 814; armon vuonna 61; Nero valta-istuimella; Apostolit Kristin uskon saarnaajina, vanha maailma korkeimman sivistyksensä aikakaudella, jolloin nuot vähäiset riidat olivat ratkaistut, ja kaikki kansakunnat nöyristyivät ainoisen pääkaupungin alamaisiksi; — semmoinen on tämän kertomuksen aika. Oli vireä, rikas ja tiheään asuttu valtakunta. Ikäänkuin säteet levisivät tämän suuresta keskikohdasta sotatiet, jakaantuen sen kaukaisimmille rajoille. Välimeri oli kansakuntain valtatienä, jota joukko vä'ekkäitä kaupungeita ympäröitsi; jota suunnattoman suuret laivastot viiltelivät, ja jonka maailma kaupallansa täytti. Roman laki oli muodostanut kaikki voittomaat yhden-kaltaisiksi, heihin kaikkiin painanut saman kuvan; ja nämät valtakunnat, joita sodat ja merirosvot muinoin olivat autioiksi saattaneet, vaurastuivat nyt yleisen rauhan kestäessä tähän asti tuntemattomalla nopeudella. Kun laajemmalta luomme silmämme tähän maailmaan, näemme ensiksi Hispanian, joka lyhyellä aikaa Roman provinsina oli niin rauhallisesti voimistunut, ettei historiakaan voi kuin vähäisen siitä mainita. Maa oli sivistynyt, ja täältä sai Roma Lucanonsa, Senecansa ja Trajanonsa. Rannikkoa reunustivat useat kaupungit, joista Gades oli etevin, joka vielä nytkin, niinkuin entisinä aikoina, lähettää kaikkiin maailman ääriin hedelmiänsä, viiniänsä ja öljyänsä. Kenties Hispania oli äveriäämpi kuin nyt. Oli kumminkin Afrika monta vertaa onnellisempi, pitkin koko pohjoisrantaa asui kansakuntia, joilla oli suuri sivistys ja varallisuus ja paljon kaupungeita, jotka kuljettivat Romaan parhaat viljavaransa. Karthago oli raunioittensa helmasta kohonnut toisella paikalla, ja monta pääkaupunkia oli syntynyt semmoisilla seuduilla, jotka vähää ennen olivat raakalaisparvien vainotanterina. Alexandria oli jo saavuttanut itsellensä ylhäisen aseman sekä taiteen ja kirjallisuuden että myöskin kauppaliikkeen puolesta, ja edistyi edistymistään. Kaikkialta kulki karavaneja halki hiekka-aavikon, saattaen sivistystä barbarikansoille, ja koko Afrika oli päässyt kukoistukseen, joka monen onnen vaihdellessa kesti ihmispolvia, kunnes vaipuvan keisarikunnan vauriot sitä ehkäisivät ja Muhamettilaisten voitot sen toisaalle käänsivät. Alexandriasta tulivat isoimmat alukset ja suurimmat laivastot; sillä romalainen ylpeys kuljetti paraillaan pääkaupunkiin noita vankkoja Egyptin obeliskeja, jotka vielä tänään löytyvät uuden-aikuisessa Romassa; eikä se itämainen kauppa ollut aivan vähäinen, joka poikkesi Punaiselle Merelle ja toi sen satamoista höysteitä, kultaa, kalliita kiviä, silkkiä ja hopeisia kankaita, joita romalainen hekuma suuresti himoitsi. Emmekä saa unohtaa Palestinaa. Aikaa sitten johonkin määrin kreikkalaistuneena ja nyt Roman sivistyksen alaisena näki kansa Lännen tiedetten ja taidetten tuotteita maassansa; mutta kreikkalaisten puhetaiteiliain ja romalaisten soturien läsnä ollessa kyti yhä kansassa se hurja uskon vimma, joka viimein leimahti ilmikapinaan ja kukistui Jerusalemin ikimuistettavan valloituksen nimettömiin hirmu-tapauksiin. Tuolla puolen Palestinaa olivat Syrian ja Vähän Asian runsaasti kansoittuneet maakunnat, joissa löytyi semmoisia kaupungeita, kuin Efesus, Antiochia, Smyrna ja Damaskus, ynnä monta muuta, jotka uhkeuden ja komeuden puolesta veivät voiton itse Romastakin, ja joitten rauniot hämmästyttävät nyky-ajan matkustajia. Näitten kautta kävi se suuri kauppa perimmäisen Idän kanssa, jonka toimessa karavaneja yhteen jaksoon hyöri Roman ja Kiinan provinsien välillä. Mitä oli niitten läheisinten erämaitten takana, joitten poikki karavanit kulkivat, sitä eivät Romalaiset ensinkään tietäneet. Heidän aseensa eivät olleet koskaan saattaneet Persiaa minkään ikeen alle; eikä ollut milloinkaan mikään romalainen kenraali nähnyt Indus joen tasangoita eikä liioin legioneinensa Persian lahta purjehtinut. Parthit pelottivat Romalaisia enemmän kuin Persialaiset muinoin Kreikkalaisia; eivätkä latinalaiset historioitsiat ikinä antaneet Alexander suurelle anteeksi, että hän oli käyttäyttänyt sotajoukkoja tuolle puolen Roman kotkien lentoa. Ne Kreikkalaiset, jotka niin tavoin olivat ennen Romalaisia ehtineet kaukaisimpaan Itään, elivät, ikäänkuin nuortuneina jälkeisissään, jotenkin hilpeää elämää vanhassa kotimaassaan. Athenassa oli enemmän asukkaita kuin koskaan ennen, ja koko maa vihannoitsi. Mutta kreikkalaisten maine oli kadonnut ja heidän entinen neronsa riutunut. Kuitenkin suuresti erehtyisi, jos luulisi, että Kreikkalaiset olivat vaipuneet muitten kansojen tasalle, jotka Roman rautavaltikkaa tottelivat; päin vastoin olivat he kaikkia muita etevämmät. Kreikkalaisten tila tähän aikaan on osaksi opettavainen, osaksi huvittava. He olivat samalla kertaa oppineita, kokkapuheisia ja pettureita. Heidän kirjallisuuttansa luettiin kaikkialla; heidän taidettansa ihmeteltiin koko maailmassa. Jokainen, joka tahtoi jommoisestakin käydä, osasi heidän kieltänsä. Tämä kieli oli yleinen kieli ja oli kaikkiin maihin tunkeunut. Kaikki, missä kysyttiin taitoa, kuntoa ja keksiväisyyttä, kaikki jalommat keinot olivat joka paikassa Kreikkalaisten omaksi joutuneet. He olivat parhaita maalareita, kuvanveistäjiä, rakennus- ja soittolaiteen harjoittajia. Ne taiteen oivatuotteet, jotka vielä säilyvät Romassa, kantavat, jos niillä mitään nimeä on, kreikkalaisten taiteiliain nimiä. Rikkaat Romalaiset lähettivät poikansa Athenaan hankkiakseen heille kasvatusta heidän säätynsä mukaan, taikka palkkasivat kreikkalaisia opettajia kotoihinsa Romaan. Romassa oli Kreikkalainen kaikki kaikissa. Pilkkaavan satiri- runoilian sanojen mukaan: "Mittari, grammaticus, sekä lääkäri, taituri on hän, Nuoralla-byppijä myös, magi, parturi — kaikki hän osaa."Pohjassapäin pidettiin barbarikansat kurissa, vaikka he kyllä rajusti raja-varustuksia ahdistivat. Pannonit ja Dacit vartoivat otollista hetkeä. Germanit eivät ottaneet lannistuaksensa. Näitten takana asuivat nuot lukemattomat Gothit, ja vielä edempänä elivät Sarmatit ja Skythat, joita muut kansat heidän vuorestaan hätyyttivät. Näissä kansoissa näkivät Romalaiset paremman hengen asuvan kuin ttsessään. Gallit olivat asettuneet varsinaiseen romalaiseen provinsiin, jossa kaikki Roman sivistyksen tavalliset merkit ilmaantuivat. Etelärannikko oli jo ajat ja erät ollut sivistyneenä; ja Massilia, jonka Kreikkalaiset vuosisatoja takaperin perustivat, oli kuuluisa kulturinsa puolesta; samalla kuin lähi-seuduilla löytyi mahdikkaita kaupungeita, jotka ovat jättäneet perinnöksi meidän ajoille isoja muistopatsaita ja majesteetillisia raunioita. Toisella puolella merta oli Britannia, nyt täynnänsä sotaa ja verenvuodatusta. Sillä tänä vuonna tapahtui Boadicean kosto, kun Suetonius lähti sotaan Druideja vastaan, jättäen saaren turvattomaksi. Silloin oli Britannian kuningatar tyttärinensä mennyt barbarilais-heimokuntien luo, kostoon heitä kiihoittaaksensa. Maa joutui jälleen heidän valtaansa. Suetonius oli kadonnut heidän näkyvistään, ja, katsoen Britanniaa kohden, näkivät Romalaiset kaikki palavien kaupunkien savuun kätketyksi. Vaan mimmoinen oli Italia itse, tämä vanhan maailman keskipalkka? Äärettömän suuri ryhmä kaupungeita, verkko oivallisia valtateitä; maa viljeltynä kuin puutarha, kansasta uhkuva. Pohjassa lautuivat Alppein juurella Padus joen viljavat lakeat komein, kansakkain kaupunkinensa. Lähinnä näitä oli Etruria, jossa öljy- ja viinipuut kasvoivat kaikin paikoin tyvenissä laaksoissa ja vuorten käytävillä. Kampania silloin tulvasi asukkaista; Pontinon suot olivat kuivina ja raadettuina; ja maailman ihanimmat seudut olivat silloin, niinkuin nytkin, Neapolin lahden äärillä, jossa romalainen hekumallisuus käytti kaikkia keinojansa uusia huveja ja uusia nautintoja keksiäkseen. Mistäpä aloitamme? Paestumistako, jossa nuot viisi temppeliä kohosi, jo siihen aikaan ihmeteltyinä harmaan muinaisuuden perikuvana, mutta määrättyinä vielä kunniakkaampaan ikään, koska ne ovat kummastuttavan eheinä kestäneet nyky-aikoihin saakka; vai Sorrentumista, jonka ihanissa laaksoissa ikuinen kevät vallitsee; vai Capreasta, johon Tiberius oli peräytynyt kamalassa salaisuudessaan yhä julmempia juonia miettiäkseen; vai Pompejista ja Herkulanumista, jotka Vesuvion hirmuiset tulihornat ennen pitkää nielaisivat