Anna Liisa; Kotoa pois

Minna Canth

Description

The Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna CanthThis eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.netTitle: Anna Liisa; Kotoa poisAuthor: Minna CanthRelease Date: August 13, 2004 [EBook #13173]Language: Finnish*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA LIISA; KOTOA POIS ***Produced by Tapio RiikonenANNA LIISA; KOTOA POISKirj.Minna Canth1920 (1895).ANNA LIISANäytelmä kolmessa näytöksessäHENKILÖT:KORTESUO, tilallinen.RIIKKA, hänen vaimonsa.ANNA LIISA, | heidän tyttäriään.PIRKKO, |JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen.MIKKO, tukkimies, Kortesuon entinen renki.HUSSO, hänen äitinsä.ROVASTI, |LÄÄKÄRI, | kirkonkylän herroja.NIMISMIES, |KAUPPIAS. |RISTOLAN EMÄNTÄ.HEIMOSEN EMÄNTÄ.KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavalla vasempaan ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeatluomapuut. Penkkiä seinämillä ynnä pöydän ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa, oikealla yksi.Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen, surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukankalpea; hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetken päästä tulee Johannes sisään.)JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.JOHANNES. ...

Informations

• Publié par: dipon
• Publié le: 01 décembre 2010
• Nombre de lectures: 66
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna Canth

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net

Title: Anna Liisa; Kotoa pois

Author: Minna Canth

Release Date: August 13, 2004 [EBook #13173]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA LIISA; KOTOA POIS ***

Produced by Tapio Riikonen

ANNA LIISA; KOT

Kirj.

Minna Canth

1920 (1895).

OA POIS

A N N äyt N el A mä     L ko I l IS em A ssan ätyöksessä

HENKILÖT: KORTESUO, tilallinen. RIIKKA, hänen vaimonsa. ANNA LIISA, | heidän tyttäriään. PIRKKO, | JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen. MIKKO, tukkimies, Kortesuon entinen renki. HUSSO, hänen äitinsä. ROVASTI, | LÄÄKÄRI, | kirkonkylän herroja. NIMISMIES, | KAUPPIAS. | RISTOLAN EMÄNTÄ. HEIMOSEN EMÄNTÄ. KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.

(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavalla vasempaan ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeat luomapuut. Penkkiä seinämillä ynnä pöydän ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa, oikealla yksi. Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen, surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea; hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetken päästä tulee Johannes sisään.) JOHANNES. Päivää, Anna Liisa. ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa. JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinä nyt alotat kangasta? ANNA LIISA. Vielä. JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös? ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki. JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitää kiirettä. Sillä tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä? ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla. JOHANNES. Ehei!—Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylen tärkeätä. Käy istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron. ANNA LIISA (säpsähtää) Ylen tärkeätä? Mitä se sitten onkaan? JOHANNES. Ei mitään ikävää. Elä pelkää. Kovin sinä olet paha säikkymään. ANNA LIISA (pyyhkäisee otsaansa, rauhoittuu). Niin, eikö se ole hupsua? Turhanpäiväisestä kun aina veret sävähtävät. —Istu sinä penkille tuohon, minä otan jakkaran. JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas? Tulisit ennemmin tänne polvelleni. ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesi juuressa on niin hyvä olla. JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan. ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule. JOHANNES. Et tule? Miksi et tule? ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.

ttä sinä olet ni tt—ä J ? HONAEN.SE  ? A ä— A NNISLI EA. sne änni,niktte   vaatäkö HANN n? JO ANL  .a NA .iSIIAS  As,niauisLia nn niin—nik neemhi ko oamiae ttiek  senkin,n. Sanonuum ikats ännonaelvimiä . ES, Ei ss.athee nusssää ei mi öä, tyttasi tsiatrev nunis astoi tle osaaslm niiNum , attakaratst skoläilak r imäns niaur kasatan? ANNA LIISA. räk ikkiiak ,iisteani kknt asieklealakduakk  ,oji keaikk, kastää läilty, uu J sri aJ  tynsött.ineNES. Eik aa? JOHAN nasmm.u äokksaa ESNNHAJO u.uh PA. tyn nonas äniM . roni vuoinunon m ILSINN A au A .p hu inkun mäutneau k ap ,nojl mene nojl losiarta oli? Seajs se iakv lokaeninta, insa oenuuj t irh ouajliit minusta ihan t eltnso.iS ni älo aP .teroun tuum inkun neainlseoienmetiytk hejlno, paempi syvljono istullalluilo inkuin s. piinNi äm njata  aaj neme  tunteit enemmän L IINAANoV,iAS .anne Johuohas, tnim es niruuj au NEANOH — J klä ES.seekty,äa nn aimnun puhua loppuuE—.nim iäässus neehta,ssii nuink Näeoin. sann jo imän hunutyp ,sn   Ti.stvakavan kiL annA ,söktädeikä se oliisa, miisunss a,ij ko amii a nuelmittlyämmeap—nleivne ä sennahoJ !ie—iE  HAJO o. jtapelo,  ätm m ieäpänlyme ISA.A LI — ANN uita änisilouknis nial pn jo oitutllnim iullkuis aukn. Ja nia kellää ä in Sn.atnnsema.tunim  sti—lise  LIIANNAlE äAS .n ioupuh ar titko, annkhesesij itis aleevNNES. Niin, henksiseity elpmnä,ä .AM ILSINN A is A . nullä si mitutta ädip äniM .no ävtaasan sniinkin   äavna ,EN.SS tiemma kuuettä pan tis  netyn ano t? J si ANOH elmisäes NNESJOHAtten. Siuk nök ,k relone A LIISA. No, ehkpä.ä OJAHNNSE .yH nutoast niiaTu? ktelis onett NNA ? amoita suttan. MILSINN Anisu.AM  ieeelrväia  jsänähätim a ätiis  ä se aika on, si.eK tu ailekpmnäinku skausin? A tap ätmera .ip iaV .iNNNSEOJAH ai?nkö pNiinSA.  LII elettyviiv ääne täisnis tämi, in  aokmlnehynä.äJ n ensi plutuksii.tää ANNA mädih emäspä ptäii vn ko iv nähälieM .äleisolä ll pinnii  nuplaojvaaauhtthann, Jo OHAN es. J ttiSs nemmaaeh e ktilluu Ma.tautn tys lyiiine snin. ANNA LIISA. E Ei. enulluä llKyleis eneil öktävartain kossalä j SE .AHNN .a OJ onll S.NEin M ? J ti ANOHsyk  .nyeh äätlie kotosaOvatko h L IIAS . ll?a NAAN SAIIEi. el, äsäp ol atsup NA .a L AN sin. JOHANNES. Al äd ,ukniaka kliaaa vnäMiie tenn ANNA .nai  .ASIIL  ian.en pin p—hyvhutu,op isttaa nENNAN .S nikn HOJ .neenäästn hän se .iTdetä eimätnäiitä tulSA. Ei sIIL ANNA .nikinalellvpoä sstät tu asiiakk,äv etdhsen mme  VoiNES. NNSE .iMkntähäedn katuisin, kun   ätietteät tk ätkaos kanu?ad HAJO at J ,nilu en:shonatko  olea sivarm aalippap änim ,nkyä elvi sinissyIISA. En n. ANNA Lemnnää nenkniu n n,lenk ekuä teunisneääknan ä aruNNESJOHA sti.kava m nini,äuhs  .uP . iäkkei lkeas lav nahi naatuhuP

JOHANNES. Mikä on totta, se on totta. ANNA LIISA. Ei, se ei ole totta. Minä en ole muita parempi—huonompi, päinvastoin. Se minua juuri kauhistuttaa, kun sinä luulet minusta niin liian paljon hyvää. JOHANNES. Kas nyt! Luuletkos, että olisin sinuun rakastunut, ellen olisi uskonut sinusta hyvää? ANNA LIISA. Sehän se on! JOHANNES. Taikka että olisin sinuun näin yhä enemmän kiintynyt, jos olisin tullut muuta kokemaan? ANNA LIISA. Minä koetan olla hyvä, Johannes. Minä koetan tehdä parastani. JOHANNES. Sinun ei tarvitse koettaa. Sinä olet hyvä ilmankin. Sinä et osaa olla muuta kuin hyvä. (Painaa hänen päätänsä taaksepäin, katsoo häntä silmiin.) No, mitä nyt, Anna Liisa? Sinullahan on kyynelet silmissäsi? ANNA LIISA. Eikös mitä! JOHANNES. Ihan selvästi. Elä väitä vastaan, näenhän minä. ANNA LIISA. Nepä kuivuvat siihen paikkaan. Nyt niitä ei enää olekaan. Onkosta? JOHANNES. Ei. Enkä minä päästä niitä sen koomin tulemaan, en vaikka! (Sieppaa hänet syliinsä.) Kas noin! Istu siinä nyt kauniisti, että saan katsella sinua. Herran terttu, kuinka ihana sinä olet! Aivan tekisi mieli pusertaa sinut—mäsäksi. ANNA LIISA. No, no, Johannes—tyydyhän sentään vähempään. JOHANNES. Kuulepas, Anna Liisa, kun kysyn sinulta jotain. ANNA LIISA. No, mitähän tuo olisi? JOHANNES. Pidätkö sinä minusta oikein, oikein paljon? ANNA LIISA. Taas tuota samaa. Kuinka monasti sitä oletkaan jo kysynyt? JOHANNES. En kysy enää kuin tämän kerran. ANNA LIISA. Ja jos nyt vastaisin, että en pidä, niin mitä sitten? JOHANNES. Niin minä en sinua uskoisi, kun silmistäsi luen toista. ANNA LIISA. Miksi sitten aina kyselet, koska hyvin tiedät muutenkin. JOHANNES. Kun niin mielelläni tahtoisin kuulla sen omasta suustasi uudelleen ja yhä uudelleen.—Mutta oikeastaan minun pitikin kysyä nyt vähän toisin. Minä, näes, olen niin usein miettinyt sitä, että oletkohan sinä koskaan pitänyt muista kuin minusta? Vai olinko minä ensimmäinen mies, johon sinä rakastuit? ANNA LIISA. Oletko kuullut jotain semmoista? JOHANNES. En ole kuullut, muuten minä vain. ANNA LIISA. Muutenko sinä vain? Ilman mitään aihetta? JOHANNES. Niin—eihän minulla ole aihetta vähääkään. Mutta sittenkin—! Sittenkin olen utelias tietämään, kuinka sen asian laita oikeastaan on? Minulla, näes, mahtaa olla vähän taipumusta mustasukkaisuuteen. En soisi, että kukaan muu mies sinua miellyttäisi. ANNA LIISA. Ei miellytäkään. Ei nyt, eikä edespäin, saat luottaa siihen. JOHANNES. Mutta aikaisemmin? Ennen minua? Miellyttikö silloin? ANNA LIISA. Silloin olin vaan lapsi. Ymmärtämätön lapsi. Vastahan minä hiljan täytin kaksikymmentä vuotta. JOHANNES. Niin, se on totta. Lapsi sinä olit silloin vielä. Hiljainen, vakava, ajatteleva lapsi, et mikään tavallinen tyttöhuitukka, jonka tunteet lehahtelevat sinne tänne. Minua sinä vaan olet rakastanut, et ketään muuta! Se tieto tekee niin hyvää. Uskotko, että olen nyt kahta vertaa onnellisempi? ANNA LIISA (levottomana). Niin, Johannes— JOHANNES. Mitä sinä kiemurtelet siinä? Uskotko, sano? ANNA LIISA. Kyllä—mutta päästä minut jo pois, päästä, hyvä Johannes.

JOHANNES. Mihin sinulla on kiire? ANNA LIISA. Kangasta luomaan. Eihän tule vihkimäleninki valmiiksi tällä tavoin. JOHANNES. Niin, vihkimäleninki! Ajatteles, että meillä kolmen viikon perästä on häät! Kuuletko, kolmen viikon perästä, siihen ei ole kuukauttakaan enää. Ei, ei, minä en laske sinua pois, ennenkuin kiedot kätesi kaulaani ja puristat oikein kovasti. Sinä et koskaan minua hyväile, Anna Liisa, mutta nyt sinun täytyy, ei auta muu. ANNA LIISA. Johannes—voi, minkälainen sinä olet! JOHANNES. Niin, niin, käsi kaulaan, et siitä vähemmällä pääse. Ja toinenkin käsi, noin ikään. Ja purista nyt kovasti— muuten puristan minä sinua niin että älähdät. Kolmen viikon perästä minä sinut vien omaan kotiini—uskotko sen! HUSSO (repäisee oven auki, seisahtuu kynnyksen taakse. Hän on vanha, tummanverinen nainen huonoissa vaatteissa. Pienen huivirepaleen alta näkyy paksu, musta, kampaamaton tukka). Voi, surma, sitä rakkautta! ANNA LIISA (hypähtää säikähtyneenä ylös). Husso! HUSSO. Niin, Hussohan minä olen. JOHANNES. Mitä te siellä? HUSSO. En muuta kuin katselen ja ihmettelen. JOHANNES. Menkää tiehenne! Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. HUSSO. Mistä sen tiedät? JOHANNES. No—arvaanhan minä. HUSSO. Erehdyt.—Minulla on tärkeätä puhuttavaa tälle nuorelle morsiamelle. ANNA LIISA. Minulle? Mitä sitten? HUSSO. Semmoista vaan kahdenkeskistä. JOHANNES. Voitte heittää toiseen kertaan. Anna Liisalle ei nyt sovellu. HUSSO. Jospa kuitenkin soveltuisi? Niinkuin sanoin: minulla on tärkeätä puhuttavaa. JOHANNES (Anna Liisalle). Ajanko minä hänet ulos? HUSSO. Minutko ulos?—Ehei!—Vai mitä sanoo siihen Anna Liisa? JOHANNES. Minä sen teen! ANNA LIISA. Elä, Johannes, elä. Voinhan ensin kuulla, mitä hänellä on asiaa. HUSSO. Siinä kuulit! Jopa minä tuon noin arvasin. ANNA LIISA. Käykää sisään. Mitä seisotte siellä ovessa? JOHANNES. Niinpä lähden minä sillä välin puhuttelemaan vanhempiasi. Mutta laitakin, että tuo akka pian hupenee tiehensä. HUSSO. Kuinka sanoit? JOHANNES. Syrjään siitä! (Töyttää hänet tieltään ja menee.) HUSSO. Elä ylpeile liiaksi. Vähissä musta sika syö sinulta eväät. ANNA LIISA. Husso,—mitä tämä tietää? HUSSO (lähenee häntä; viekkaasti). Minä tuon sinulle terveisiä. ANNA LIISA. Keneltä? HUSSO. Vielä häntä kysyy.—Mikolta tietysti. ANNA LIISA. Ne terveiset olisitte huoletta voinut heittää toiseen kertaan. HUSSO. Odotahan, kun kuulet. Siinä on vielä muutakin. ANNA LIISA. Mitä muuta?

 ,niavraOSSUiN .i ksurjupaapmis  sk iujruakna !iMaikaan? H i tähän ät näh okaajalaPain hätäa  Je?nn iaakasp utsoee n SA.  LIIANNA ssa.ik M pkoajal taaennätok oupillelUHSS.O ansson ka sea. Jluals niM kio ilmpseaiiktoitlii  .aterup  A .OSSUHlämän. Tuskin lie tsääl pä iokoke seä pin istäkei al niuta,nentte   .iMIIASANL  .t NA ollullä vihiole  äleiv änis tE ?innia nkui Kä?st ti äneää .iEäks n kanssahannekseotiioJ njul l naten ythnpänäle o naav äni .nysyk sin häEie oln nu ahmryt yennesiutis.)a po O. MHUSSO .om ilnetiilo mu, a ttkkMivao ishinep kaokv satata, ellet tahd nyen mleältkpin  NA ?akniuk iaV .tä totässään netkn iieiälasv sise saa ttnoe olutmu(—ninääKaavain ,. HiljaaNA LIISAliäle  i !oJ set vätivit ä.ed NAAN nennniukuum he t rimään? Nytkö vaL IIAS .iMun aep soe oli utunltveSSUH !ats e nuK .On län häsielksi meime nntyik.nN  K .Aekia ANNSIIL kaai. A antäi n hä  sinni H ?at .iEöksattumalti vaan  amuttas nääknisn eEi! eiEh. SOUS,ne miääp relueeän tua h Sinlta. hänäs iiätt ioimtin hänelle sanaS .nv neskouäh ijun i urirkitieh A . NN kini SI.A AILhaa! Turon n Se naiil tysiähöym  SOUS . H tä äiöhMy.  n parhaatä keskeiikkee.n nutkkli . SAköEiNAANII L ,ädättenäh eit a nanossn me olenek otsiii nmisi ie TO.SSHU a?ssan niM !ääteit ,äät si tullut ilmi, detä .aJj soo iläy kt nyinnoul hättenis elluilo olisssa tanui an odll nhe liamm a aan se, entin vihy aunis telligner äh nisun,ne tt äen suuhuvat yhteet teenhilo avis. liinNivit teetk ia nesskees yyänen iin h i, nlust isilo teenatuuH u.ntpai isoli kk rounttuu,inakie koä makeomttttuuna—ioo,hH rearJ umala, kuinka ar  naajon is iruuj kn,oillpekin ui akpi säit t kusaniEi sea. nyt ääli ikpopaa elän, läm ile uullaro ,ain pako?dessä ku iimllääI äsise  mii oln hän tomo OSSUH !naathok aun inä t siä ny. Eläkh  !iMvaaiojtu t nutuas yunnusiakoj ,okkar ilo a kennat Mikhua?le,eavjr öake ki . H ua SOUSHe. a rr ie änak atanhek Siitä pitämisest ik.n NAANL IIAS . inenno namo nisk yutin mtiät jjaio sinp aPekit ?soiten oän slä haJ .lim L ANASII kise AN n.  sai it eniutstak vrei.nM en ja koli silmi t yäloninineedllsi,  lapastaainoL ANNA .i oJ .ASIInoana itn ku, in ääk iinn ineitisstä lupauksistas iitatyn amo  t asn aiakn.siän Hit p tä pa yhnustä sinnnenie  nuklaoja nusie oli  epaätiP .tunattohnu ä puhuukistä enä .OM kiok aa.n UHSS ointa st vandeiitiM in ätouv.sai ksin nää y sa e jak ,iekaisavhnäk y n kiänläelelmi, aolat aatioh nää Ja misttivävyn.toat aokäh nyn ta sainkuemarn mate ,p ätul ätelu ak avikaetikytnö ko o Mikiin r n? N t nes ,a NA .naaka oeiä jästoi tle ää ,leäk äavvitaNA LIISA. Heretk.naa iE tiisuk ä ikoeätse nnrhtu iN .ASIIL ANNA .n yt nEi! inni, inenpmnee äts s ii inuk. PaUSSO ää. Hiis  neh noonaavesolnitanumipun iMokll e .uMtt aytyy mensinun tää El. näleteatajuum naak tyN .atä isä kyll n susiki.uM souto  nkioksaannuinpat onljhar  ajoleisS älaarijärvellä tukikötsiäs .sIsä i al ssaas pjayyyseS . no isa atsahiä kokonintä viinnip eiälnäe  i  mtäeselmis oi pes naatedhonU .ALIISNNA  lä. A älilnev okmläd nm ie apatnuthaktu H .nammsestoiola i iskniu niem tiää nekin. Ollaan nii oviak neahaam nillväsyn  snämie ikkö tisN iiää.n. EiUSSOtyny löy  iäh nännev ousksi pelaski hyväk  näh.nesit ,t ääte . SA sJaNAANII L it H .assav iietik inulkä s. EiUSSO oN .asnakhan aat n hää inSi n!ii n lä aikaa. Minä Mkinop ouelts ais olautllit mn ääätähät äällälis ieläEi v kääntänäävänp iäk leo el toaua nunkmi, iniknius ä .niov n suos en tu.,än  nsiimänii nuo skaikkisiuist iE .ASIaV .elut tä tulee! ANNA LI !eM ni äason nte äntä US . H. SOleTu nimmnaaklut im e