Rautakorko - Vallankumousromaani

Jack London

Informations

• Publié par: ictou
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 36
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Rautakorko, by Jack London This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Rautakorko Vallankumousromaani Author: Jack London Release Date: March 16, 2008 [EBook #24848] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAUTAKORKO *** Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders. RAUTAKORKO VALLANKUMOUSROMAANI JACK LONDON SUOMENNOS Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1921.ALKULAUSE. Everhardin käsikirjoitusta ei voi väittää erittäin tärkeäksi historialliseksi asiapaperiksi. Historioitsija huomaa siinä joukoittain erehdyksiä — ei itse tosiasioihin, vaan tulkintaan nähden. Meille, jotka voimme tarkastaa ajassa taaksepäin niitä seitsemää vuosisataa, mitkä ovat kuluneet siitä, kun Avis Everhard laati käsikirjoituksensa, ovat selviöitä ne tapahtumat ja seikat, mitkä olivat hämäriä ja peitettyjä hänen silmälleen. Häneltä puuttui kokonaiskäsitystä. Hän oli liian lähellä niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Vieläpä hän oli vallan sulautunut niihin tapauksiin, joita hän kuvaa. Kuitenkin siitä huolimatta Everhardin käsikirjoituksella henkilökohtaisena asiapaperina on arvaamaton merkitys. Mutta siinäkin suhteessa tapaamme virheellisyyksiä ja puutteellisuuksia, jotka johtuvat rakkauden puolueellisuudesta. Mutta yhtä kaikki me hymyilemme ja annamme anteeksi Avis Everhardille ne sankarilliset piirteet, joilla hän kuvasi miestänsä. Me tiedämme tänä päivänä, että hän ei ollut niin tavattoman suuri ja että hän näytteli koko joukon pienempää osaa aikansa tapahtumissa kuin mitä tämä käsikirjoitus tahtoo uskotella. Me tiedämme, että Ernest Everhard oli harvinaisen luja mies, mutta ei niin tavaton kuin hänen vaimonsa arveli hänen olleen. Hän ei oikeastaan ollut muuta kuin muuan niitä sankareita, jotka maailman kaikissa osissa pyhittivät elämänsä kumoukselle, vaikka onkin myönnettävä, että hän suoritti aivan erikoisen tehtävän siinä, että hän järjesti ja tulkitsi työväenluokan filosofiaa. »Proletaarinen tiede» ja »proletaarinen filosofia» olivat niitä nimityksiä, joita hän siitä käytti, siten paljastaen »maalaisuutensa» — puutteellisuuden, joka oli suoranainen seuraus silloisista ajoista ja jota kukaan ei voinut noina aikoina välttää. Mutta palataksemme jälleen käsikirjoitukseemme täytyy meidän pitää sitä erittäin tärkeänä siihen katsoen, että me sen johdolla tutustumme niihin tunteisiin, jotka noina aikoina vallitsivat. Emme missään tapaa pirteämpää kuvausta niiden ihmisten sielunelämästä, jotka elivät tuona rauhattomana aikakautena, vuosien 1912 ja 1932 välillä, — heidän erehdyksensä ja tietämättömyytensä, heidän epäilyksensä ja pelkonsa ja väärinkäsityksensä, heidän siveysopilliset hourailunsa, heidän rajut intohimonsa, heidän käsittämätön alhaisuutensa ja itsekkyytensä on siinä ilmehikkäästi kuvattu. Nämä seikat ne juuri ovatkin niin vaikeita meidän valistuneen aikamme ymmärtää. Historia kertoo meille, että näin tapahtui, ja biologia ja sielutiede kertovat meille, miksi niin tapahtui; mutta kaikki nuo tieteet yhdessä eivät esitä niistä meille elävää kuvaa. Me hyväksymme ne tosiasioina, mutta emme saa niistä sympaattista käsitystä. Mutta tämä mielenkiinto herää meissä selaillessamme Everhardin käsikirjoitusta. Me tunkeudumme tuon muinaisen maailmandraaman näyttelijöiden tajuntaan ja elämme heidän sielunelämäänsä. Me emme ainoastaan ymmärrä Avis Everhardin rakkautta sankarillista puolisoaan kohtaan, vaan me niinikään tunnemme, kuten hänkin tunsi noina päivinä, oligarkian (harvainvallan) epämääräisen ja hyvin kamalan heijastuksen. Me tunnemme Rautakoron (hyvin onnistunut nimi) astuvan maailmaan ruhjoakseen ihmiskunnan. Ja sivumennen huomautamme, että tuo historiallinen iskusana, Rautakorko, syntyi Ernest Everhardin mielessä. Se on yksi niitä riidanalaisia kysymyksiä, jotka tämä äskettäin löydetty todistuskappale ratkaisee. Tätä ennen olemme otaksuneet, että tätä nimitystä käytettiin ensiksi lentolehdessä »Te Orjat», jonka oli kirjoittanut George Milford ja joka painettiin v. 1912. Tämä George Milford on joku vähemmän tunnettu agitaattori, josta ei tiedetä mitään muuta kuin että hänet ammuttiin Chicagon kommuunin aikana. Hän nähtävästi oli kuullut Ernest Everhardin käyttävän tuota nimitystä jossakin julkisessa puheessaan, ehkä silloin kun hän oli ehdokkaana kongressiin, v. 1912. Käsikirjoituksesta me saamme selville, että Everhard käytti sitä eräässä yksityisessä päivällistilaisuudessa keväällä v. 1912. Tämä epäilemättä on aikaisin tilaisuus, missä oligarkiasta käytettiin tällaista nimitystä. Oligarkian syntyminen tulee aina jäämään salaisen ihmettelyn esineeksi historioitsijoille ja ajattelijoille. Muilla suurilla historiallisilla tapahtumilla on paikkansa yhteiskunnallisessa kehityksessä. Ne olivat välttämättömiä. Ne olisi voinut etukäteen määrätä yhtä suurella varmuudella kuin tähtientutkijat määräävät taivaankappaleitten liikkeitä. Ilman noita toisia suuria historiallisia tapahtumia yhteiskunnallinen kehitys ei olisi voinut edistyä. Alkeellinen kommunismi, henkiorjuus, maaorjuus ja palkkaorjuus olivat välttämättömiä porraspuita yhteiskunnan kehityskulussa. Mutta hullunkurista olisi väittää, että Rautakorko oli tuollainen välttämätön kehitysaskel. Niin musta kuin keskiaikainen läänityslaitos ja maaorjuus olikin, oli se kuitenkin välttämätön. Mikä muu paitsi juuri feodalismi olisi voinut seurata tuon suuren hallituskoneiston, Rooman valtakunnan, kukistumista? Mutta niin ei ole Rautakoron laita. Yhteiskunnallisen kehityksen lakiperäisessä järjestyksessä sillä ei ole mitään sijaa. Se ei ollut tarpeellinen eikä se ollut välttämätön. Sen täytyy aina pysyä suurenmoisena historiallisena omituisuutena — oikkuna, hourekuvana, ilmestyksenä, odottamattomana ja aavistamattomana seikkana; ja sen tulisi olla varoituksena meidän päiviemme rohkeille valtioteoreetikoille, jotka puhuvat sellaisella varmuudella yhteiskunnallisesta kehityskulusta. Sen ajan sosiologit (yhteiskuntatieteilijät) pitivät kapitalismia porvariston vallan korkeimpana huippuna, porvarillisen vallankumouksen kypsyneenä hedelmänä. Ja me tämän aikakauden ihmiset emme voi muuta kuin antaa hyväksyvän tunnustuksemme sille arvioimiselle. Kapitalismin perästä, niin ennustivat niin suurisuuntaisen lahjakkaat vastustajatkin kuin Herbert Spencer, tulisi sosialismi. Kukistuneen kapitalismin raunioista, niin arveltiin, nousisi aikakausien kukka, ihmisten veljeys. Mutta sen sijasta kauhuksi meille tämän aikakauden ihmisille samoinkuin niillekin, jotka siihen aikaan elivät, perusjuuriaan myöten mätä kapitalismi työnsi ilmoille tuon kamalan vesan, oligarkian. Liian myöhään kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuolella sosialistiliike aavisti oligarkian lähestymisen. Ja silloin kun sitä aavistettiin tulevaksi, se jo saapui verisenä, kamalana todellisuutena. Eikä vielä silloinkaan, kuten Everhardinkäsikirjoitus osoittaa, Rautakorkoa pidetty vakavana tekijänä. Sen kukistaminen olisi muutamien vuosien kysymys, arvelivat sen ajan kumoukselliset. Totta kyllä he käsittivät, että »Maalaiskapina» oli huonosti suunniteltu, ja että ensimmäinen kapina puhkesi ennen aikojaan; mutta he eivät vielä silloin arvanneet, että toinen kapina oli niinikään tuomittu kukistumaan, ja että sen osanottajia odotti vielä kauheampi rangaistus. Silminnähtävästi Avis Everhard täydensi käsikirjoituksensa toisen kapinan valmistelujen viimeisinä päivinä, josta johtuu se, että siinä ei mainita mitään tämän kapinan onnettomasta lopusta. On aivan varma, että hän aikoi panna käsikirjoituksensa painoon, niin pian kuin Rautakorko olisi kukistettu, jotta hänen puolisonsa heti kuolemansa jälkeen saisi täyden tunnustuksen kaikesta, mitä hän oli puuhannut ja aikaansaanut. Mutta silloin tuli toisen kapinan kamala murskaaminen, ja on luultavaa, että hän vaaran hetkellä, ennenkuin pakeni tai joutui sotaväen käsiin, piilotti käsikirjoituksen Wake Robin Lodgen onttoon tammeen. Avis Everhardista ei ole tämän enempää tiedossa. Varmuudella voinee otaksua, että hänet teloitettiin; ja kuten tiedetään, ei Rautakorko ole jättänyt jälkeensä mitään tiliä sellaisista mestauksista. Mutta eipä hän aavistanut silloin, kun hän kätki käsikirjoituksen ja valmistautui pakenemaan, miten kamalalla tavalla toinen kapina kukistettaisiin. Vähän lienee hänellä ollut aavistusta siitä, että kolmen seuraavan vuosisadan kiero kehitys synnyttäisi kolmannen kumouksen ja neljännen kumouksen ja joukon kumouksia, jotka kaikki tulisivat hukkumaan verivirtoihin, ennenkuin työväen maailmanliike saavuttaisi voiton. Eikä hän liene liioin aavistanut, että hänen Ernest Everhardille aikomansa rakkaudenlahja tulisi lepäämään häiritsemättä seitsemän pitkää vuosisataa Wake Robin Lodgen ikitammen uumenissa. Anthony Meredith. Ardis, marraskuun 27 p:nä 419 (uutta ajanlaskua).ENSIMMÄINEN LUKU. Minun kotkani. Lauhkea kesäinen tuuli huojuttelee puiden oksia, ja Wild Waterin kuohuvat aallot soittavat soreaa säveltään sammaloituneiden kivien vaiheilla. Perhosten siivet välkkyvät päivänpaisteessa, ja ilman täyttää mehiläisten surina. On niin hiljaista ja rauhallista, ja minä istun tässä, mietiskelen ja olen rauhaton. Tuo hiljaisuus tekee minut levottomaksi. Se tuntuu epätodelta. Koko maailma on hiljaista, mutta se on hiljaisuutta myrskyn edellä. Jännittäen kaikki aistini minä kuuntelen lähenevän myrskyn enteitä. Oi, kunhan se ei vain muodostuisi ennenaikaiseksi! Ennenaikaiseksi![1] [1] Toinen vallankumous oli suureksi osaksi Ernest Everhardin työtä, vaikka hän tietysti toimi yhdessä eurooppalaisten johtajain kanssa. Everhardin vangitseminen ja mestaus oli v:n 1932 suuri tapahtuma. Kuitenkin olivat hänen suunnitelmansa niin perinpohjaiset ja tarkat, että hänen liittoveljiensä onnistui pitemmättä viivytyksettä ja ilman sekaannusta toteuttaa ne. Everhardin mestauksen jälkeen hänen vaimonsa asettui Wake Robin