Valitut teokset 1910-1922

Eino Kaila

Informations

• Publié par: ictae
• Publié le: 08 décembre 2010
• Nombre de lectures: 32
• Langue: Finnish

Extrait

The Project Gutenberg EBook of Valitut teokset
1910-1922, by Eino Kaila
This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the
terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Valitut teokset 1910-1922
Author: Eino Kaila
Release Date: September 10, 2004 [EBook
#13428]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG
EBOOK VALITUT TEOKSET 1910-1922 ***
Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and
PG Distributed ProofreadersVALITUT TEOKSET
1910-1922
EINO KAILA
SISÄLLYS
1910 Maria Jotunin Arkielämää
1911 Nykyajan filosofeja / Henri Bergson*
Juhani Ahon Juha
Poroporvari ja kamarifilosofi
1912 Runoja / Menneitä vuosia
William James / Amerikan filosofi
Kansallisteatterin Erik XIV
Maila Talvion Hämähäkki
1913 Kansallisteatterin Hamlet
Muutamista sielutieteen peruskysymyksistä
Kulttuuri ja kehitysoppi
»Nykyinen materialismi»
1916 Renan ja Bergson
Aaro Hellaakosken Runoja
F.E. Sillanpään Elämä ja aurinko1917 Ernest Renan*
Aarni Koudan Elämä ja kuolema
1919 Piirteitä nykyajan tieteen hengestä
1920 Sielunelämä biologisena ilmiönä Filosofisia
huomautuksia relativiteettiteoriaan*
1921 Filosofian opetuksesta ja opinnoista
1922 Fyysillisen maailmankuvan psykologisista
perusteista
* Tähdellä merkityt kirjoitukset ovat lyhennettyjä
* * * * *
MARIA JOTUNIN ARKIELÄMÄÄ (1910)
Maria Jotuni on uudessa novellissaan siirtynyt
kuvaamaan kansanelämää. Kesäisen arkipäivän
kirjava touhu savolaisessa sydänmaan talossa on
nyt hänen terävää silmäänsä ja todellisuuden
tarkkaa kuvauskykyään kiinnittänyt.
Aivan tavallinen ei tämä arkipäivä kuitenkaan ole.
Taloon tulee kiertävä maankulkija, »pappi» Nyman.
Hän on 'herrasperua' mutta on joutunut rappiolle jakulkee nyt nälkää ja puutetta paeten toisesta
talosta toiseen. Kaikkialla on hän tervetullut, sillä
hän on sopuisa ja mukava mies, joka muiden
hyödyksi osaa käyttää pitkän elämänsä kirjavia
kokemuksia. Hän puoskaroi niin ihmisiä kuin
elukoitakin, kirjoittaa talon tytärten puolesta
rakkauskirjeitä, istuu tarinoiden vanhan isännän
kanssa ryyppysillä, kykeneepä vielä tarpeen tullen
omalla resignoituneella, mutta toisinaan oudon
syvällisellä ja runollisella elämänviisaudellaan
antamaan sielunhoivaa muille, jotka ajatukseltaan
heikkoina ovat taakkansa alle sortua.
Mahdotonta on tietysti vieraan mennä sanomaan,
kuinka paljon tässä neiti Jotunin
kansankuvauksessa on hänen oman
tempperamenttinsa ja nykyaikaisen
elämännäkemyksensä luomaa subjektivisuutta.
Voisihan kenties tuntua suhteellisesti liian suurelta
se osa, jota sukupuolisuhteet ja -mietteet näissä,
tosin aivan alkuperäisissä ja luonnonomaisissa
ihmisissä ja oloissa näyttelevät, niillä kun on niin
ratkaisevasti keskeinen asema niissä. Mutta joka
tapauksessa on tämän kuvauksen lukijalla tunto
todellisesta, herkin silmin nähdystä elämästä.
Siihen vaikuttaa suuressa määrässä sen
täydellisesti ehyt, kansanomainen tyyli, joka
alkuperäisyydessään hakee vertaistaan
kirjallisuudessamme. Tuntuupa kuin olisi
vuoropuhelukin—vanhastaan neiti Jotunin vahva
puoli—käynyt vielä entistäänkin kiinteämmäksi ja
käänteissään sujuvammaksi. Ja aina on välillä joku
näkemys, joka iskeytyen mieleen erehtymättömällä
voimalla avaa laajoja näköaloja kauas yli tämänalkuperäisen savolaisen maalaiselämän—uusia
todistuksia neiti Jotunin läpitunkevasta katseen
terävyydestä ja hänen viileän älynsä
väistymättömästä pyrkimyksestä objektiviseen
elämän ja maailman tuntemukseen. Parhaita
tällaisista on mielestäni kymmenes katkelma: talon
miehet viettäen päivällislepoaan nukkuvat
päivänpaisteessa pihamaalla; pappi Nyman
katselee heitä ohikulkiessaan ja tulee siinä
ajatelleeksi kuinka kiinni maanpovessa ihminen on
ja kuinka se hälle on kaikki. Ihanan runollinen on
myöskin loppu: aamun sarastus yli äärettömän
luonnon ja onnettoman Eveliinan tulo Jahvetin
aitasta. Annastiinan, talon toisen piian, nuori äitiys
esiintyy hennossa puhtaudessaan ja
kauneudessaan liikuttavan herkkänä sen yleisen
primitivisyyden ja kömpelyyden rinnalla, joka näissä
seikoissa muuten on vallalla. Ihaillen katsoo
nuoreen vaimoonsa rehellinen Jussi, joka näin
isänä tuntee itsetuntonsa nousevan ja elämänsä
nyt vasta oikean arvon ja sisällyksen saavan.
Erittäin ilahduttava on se uusi kehitysaste, joka
tässä Maria Jotunin kuvauksessa hänen
aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna esiintyy. Jos
siinä useinkin tuntui pohjalla kipeä katkeruus ja
uhma, niin on hänen tarkastelunsa nyt
intohimottoman rauhallinen, sovinnollinen kuin
elämä itse, johon kaikki unohtuu. Huumori, joka
tuolloin tällöin pilkahtaa esiin, on siitä pettämätön
merkki: elämän pienuuden kanssa on silloin tehty
ainakin jonkunlainen sovinto.
Epäilemättä uskallamme ainakin jossain määrinpitää pappi Nymania tekijättären oman
elämäntunnon tulkkina. Kurjan kurja oli hänen,
kodittoman maankiertäjän kohtalo, jos sitä
tavallisten mittakaavain mukaan arvosteli. Ja
tuntuipa se joskus siltä hänestä itsestäänkin; hän
heltyi itkemään yksinäisyyttään, elämän autiutta ja
kärsimystä. Mutta naurahtaa täytyi sitten taas sille
hetkelliselle tuskalle. Ajatuksen heikkoutta se vaan
oli. Jos oikein oman pienuutensa tunsi, niin mitä
tarvitsi surra, kun ympärillä oli ääretön,
rikkaudessaan rajaton luonto, jonka tuhannet värit
ja vivahdukset mielen huumasivat? Ja mitä katua,
kun kulki sitä tietä, jota oli kulkemaan pantu, ja kun
kerran tiesi saavansa levon ja sovinnon, kun joka
askel oli askel sitä kohti?
Näin katsoen oli kaikilla kärsimyksillä oma
merkityksensä ja hyötynsä ihmiselle. Ne riistivät
hänen yltään kaiken valheellisen korskan ja
saattoivat ymmärtämään sitä positiivista arvoa,
joka on elämän intohimottoman tarkastelun
rauhassa ja ilossa. Onhan suurin hulluus luulotella
olevansa enemmän kuin muut; maan kamarassa
on jokainen ryntäitään myöten kiinni, eikä »tuo niin
tärkeä ja mahtava tapaus tässä luomakunnassa
ollut, jos yksi poistui, toinen sijaan tuli». Kun lois-
Lienaa vaivaa omatunto kastamattoman lapsensa
kuolemasta niin, että hän on menettämäisillään
järkensä, vapauttaa Nyman hänet
syyllisyydentunnostaan vakuuttamalla, että on rikos
epäillä Herran huoneenhallituksen oikeutta ja
hänen asioihinsa sekaantua: pitäkööt ihmiset vaan
huolen omistaan. Suurta kykyään eläytyä näiden
alkuperäisten ihmisten ajatuskantaan ilmaiseetekijätär siinäkin, miten hän suhtautuu heidän
primitiiviseen uskonnolliseen käsitystapaansa.
Resignoitu nöyrtymys kohtalon ylivallan edessä
ilmenee tällöin senkin päävaatimuksena. Ja
omituista on nähdä, kuinka näin ymmärretyn
uskonnollisen ajatuskannan ja nykyaikaisen,
älyllisen elämännäkemyksen välillä, mikä kuultaa
pappi Nymanin puheiden läpi, on vain se, usein
miltei näkymätön eroitus, mikä on eksaktisen
ymmärryskäsitteen ja ajatusmaailman syvästi
juurtuneen symbolin välillä.
En lopuksi malta olla ilmaisematta surkutteluani
siitä kohtelusta, jonka alaiseksi tämä Maria Jotunin
uusi novelli, sellaisenaan merkkiteos
suomalaisessa kirjallisuudessa, on eräillä tahoilla
joutunut. Ovat uudistuneet taas nuo vanhat
syytökset »epäsiveellisyydestä», »raakuudesta»
j.n.e. Tiedettäköön, että ne samalla sisältävät
vihollisuutta kaikkia empimättömän rehellisiä ja
itsenäisiä elämänpyrkimyksiä kohtaan. Ja
tiedettäköön, että nämä pyrkimykset juuri siksi ovat
tuhannen