'Kukka kultain kuusistossa' - Komedia yhdessä näytöksessä

Wolfgang Müller Von Königswinter, Aleksanteri Rahkonen

Description

The Project Gutenberg EBook of 'Kukka kultain kuusistossa', by A. Rahkonen
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org
Title: 'Kukka kultain kuusistossa' Komedia yhdessä näytöksessä
Author: A. Rahkonen
Release Date: January 19, 2009 [EBook #27841]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 'KUKKA KULTAIN KUUSISTOSSA' ***
Produced by Tapio Riikonen
"KUKKA KUKKAIN KUUSISTOSSA"
Komedia yhdessä näytöksessä
Ruotsalaisesta suorasanaisesta runoksi mukaillut A. Rahkonen
Helsingissä, 1899.
J. C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa.
HENKILÖT:
Kilpi, entinen kapteeni.
Aina, hänen tyttärensä tytär.
Liisa, hänen emännöitsijänsä.
Lampinen, maanviljelijä.
Lauri, hänen poikansa.
Teatteri kuvaa synkkää metsäseutua. Oikealla vanha huone, jonka edessä on pöytä, penkki, muutamia tuolia sekä
kyyhkyslakka. Vasemmalla portti, perällä korkea kivi-aita ja tämän vierellä kumpu, josta seutu näkyy.
Ensimäinen kohtaus.
Esiripun noustessa kuullaan huoneessa Ainan laulavan
iloisella säveleellä:
Tra-la-la!
Tra-la-la-la-la!
Kesä kohta jo on!
Onpa taas ilo suur!
Enteet lentävät juur
Tulleet on!
Sulo-ääniä, voi!
Sävel taivahan soi Ja se laaksoja, metsiä kai'uttaa,
Kesän riemua, loistoa ennustaa.
Tra-la-la!
...

Informations

• Publié par: fawyag
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 36
• Langue: Finnish

Extrait

The Project GtuneebgrE oBkoo 'Kf kaukul kintauuk tsisassob ,' Rahy A.n Thi kone oo k sBerot sif  ose uheneyoanf rehwyna  on ta ew ti hlaoctsa dnrestrictmost no eost.revsnoiahw op city ou Yay m  yroa aw etig , vinderit uuse  re-ht fo smret eht nbteGut ecojPre dedutiw ht he sig erceLie nsclin w t wwg.tuneebgro. Book or online a rg aus.kohtnen imäi n uopinusEri    n aalluu ksaesst naniA asseenouh snE al   !l--a K se    hta ä kon!    jo o apnO    li saat !   ursuo  nt E     alluvana     liiosella säveleellä     : T   l-aral-a    !   T  -lralaa-

Produced by Tapio Riikonen

Helsingissä, 1899. J. C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa.

Ruotsalaisesta suorasanaisesta runoksi mukaillut A. Rahkonen

"KUKKA KUKKAIN KUUSISTOSSA" Komedia yhdessä näytöksessä

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 'KUKKA KULTAIN KUUSISTOSSA' ***

Title: 'Kukka kultain kuusistossa' Komedia yhdessä näytöksessä Author: A. Rahkonen Release Date: January 19, 2009 [EBook #27841] Language: Finnish

HENKILÖT: Kilpi, entinen kapteeni. Aina, hänen tyttärensä tytär. Liisa, hänen emännöitsijänsä. Lampinen, maanviljelijä. Lauri, hänen poikansa. Teatteri kuvaa synkkää metsäseutua. Oikealla vanha huone, jonka edessä on pöytä, penkki, muutamia tuolia sekä kyyhkyslakka. Vasemmalla portti, perällä korkea kivi-aita ja tämän vierellä kumpu, josta seutu näkyy.

oi sanahivtal ve elluo te    r T    ätävuu jt eentle       äS äi ,ov!iSulo-ään n!       

 ränes K la,muie u'iak äi     ,aatt   Tr    -la!a-la aoe iotsat.annsu e laaksoja, mets    aJs  enapansataanurpp          oul     .) ni luo!   ultaiste truuo jr  ( uKam eeonhun teosjue  k akkuk tyN .)ats -la-a-la  Tr     utelAN(  !a IA all- N ,te  niiamoss ,tjaorrut utusuo t aVnat näää nursuut tässä mimmois lie ässi niän neil sanvaa,itkomi                  noi Kas ä nä ta! M skvuiaeneiolt ou uo, Tuo k ilmäns lsne s niiat noovEs ä, köik rvtetäehäs ä eekits insi kauKuin suo!vät ek elliem nolus käin mi,Vo t!here as, silloin peip reätpä iisttne K ;nainkan enikin s ro tkkov M nei pnaa ulleve tTeräet!  siätipkl t re .ä oN teitpemia lt aen oklav ,n ul oJ ääp eli! Voi, e satakiup uätnntiets aa  saaeaor sänttoiuk ,h niouL niaj  suristes to, josoits luiNni ts!i mua llmui ksmiä deit nE — !itsaek ssnaas aJv sireät po laulaa laakso k nassna äK :a al y i äprtvi rtätaas ahtn niv J —  a aa n laaaksoukuuja p ssuvupäs s aJ .naaoh ktokeken  ot' V —  naailla!atsinks n  ? O ksmine u krsa ,ikäpvi äikvaskin —rkas tai ,inesiykhyyk ioVatkeal vythkyy k at arihu( iK  !    luoakankyslkyyh tuutmiu i N el n iimmukillaskesk ,iun laulaa hän! Eie nnneo lltus tiinns een    …   änkä oosieS( esiähäv kaa n aiuksiajat)n K .ssaa ukmmiu n öskiyn stääs tinsiätneL sio ennementila l mulospa,ij  it O !susaikri osulka, eeona stelutuh eiiL ( as   Aina, ohtaus.   oTninek  ätp io!s  nikette!tahapavn ii nNoolt ny—  yktsykhyso.) älulask ja ari ee p tääk ,ettluk nia n ootias  kTetäii  nulnootno ,atviNyt Luojan jaloo tlva,ui rokkmatu a ko tap u, Se irkk lum ania niolluu "a: utonan ä s  sle  nno ,teälo kiievarhain K t' yhtä  äh nttiv atholat Se A. yl k ".ää ISLI annuen kn jaineettaaa esöpdyn  e kan aentjoarithv     atnit enippuk  la jo, sinisirkk!u IAAN O . elhtnam  leäl LI ). A.IS inNärav niahlav leev len!aule  kuuVaan elllm eiäml nä i ailtkua   tMä n:neuuk ,selsiiL sel kaikkiapa, keske  äasna L . IIAS N .  o ik . Mnis ? ininni  'llmäre!naa ANIA esrr niv iumttnä vir . No, AINA tuo. ätnel anesoviel kaos kMa uo släel tuatp raneän;tm o ulos luin leiv ti ä nuk oliktipstui: aa inha  mOn n!sioi täetie pvooi, onio o J nisp inppie in sekina niinkueltnääv s iiiv n

LIISA. No, minnes matka?

AINA.  Kauas, luokse muiden! Tuon aidan yli, yli metsäin, puiden, Oi, kauas, kauas ulos maailmaan!

LIISA. Oi, lapsi kulta! näinhän lausutaan: Niin ylhäällen ei ykskään lintu lennä, Ett'ei hän jälleen pesähänsä ennä. Sinäkin kotiin kohta palajaisit.

AINA. Niin kyllä, taaspa sa mun nähdä saisit.

(Suutelee Liisaa).

LIISA. Sä, Aina, aika hyvä olet vain!  (Pyyhkii suutansa). Kas, maistui niinkuin mehu mansikkain!

AINA. Ah, Liisa lintuseni, kuules vaan, Maailma tämä onko ollenkaan Niin paha, kuin on vaari kuvannut?

LIISA. Vaan totta vaari ain on puhunut!

AINA. Ai, Liisa! enpä usko ensinkään, Ett' ompi laita niin, kuin lausuu hän; Mutt', Liisa, muistatkos sa sitä vielä Kun olin kaupungissa vaarin kanssa? Kuin kaunista, kuin kultaist' oli siellä! Ja Suomi kuin on sorja luonnoltansa! Tienpuoles' oli koivupuut niin koreat, Ja lehdot somat, niittyset niin soreat! Kaikk oli niinkuin kukkatuoksu ois ' Maanpinnan kaiken siellä kattanut. Ai! ja kun aurinkoinen laski pois, Maa oli puineen purpuroittunut. Ja kuinka kuohuvainen koski soi! Näin siellä sinertävän järven pinnan Ja kaupungissa suuren, kauniin linnan! Kuin kultaista, et uskoa sa voi!… Ma sinne siivin lentää tahtoisin!

LIISA. Tunteeko toivoasi vaarikin?

AINA. Vast' olen vaarillen sen virkkanut, Vaan sit' ei vaari korviins ottanut. Mieltänsä liikutti se … liioinkin… Hän huokas … tuosta mä sen huomasin.

LIISA (itsekseen). Niin, niin! sen kyllä luulen.

AINA.  Liisa kulta, Nyt kuules mitä tahdon kuulla sulta: Ovatko ihmiset niin ilkeät, Kun vaari kuvaa?

LIISA.

is ntäml ias  eS .n nendäähn väehmiioes nyh aini äMt  tsi vaarrran pai

AINA. Tiedätkös, jotain tietää tahtoisin…

AINA.  Onhan vaari oiva ihminen!

LIISA. No!

AINA.  Ja sinä, Liisa armainen!

LIISA. Niin on.

AINA. Te oikein   Mua kohtaan.

LIISA. No … niin…

LIISA (hämmästyksissään). Tiedusta vaarilta, — en tiedä ma.

AINA. Vaarilta! Hält' en vastausta saa. Ja mulle kun hän muista puhuu milloin On sanans aina sekanaiset silloin… Tiedätkös mitä?

LIISA.  Aina ansaitseepi sen; Sill' olet sinä hyvä neitonen.

AINA. Mutt' onko maassa muutkin ihmiset Niin hyvät, armaat kuin te kumpaiset?

LIISA. Nyt tekisit kuin nykyänsä juuri, Kun onnettomuus sua kohtas suuri… Vaan varo, ettei vaari tietää saa.

(Näyttää sormeaan).

LIISA.  Mitä?

AINA.  Minä luulen, Ett' ihmissuku pahansuopuisaa On ollut häntä kohti, koska kuulen Kuin vaari usein muita valittaa… Mun täytyy itse mennä maailmaan Ja tulla ihmisiä tuntemaan…

!

AINA. Oi, oi, se oli oikein kauheaa!… En milläinkään siit' ole … arvaa miksi?

LIISA. En voi ma sitä arvata.

site sinniinvat  oli tt , E siik kesien'          s niiN       NA.           IA lettehyvät o v neS …täveneil n teun triaa vhaan        rmaa  Va         e paremmin.

nis nek J auk Kuinti! elasän p!n iE  näh'ro n ou au ktiislot voas h num nuK .tesion ni änem tn ' äählest ! Mie  soianat näh niesu ,söktäedTi i!voa taispo n tyn hätn äatsa in; Mä hä tä uneks inis! tdätoah ensilut n Nii nkääneo h nä slostna  sinarvan.suä ek ahnav n no niuk to muistissani miVle 'nos nem ou toas… i inku skaJ !nu uk aäh nah n

Kolmas kohtaus.

uT .A ttil SIIL  Kn.mäylmye ääöhs aamm!e äakvhee

LIISA. Mut, lapsi, vielä toisin lausutaan: "Ei totuus aina auta, toran tuopi". Siis varo! Aika suovan neuvon suopi.

AINA. Kun sitä miestä mietin, totta vaari…

LIISA. Nyt vaiti, tuossa tulee vaari!

LIISA (pöydän ääressä häärien, itsekseen). Täss aika lysti leikki syntynee, Ja vaari vallan mustaks muuttunee! Vaan onhan kärjen silmä neitosella, Jos variksen on silmä vanhuksella.

KILPI. No Liisa, kai jo kahvea me saamme?

KILPI. Päivää, päivää, sinisirkkusein!

AINA. No hyvää huoment', armas vaarisein!

Entiset. Kilpi (tulee huoneesta ulos).

(Käyvät istumaan. Aina ja Liisa kaatavat kahvea kuppeihin).

KILPI.  Siis istukaamme!

LIISA. Te suvaitsetteko?

LIISA. Ai, Aina! vaan jos vaari tietäis sen!

AINA. Ken ties sen kerron vielä vaarille! Kosk' onnellinen siitä olen ma, Niin varmaan vaarinikin ilon saa.

LIISA. Et suinkaan, ei! Hän siitä kuolla voisi!

AINA. Kun vaara ohi on? Ei hätää oisi! Min' vuoksi hältä mitään salaisin, Mä ennen ilot kaikki ilmoitin Mun pienet murheenikin vaarille. Nyt mulla vaiva suur' on sydämen, Kun tekoain en ennen julkaissut, Sill' olethan sä mulle sanonut: "Rehellisyyspä aina perii maan . "

rhvan häusnon aielo tees a oJ ,ett  kuuikaahälylin mriu nihes.n KLIIP V . aa net KILts iiAanväläilesttaa ystPI (tapu iA ,a anemädsässSu ). syn  pon eask iaukiok its insi kauKuin nen,rmai

AINA.

KILPI. Voi olla mahdollista!

AINA.  Myös Luojan kaikkiin luotuihin.

KILPI. Niin vain!

AINA. Hän rakkautta Luojaan laulelee.

KILPI. Hän mitä rakkautta mainitsee?

AINA.  Rakkautta vain! Ihastuin, kunpa moista kuulla sain.

KILPI (pikaisesti). Kuin? Rakkautta?

AINA. Oi, rakkautta! Rakkautta vaan!

KILPI. No, mitä lausuupi hän laulussaan?

AINA. Niin, sepä tietty ois… Jos tietäisit, Kuin oisin iloissain! Oi, kuuleppas, Jo tiedän mitä soittaa satakieli. Sen kohta keksin siitä kirjastas, Min annoit, kun mun tuota teki mieli.

KILPI. No, sitte kummia sä kuulisit.

AINA. Ja toinen lintu toisen herättää… Ai! eilen illalla, et arvaa sä, Kuin satakieli soitti soreasti Mun akkunani alla ilosasti, Ett'en ma unta saanut silmihin. Lie silloin oikein lysti ollutkin, Kun linnun kieltä ihmislapset taisi! Ah, sanos, kun sit' ymmärtää vaan saisi?

KILPI. Jos muut, kuin sä, niin lystit linnut ois, Ei kukaan silloin makais, sen voin taata.

 Ompikin Se aivan varmaa. Vaari, jospa sa Tietäisit, kuinka linnut kukertaa Ja suullaan toinen toista suutelee! Oi, metsä kaikki silloin kaikuilee!

AINA. Sa luulla voitko, että ken nyt vois Näin armahalla aamusella maata?

n!neaintuo l