Chronicles of the Schönberg-Cotta family. Finnish

Elizabeth Rundle Charles

Informations

• Publié par: thiwyig
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 36
• Langue: Finnish

Extrait

Project Gutenberg's Schönberg-Cotta perheen aikakirjat, by Elizabeth Charles This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Schönberg-Cotta perheen aikakirjat Luonne- ja tapakuvaelma uskonpuhdistuksen ajoilta Author: Elizabeth Charles Translator: Waldemar Churberg Release Date: December 3, 2007 [EBook #23704] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SCHÖNBERG-COTTA PERHEEN AIKAKIRJAT *** Produced by Tapio Riikonen SCHÖNBERG-COTTA PERHEEN AIKAKIRJAT Luonne- ja tapakuvaelma uskonpuhdistuksen ajoilta Kirj. ELIZABETH CHARLES Englannin kielestä suomentanut Waldemar Churberg Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. 1877. SISÄLLYS: I. Elsan kertomus II. Otteita Fredrikin aikakirjasta III. Elsan aikakirja IV. Otteita Fredrikin aikakirjasta V. Elsan aikakirja VI. Fredrikin kertomus VII. Elsan kertomus VIII. Fritzin kertomus IX. Elsan kertomus X. Fritzin kertomus XI. Evan kertomus XII. Elsan kertomus XIII. Evan kertomus XIV. Elsan kertomus XV. Fritzin kertomus XVI. Elsan kertomus XVII. Evan kertomus XVIII. Theklan kertomus XIX. Fritzin kertomus XX. Theklan kertomus XXI. Evan kertomus XXII. Elsan kertomus XXIII. Atlantin kertomus XXIV. Evan kertomus XXV. Theklan kertomus XXVI. Fritzin kertomus XXVII. Evan kertomus XXVIII. Elsan kertomus XXIX. Evan kertomus XXX. Elsan kertomus XXXI. Theklan kertomus XXXII. Elsan kertomus XXXIII. Theklan kertomus XXXIV. Äidin kertomus XXXV. Evan Agnesin kertomus XXXVI. Theklan kertomus XXXVII. Fritzin kertomus XXXVIII. Elsan kertomus Ne näitten aikakirjojen osat, jotka koskevat Lutheriin Melancthoniin, Sachsin Fredrikiin ja muihin historiallisiin henkilöihin, saavat todistuksensa seuraavista teoksista: Lutberin "Tischreden"; Lutherin "Briefe, Sendschreiben und Bedenken", ulosantanut de Wette; "Geist und Luthers Schriften" ulosantaneet F. W. Lomler, C. T. Lucius, T:ri Ruft, L. Sackreuter ja T:ri Ernst Zimmermann; Tutschmann'in "Friedrich der Weise"; Uskonpuhdistuksen Historia Rankelta ja D'Aubigné'lta; ynnä muut historialliset teokset. Alkuteoksen ilmoitus. Suomennoksessa löytyvät runomittaiset paikat on Filosofian Maisteri P. Cajander suosiollisesti kääntänyt. Suomentaja.I. Elsan kertomus. Fredrik tahtoo, että minä kirjoitan elämäni aikakirjan. Fredrik on minun vanhin veljeni. Minä olen kuusitoista- ja hän seitsemäntoista-vuotinen, ja minun on aina ollut tapa tehdä, mitä hän tahtoo; ja sentähden teen nytkin niin, vaikka tämä tuuma tuntuu minusta varsin kummalliselta. Fredrikin on hyvin helppo kirjoittaa aikakirjoja taikka mitä tahansa, sillä hänellä on ajatuksia. Mutta minulla on niin vähän ajatuksia, minä voin vaan kirjoittaa, mitä näen ja kuulen ihmisistä ja asioista. Eikä siitä ole tosiaankaan paljon kirjoittamista, sillä meillä käy aina kaikki asiat jokseenkin samaa menoa. Ihmiset ympärilläni ovat samat kuin olen tuntenut siitä asti, kuin olin pikkuinen lapsi, eikä esineetkään ole suuresti muuttuneet; se vaan, että väki on karttunut, sillä kodissamme on nyt niin monta vähäistä lasta, ja esineet näyttävät minusta hupenevan, kun ei isäni käy rikkaammaksi, vaan on useampia, joita hänen tulee vaatettaa ja elättää. Kuitenkin aion koettaa, koska Fritz pyytää; semminkin kuin läkki ja paperi ovat ne molemmat tavarat, joita meillä on yltäkyllin, koska isäni on kirjan-painaja. Fritz ja minä emme ole eläissämme olleet eroitettuina toisistamme, ennenkuin nyt. Hän lähti eilen Erfurtin yliopistoon. Juuri kuin itkien ajattelin, että minun täytyi luopua hänestä, kertoi hän minulle nämät aikakirjan tuumansa. Hänen on määrä kirjoittaa toinen, ja minun toinen. Hän sanoi, että hänellä olisi apua siitä, niinkuin meidän hämy-ajan jutuistammekin — kun me molemmat aina, siitä saakka kuin minä voin muistaa, pistäysimme kesäisin puutarhaan ison perunapuun alle ja talvisin akkunan-komeroon sälyhuoneesen, joka on sisäpuolella isäni kirjapainoa ja jossa paperikimppuja säilytetään ja vanhoja kirjoja on koottu läjiin, joitten keskelle me tavallisesti istuimme. Kenties siitä on apua ja lohdutusta Fritzille, mutta minä en ymmärrä, kuinka milloinkaan minulle. Hänen olivat kaikki ajatukset ja hänen ne ovat vielä. Mutta minä — mitä minulle jää hänen äänensä ja hänen kalliitten kasvojensa sijaan muuta kuin paljas paperi eikä mitään ajatuksia ollenkaan! Paitsi sitä minulla on niin paljon tekemistä, koska olen vanhin; eikä äiti ole ensinkään hyvissä voimissa ja isä vaatii minua niin usein auttamaan itseään kirjainten ääreen taikka lukemaan hänelle, kun hän latoo niitä. Oli kuinka hyvänsä, Fritz tahtoo sitä, ja minä suostun siihen. Olisi hupaista tietää, kummoiseksi hänen aikakirjansa tulee! Mutta mistä minä aloitan? Mitä aikakirja on? Kahta raamatun kirjaa nimitetään "aikakirjaksi" latinan kielellä — kumminkin Fritz sanoo, että tuo toinen pitkä sana [Paralipomenon] merkitsee sitä — ja ensimäinen kirja aikaa "Adamilla"; minä tiedän sen, sillä minä luin sen eräänä päivänä isälleni painettavaksi. Mutta ei suinkaan tarvita, että minä näin kaukaisista ajoista aloittaisin. Tietysti minä en muistaisikaan. Minun luullakseni olisi paras, kun aloittaisin vanhimmasta henkilöstä, jonka tunnen, sillä hän on etäisin, kun lähtee takaperin Adamia päin; ja se on äidin-äitimme von Schönberg. Hän on kovin vanha — seitsemännellä kymmenellä — mutta hänen vartalonsa on niin suora, ja hänen mustat silmänsä ovat niin terävät, että hän toisinaan näyttää melkein nuoremmalta kuin hänen tyttärensä, meidän armas äitimme, jota kivulloisuus ja huolet usein painavat alas. Äidin-äitimme isä oli jaloa bömiläistä sukua, ja juuri tämä liittää meidät aatelisiin, vaikka isäni perhe kuuluu porvarinsäätyyn. Fritz ja minä katselemme mielellään äidin-isämme von Schönbergin vanhaa sinettiä kaikin neliöinensä ja kuulemme halukkaasti kertomuksia ritarillisista ja jokaisista esi-isistämme — ristiretkeläisistä ja paroneista. Äitini tosin vakuuttaa meille, että tämä on huono ylpeys ja että isäni kirjapaino on todellisemman aatelisuuden kuva kuin mikään kilpi miekkoineen tapparoineen; mutta äidin-äitimme, minä tiedän sen, arvelee, että Schönbergin kaltainen suuresti alensi arvoansa, kun meni naimisiin porvarinsäätyisen kanssa. Fritz pitää samaa mieltä kuin äiti ja sanoo, että totinen ristiretki tehdään paljoa paremmin isämme mustilla kirjaimilla kuin äitimme iso- isän keihäillä. Mutta tuo vanha sodankäynti oli niin ihana uljastelevin hevoisineen ja häilyvin lippuinensa! Enkä minä pääse siitä ajatuksesta, että olisi ollut hupaisempi istua jonkun ison, vanhan linnan ikkunassa, esimerkiksi Wartburgin, joka kohoaa kaupunkimme ylitse, ja viitata kädelläni kun hän hohtavissa haarniskoissa ratsastaisi sotahevollaan jyrkkää vuorenrinnettä alaspäin, sen sijaan, että minä nyt kiipeen ylös tomuisten kirjaroukkioin päälle sälyhuoneen ikkunaan ja seuraan häntä silmilläni, kun hän halvassa porvarinpuvussaan ja laukku selässä (joka ei ole juuri aivan täynnä) astuu katua alaspäin eikä kukaan käänny häntä katselemaan. No! ero olisi ollut yhtä haikea eikä itse Fritz suinkaan olisi ollut jalompi. Mutta sanokoot äiti ja Fritz mitä hyvänsä, minä en saata olla sitä havaitsematta, että ihmiset kunnioittavat kansia ja kullatuita nimiä; ja minä soisin, että minun rakkaat kirjani olisivat niin sidotut, että ne, jotka eivät osaisi sisäpuolta lukea, kuitenkin seisahtuisivat niitten kultaisia hakoja ja kalliskivistä selkää ihmettelemään. Niitten, jotka osaavat lukea sisäpuolta, se kenties tekisi yhtä. Sillä minä tiedän hyvin, ettei yksikään kaikista niistä vanhoista paroneista ja ristiretkeläisistä, joista äidin-äiti kertoo meille, ollut jalompi eikä edes näyttänyt jalommalta kuin meidän Fritzimme. Heidän silmänsä eivät ole siniset niinkuin minun — jotka ovat ainoastaan saksalaiset Cottan silmät — vaan mustat ja leimuavat. Minun silmäni ovat sangen hyvät, jollei tarvitse kuin ommella taikka auttaa painotyössä; mutta hänen silmänsä, minä luulen, voisivat tunkea ihmisten sydänten lävitse ja hallita heitä, taikka kerrassaan tappelutanteria käsittää. Kuitenkin, kun minä viime viikolla sanoin hänelle jatakin tämmöistä, hän hymyili ja lausui, että löytyy parempia sotakenttiä kuin ne, joilla miesten luut vaalenevat; ja silloin ilmestyi hänen silmissään tuo syvä katse, kun hän näyttää katsovan semmoiseen mailmaan, jota minä en voi saavuttaa. Mutta aloitinhan minä äidin-äidistämme, ja tässä ajattelen Fredrikiä taas. Minä varon, että hän on oleva aikakirjani alku ja loppu. Fritz on ollut melkein koko minun mailmani. Minua haluttaisi tietää, tästäkö syystä hänen pitää jättää minut. Munkit sanovat, ettemme saa rakastaa ketään liian paljon; ja minä